lauantai 19. toukokuuta 2018

Hellurei!

Ja hellät tunteet! Viime päivät ovat olleet melko helteisiä, joten tämäkin pää pehmeni niin, että innostuin rustaamaan uuden blogitekstin. On nämä Suomen kesät mielenkiintoisia; viime kesänä odotettiin, odotettiin ja odotettiin lämpimiä kesäpäiviä, joita ei sitten koskaan tullut. Tänä kesänä, vaikkei kesä ole vielä virallisesti alkanutkaan, on ollut jo monta hellepäivää. Ei sillä, en, ainakaan minä, valita, mutta aika raskasta on ollut töissä, kun ilmastointikaan ei ole parhaimmalla mahdollisella tavalla toiminut.
Töistä puheen ollen, paistoi se päivä tähänkin risukasaan ja sain kuin lottovoiton ikään; ensi syksystä jatkan, vuoden määräaikaisen työsuhteen jälkeen, vakituisena tuossa niin rakkaassa opinahjossa. Siis saa onnitella! Lottovoitto taisi tulla kaiken lisäksi tuplana, sillä sain sellaisen työkaverin, että pois alta kivet ja männynkävyt kun Hurjat tuloo! Meidän pimeät huumorintajut iskee niin hyvin yksiin, ja kun vaaditaan asialinjaa, kamuni on mitä parhain Majakka, jota minun Perävaununa on helppo peesata. Oikeastaan koko Meidän Tiimi on kaikkien selkäänpuukotuskokemusten ynnä muiden negatiivisten kokemusten jälkeen kuin toinen perhe.
Ja lapset, nehän ovat työssäni parasta! Ja se mitä niiden suusta tulee, joista me aikuiset saamme päivän parhaat naurut, varsinkin perjantaisin. Vai kuuntelisitteko te naama peruslukemilla, miten kolme ensimmäisen luokan poikaa innoissaan leikkii "liukkari"-hippaa. Siis onhan se täysin normaalia, että lapset leikkivät liukumäkihippaa, mutta kyllä meidän aikuisten mielessä tuo "liukkari" saa aivan toisen merkityksen. Muutenkin nämä alkukesän helteet pehmentää koulumme henkilökunnan päitä. Mainitsemani työkaveri, olkoon nimeltään nyt vaikka Tintti, vastasi iltapäivänä, jolloin aurinko porotti 30 asteen lämmöllä, puhelimeen, johon oli ehtinyt todeta, sanotaan vaikka Mikael-nimisen pojan äidin soittavan: "Iltapäiväkerho Mikael!" Hetken hiljaisuuden jälkeen puhelimen toisesta päästä alkoi kuulua hysteeristä naurua ja Tintti totesi: "Niin, eihän sitä tiedä, vaikka jonakin aamuna heräisi ja huomaisi olevansa poika." Naurusta toivuttuaan pojan äiti kertoi, ettei pääsekään hakemaan tätä niin aikaisin kuin oli aikaisemmin ilmoittanut. Tähän Tintti: "Ei se mitään, otan pojan iltapäivänkerhon ILTApalalle.... Juu, ja nyt lupaan pysyä pois auringosta..."
Sama peli jatkui VÄLIpalan aikaan. Keittäjämme pyysi Tinttiä ottamaan kylmiöstä lautaskantisen teräskulhon, jossa oli sen päivän välipala. Kun Tintin piti alkaa sitä tarjoilemaan, hän avasi kannen ja totesi sen olevan kanakastiketta, jota oli ollut lounaaksi aikaisemmin päivällä. Nyt oli keittäjä pudota polvilleen naurusta. Välipala oli samanlaisessa astiassa jääkaapissa. 
Omat lapseni kasvaa ja kehittyy, kukin omalla tavallaan. Poitsu napsii kokeista kymppejä ja odottaa kesälomaa kysyen joka päivä, montako päivää kesälomaan. Pitäisiköhän pojalle tehdä vielä muutaman piikin aamukampa? Neiti Keskimmäinen odottaa myös kesälomaa ja koulutuksensa toisen työharjoittelun loppumista. Ja poikia. Pari "juttua" neidillä onkin jo ollut, mutta nauttii niin fiksusti nuoruudestaan, ettei pilaa sitä liian vakavilla seurusteluasioilla. Neiti Vanhimmainen odottaa... jaa-a... ilmeisesti koko koulun loppumista ensi keväänä ja kotoa pois pääsemistä. Hän on koko vuoden rimpuillut kuin lieassa oleva koira. Täysi-ikäisyys on saavutettu, mutta koulu pitää vielä tiukasti kiinni kotipiirissä. Ja kun veri vetää jo niin kovasti tuonne Saksan suuntaan...
Tällaista kuuluu tänne tällä hetkellä! Eikä minun päivitykseni tietenkään lopu ilman uutta pätkää fanfictionista, joka tällä kertaa oli nimeltään Robin, Ihmepoika ja kertoo hieman tavallisemman Batman- tai oikeammin Robin-tarinan.

