6 litraa valkoviiniä (noin pakasterasiallinen labraan pissanäytteeksi vietäväksi)
6 litraa punaviiniä (noin pakasterasiallinen nonnalle hyvän pihvikastikkeen pohjaksi)
noin seitsemän pullonpohjista tyhjennettyä väkevää pulloa
jokunen tusina limonaatitölkkejä
18 täysin tyhjää skumppapulloa + alkoholittomat skumpat + pommac-pullot
Miestappioita ei siis tullut, paitsi melkein yksi. Lastemme yksi TYTTÖserkuista on parhaillaan armeijan harmaissa ja hänellä oli sattunut olemaan inttiajan paskin viikko. Ja sehän kuului puheissa ja näkyi kurkusta alas menevän nesteen määrässä. Aamulla, muiden jo istuessa aamupalapöydässä seurasimme, miten tämä Suomen armeijan toivo "mönki" serkustuvasta kalpeana kuin haamu, nautti ison lasin vettä ja löysi itsensä saman tien lähipusikosta. Arvelen kyllä, ettei sillä kertaa ongenkoukkukaan olisi sisällä pysynyt. Nuorissa on tulevaisuus! Meidän perheen nuoriso-osasto katseli (vain?) kieli pitkällä täysi- tai melkein täysi-ikäisten serkkujen edesottamuksia tai sitten ei tehnyt mieli yhtään. Ja hyvä niin, ehtii sitä "tointa" harrastamaan myöhemminkin.
Meidän mökki, tai joku sitä kai huvilaksikin tituleerasi, on pienehkö työleiri, ainakin isällemme. Tänä keväänä "hallitus" (= nonna) on määrännyt rakennettavaksi uuden laiturin ja koivuisen tilataideteoksen saunan välittömään läheisyyteen. Eilen kesäisen "koivun" alle oli rakennettu pieni, perinteinen halkopinopullopiilo, jossa edellä mainitut väkevät pullonpohjat (houkuttelevasti) pilkottivat. Jotta tämä "seesam" aukeni, oli lausuttava taikasanat, jotka eivät olleet ihan helppo muistaa alkuillasta ja vielä vaikeampi sanoa illan edetessä. Taikasanat kuuluivat: pullopohjat - puupino - piilopullo.
Viimeiset vieraat poistuivat takseillaan yön tai oikeastaan aamun pikkutunneilla ja muutaman tunnin unien jälkeen siivoilimme juhlan jälkiä eri asteisen pään kivistelyn ja kissan p:een makustelun siivittämänä... Hetkinen, tuli deja vu... (stoorissakin "saattaa" tulla vastaan yksi deja vu...)
Oli miten oli, hauskaa oli ja viimeistään kymmenen vuoden päästä juhlitaan taas niin, että sillä pärjää seuraavat kymmenen vuotta. Tai no, ei seuraavia juhlia tarvitse niin pitkään odottaa, viikon päästä jo taas juhlitaan, tällä kertaa meidän Neiti Keskimmäisen ripillepääsyä. Onneksi nuo juhlat ovat vähemmän kosteat, viinitarjoilut tulevat kirkon puolesta ja Hectorin laulun sanoin: tarjoilu on niukkaa kanssa öylätin. Näiden pirskeiden jälkeen alan, näin hyvissä ajoin, suunnittelemaan noin kolmen vuoden päästä vietettäviä lakkiaisia. Tällöin saamme, toivon mukaan, juhlia Neiti Vanhimmaista. Sitä ennen kuitenkin teen hänen kanssaan pienen Ranska-pyrähdyksen ja toivottavasti siitä retkestä löytyy jo kuviakin. Mutta nyt siis lähdemme viemään Neiti Keskimmäistä hengellistymään rippileirilleen eli palaan asiaan taas päivänä muutamana, jolloin löytyy uutta kerrottavaa Hepan muuten niin tavallisen tylsästä elämänmenosta.
-Hepa-
Ja tätähän te olette odottaneet, tai sitten ette....
TIM PULASSA (JA EHKÄ JOKU MUUKIN) OSA 2
Joitain päiviä myöhemmin Bruce järjesti pienet illalliskutsut,
vieraiksi tulisivat vain Selina ja joku tuttavapariskunta. Selina tuli jo
Brucen kyydillä kaupungista ja ovikellon soidessa solmin vielä kravattiani portaiden
yläpäässä. Tim tuli myös huoneestaan ja oli aivan solmussa kravattinsa kanssa.
”Pikkuveli” ei vielä ollut aivan sinut kravattisolmun kanssa ja naurahtaen
autoin häntä solmimaan sen. Tim oli niin suloisen näköinen puvussaan, että
minun teki mieleni pörröttää hänen hiuksiaan, mutta en halunnut sotkea hänen
siistiä kampaustaan. Alkaessamme laskeutua portaita, kuulimme meille molemmille
tutun äänen kysyvän:
-Eikö nuori Richard olekaan paikalla tänään?
Katsahdimme toisiamme ja molempien mykiltä huulilta saattoi
lukea samat sanat:
Voi paska! Henry Wiggle!
Hieman ihmeissään Bruce vastasi:
-Kyllä, hän liittyy seuraamme viimeistään illallisella,
samoin Tim.
-Sepä mukavaa, luulin jo, että… tai no, olkoon, kuulimme
rehtori Wigglen sanovan.
Me ristimme Timin kanssa sormet ja menimme sitten alas.
Nyt oli pidettävä pää kylmänä ja toivottava, ettei herra Wiggle ottaisi
puheeksi kujeiluamme.
Aluksi kaikki menikin hyvin. Pian tervetulomaljojen
jälkeen Alfred ilmoitti illallisen olevan katettu ja siirryimme pöytään, Selina
Brucen käsipuolessa. Koko alkuruuan nauttimisen ajan näin silmäkulmastani
Wigglen seurailevan kummastuneena pöytäseuruetta ja kun Alfred tuli noutamaan
alkupalalautasemme, hän ei enää voinut olla kysymättä:
-Onko sinun ja Selinan suhde eräänlainen kulissi vai
miten se on selitettävissä?
-Niin, samaa minäkin ihmettelin, kovasti, Selina, kun
Henry kertoi erikoisesta puhelusta joitain päiviä sitten, Amanda Wiggle myötäsi
miestään.
Minä vilkaisin pikaisesti Timiin. Meidän molempien katse
kulkeutui varoen Bruceen ja herra Wiggleen. Sitä emme kumpikaan tienneet, että
Wigglen pariskunnalla oli tekemistä pitääkseen kasvonsa peruslukemilla.
-Mistä puhelusta? Bruce ihmetteli.
-Arvelinkin, ettei sinulle ole kerrottu mitään, mutta
tavoittelin sinua joitain päiviä sitten.
Timothylla oli hieman selvitettävää,
mutta sain puhelimen päähän vain tämän nuoren näyttelijänalun, Henry nyökkäsi
minuun päin.
-Onko Timillä ollut ongelmia koulussa? Bruce kysyi ja
katsahti poikaan. –Ja miten Dick liittyy asiaan?
-Tim tavattiin viime viikolla useammankin kerran
nukkumasta tunnilla, lisäksi hän kutsui opettajaansa… suokaa anteeksi, naiset…
kusipääksi.
-Tim…, yksi sana, tietyllä sävyllä sanottuna ja tiesin,
että peli oli pelattu.
-Pyysin häntä soittamaan sinulle, mutta nuori neropattisi
keksikin soittaa herra Graysonille…
Nostin kyynärpäät pöydälle (kauhea virhe…) ja painoin
otsani yhteen liitettyihin käsiini.
-…jolla oli kerrottavaa iloisesta perhetapahtumasta.
Teidät kaksi on kuulemani mukaan vihitty viime keväänä ja teillä on Timothyn
yhteishuoltajuus, joten saatoin keskustella asiasta myös hänen kanssaan.
Pöydässä vallitsi hetken täysi hiljaisuus. Tim loi katseensa lautaseensa ja kun erehdyin vilkaisemaan Selinaa, näin hänen kissapaholaisen katseensa. Pian Bruce särki hiljaisuuden, muutamalla sanalla:
-Timothy! Yläkertaan, heti!
Kuin vieterin päästä Tim pomppasi ylös. Minä loin poikaan
myötätuntoisen katseen hänen lähtiessä, sydämen varmasti pamppaillessa
haljetakseen. Tiesimme molemmat, miksi Bruce lähetti Timin ylös. Minä siemaisin
kunnon kulauksen vesilasista, omaakin suuta oli alkanut kuivata. En silti
ajatellutkaan…
-Richard, sinä myös! Huoneeseesi! Bruce käski.
-Mutta, Bruce, minä… yritin vastustella.
-Heti!
Ei siinä muukaan auttanut kuin mennä Timin perään.
Kurkistin ohi mennessä Timin huoneeseen. Siellä poika istui sängyn reunalla
leuka väristen, silmät kiiltäen. Koska Brucea ei vielä näkynyt, pujahdin sisään
huoneeseen.
-Tim, olen pahoillani, todella pahoillani. Jos olisimme
heti kertoneet Brucelle totuuden…
-Bruce tulee niin tappamaan minut… Tim nyyhkäisi. –Miksi
sinä tulit ylös?
-Hän käski minutkin huoneeseeni.
-Dick, luuletko että hän… sinuakin…
-Ei sentään, minä olen aikuinen. Ehkä hän tulee sanomaan
pari valittua sanaa, eikä hän luultavasti odota meitä kumpaakaan enää tänään
alas. Minun lienee parasta mennä, ennen kuin Bruce tulee. Voi, Timmy…,
ensimmäinen kyynel vierähti pojan poskelle. Nyt en enää empinyt, vaan pörrötin
hänen tukkaansa. –Koeta pärjätä.
Minun oli vaikea pysyä huoneessani, kun hetkeä myöhemmin
kuulin Timin vaimean itkun, olinhan tavallaan osasyyllinen siihen, että poika
sai selkäsaunan.
Heittäydyin sängylleni ja otin kirjan yöpöydältä
lukeakseni sitä loppuillan ennen nukkumaan menoa. En ehtinyt montakaan riviä
lukea, kun ovi aukesi, ilman koputtamista ja Bruce, vihaisena kuin ampiainen,
astui huoneeseeni.
-Ylös sieltä! hän karjaisi niin, että pelkän äänen
voimalla oli minun vuoroni leikkiä vieteriukkoa.
-Selitä! Annan sinulle mahdollisuuden siihen, ennen kuin
otan sinut käsittelyyn! Bruce nojasi vanhaan kirjoituspöytääni ja oli ristinyt
nyrkissä olevat kätensä rinnalleen.
-Hetki, Bruce… Minä olen aikuinen... ja se rehtori
Wigglen juttu, se oli pelkkää pelleilyä…
-Aikuinen? Pelleilyä? Ne kaksi sanaa eivät mahdu samaan
lauseeseen, Richard! Jos sinä olisit aikuinen etkä pahainen kakara, et olisi
lähtenyt lainkaan mukaan tällaiseen. Vai naimisissa… Bruce siirsi työtuolin
sivuun pöydän edestä ja käski:
-Tänne!
Hyvä jumala, aikoiko hän sittenkin… eikö hän ymmärtänyt,
että…
-Bruce, et voi olla tosissasi… olen kaksikymmentä…
(tuliko muille deja vu?)
Siinä samassa tunsin Brucen jokseenkin halvaannuttavan
otteen niskassani ja hän paiskasi minut sellaisella voimalla kirjoituspöytää
vasten, että ehdin juuri ja juuri ottaa käsillä vastaan. Takanani kuului
epämiellyttävä ääni, kun Bruce irrotti vyönsä. Turhaan yritin pyristellä
karkuun; jos mies, joka on Batman, haluaa pitää jonkun paikallaan, hän myös
tekee sen.
Parin sivalluksen jälkeen minä jo nyyhkytin kuin
pikkupoika ja kuin pikkupoika aloin hetkeä myöhemmin anella:
-Bruce… pyydän… lopeta…
Bruce ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan ja lopulta
muistin ja sain sanottua ”taikasanat”:
-A-anna anteeksi… en tee… koskaan enää…
-Uskallakin tehdä niin toiste! Bruce päästi minut ja
vaivihkaa sipaisin karanneet kyyneleet poskiltani ja hieraisin kivistävää
takamustani. Ei ollut ainakaan piiskakäsi heikentynyt vuosien aikana.
Saatuaan vyön takaisin paikoilleen, Bruce tarttui
uudestaan niskaani.
-Mitä vielä… sopersin.
-Tulet pyytämään herra Wiggleltä anteeksi pelleilyäsi.
-Hyvä on, minä tulen, mutta et saa kohdella minua kuin
pikku kakaraa, väitin.
-Jos sinä käyttäydyt kuin pikku kakara, sinua kohdellaan
kuin pikku kakaraa.
En voinut kuin alistua tähän. Voit uskoa, että minua
hävetti, kun Bruce retuutti minut kuin… no, pikku kakaran, Henry Wigglen eteen.
-Anteeksi, rehtori Wiggle, se esitys oli… lapsellista ja
tyhmää, pyysin.
-Taidan minäkin olla anteeksipyynnön velkaa, Dick.
Huomasin heti, että se olit sinä, jonka kanssa puhuin, mutta halusin nähdä,
kuinka pitkälle olit valmis menemään esityksessäsi. Minkälaisen
näyttelijälahjakkuuden Gotham onkaan menettänyt poliisivoimille! Esityksesi
olisi mennyt täydestä, jos en olisi tuntenut sinua niin hyvin. Eiköhän tämä nyt
ole selvitetty, käy takaisin pöytään ja unohdetaan koko juttu.
-Valitan, Henry, Dick palaa huoneeseensa ja pysyy siellä
loppuillan, Bruce sanoi.
Ymmärsin, että se oli minulle käsky poistua ja teinkin
niin. Kuulin vielä Henryn sanovan:
-Sinä se pidät kovan kurin pojille, Bruce.
-Pakko, he eivät muuten pysy hen…
Oliko Bruce lipsauttamassa, ettemme pysy muuten hengissä?
Ja miten hän sen olisi selittänyt?
-… hanskassa, Bruce korjasi ja ihme ja kumma, kukaan ei
kiinnittänyt korjaukseen huomiota. No, Selinasta en tiedä, mutta hän nyt tiesi
totuuden muutenkin.
Kävin vielä kerran kurkistamassa Timin huoneeseen.
-Tim? kuiskasin hiljaa, jos poika vaikka nukkuisi.
-Joo… kuului vuoteesta vielä kyyneleinen ääni.
-Kaikki ok?
-Joo… kuului vastaus taas, mutta asennostaan päätellen
kaikki ei ihan ok ollut.
Arvelin, että joutuisin itsekin viettämään loppuillan
vatsallani. Bruce oli jälleen kerran todistanut sanansa paikkansa pitäviksi: En
koskaan tulisi olemaan liian vanha saamaan häneltä selkääni.