Kaunista, lämmintä ja riemukasta kesää odottaen 

-Hepa-

ROBIN, IHMEPOIKA: ALKU (OSA 2)

Bruce ei unohtanut Alfredin sanoja. Seuraavana päivänä hän ilmoitti sihteerilleen, ettei tulisi sinä päivänä töihin kuin hätätapauksessa. Koko päivän Bruce ja Dick viettivät kaupungilla ostoksilla. He ostivat kaikkea mahdollista muuttaakseen vierashuoneen nuoren pojan huoneeksi, sekä täytettä vaatehuoneeseen. Aluksi Dick hieman kursaili, mutta Brucen vakuuttaessa, etteivät ostokset olleet rahasta kiinni, poika innostuikin valitsemaan kaikkea mahdollista. Lopulta nämä kaksi olivat kuin ”kassitaudin” saaneet, kun he kulkivat liikkeestä liikkeeseen. Monissa niistä Bruce tunnistettiin ja he saivat parasta mahdollista palvelua. Yhtä Dick ei kuitenkaan ymmärtänyt; hän ei voinut käsittää, mihin hän tarvitsi pukua ja kiiltonahkakenkiä. Bruce selitti, että vastaan voisi tulla edustustehtäviä, joihin oli syytä pukeutua virallisemmin.

Koko päivän he tekivät tuttavuutta, mutta illallisen aikaan Bruce oli jälleen kadonnut. Pojan ihmetellessä, miksi Bruce oli mennyt näin myöhään Wayne Enterpricelle, vaikkei ollut käynyt siellä koko päivänä, Alfred huokaisi. Hänellä olisi sanottavana isännälleen pari valittua sanaa.

Seuraavana päivänä Dickin kierrellessä ja tutkiessa kartanoa, hän kuuli Brucen ja Alfredin keskustelevan kirjastossa. Poika oli oppinut, että vanhemmat ihmiset usein lopettivat keskustelunsa lasten osuessa paikalle, joten hän ei antanut itseään ilmi.

-… ja sain selville, että Anthony Zucco –niminen verenimijä oli vaatinut Haleyltä suojelurahoja. Kun Haley oli ollut haluton maksamaan, Zucco oli varoittanut, että silloin sirkukselle tai sirkuslaisille saattaisi tapahtua jotain ikävää. Edessä on poliisitutkinta, eikä sirkus pääse jatkamaan matkaansa, ennen sen päättymistä.

Illan tullen Dick arveli Brucen olevan jälleen omilla teillään, mutta poika oli huolissaan C.C.:n ja muiden sirkuslaisten hyvinvoinnista. Jälleen, lähes yksinäisen, keittiössä nautitun illallisen jälkeen, Dick sanoi Alfredille menevänsä nukkumaan. Vuoteeseen menon sijaan hän pukeutui tummiin vaatteisiin ja kiipesi ulos ikkunasta. Katonharjalta pääsi näppärästi isolle, vanhalle tammelle, jota pitkin pääsi kapuamaan alas. Hiirenhiljaa, mutta nopeasti, Dick haki edellisenä päivänä saamansa polkupyörän, hyppäsi satulaan ja alkoi polkea kohti Gothamin keskustaa ja aukiota, jolla Haleyn sirkus edelleen piti majaa. Wayne-kukkulaa alas viettävä tie antoi pyörälle hyvän alkuvauhdin ja Dick toivoi olevansa takaisin kartanolla, ennen kuin hänen poissaolonsa huomattaisiin.

Päästyään sirkukselle Dick pujahteli asuntovaunujen välissä ja varjoissa. Poika ei halunnut kenenkään näkevän häntä, hän halusi vain varmistua siitä, että sirkuslaisilla oli kaikki hyvin. Kerran Dick säpsähti: hän oli kuulevinaan askeleita jostain takaansa, aivan kuin joku seuraisi häntä ja kerran oli näyttänyt siltä, kuin tumma varjo olisi häivähtänyt alueella olevien varastojen katolla. Muutoin ei mitään mainittavaa sirkuksella näkynyt ja Dickillä oli jo aikomus lähteä kotimatkalle, kun hän kuuli C.C.:n puhuvan jonkun kanssa sirkusteltan sisäpuolella.

-Zucco, poliisi tietää jo, ettei Graysonien putoaminen ollut onnettomuus. Ja luulen, että he epäilevät sinua.

Anthony Zucco näytti silhuetiltaan, minkä Dick näki telttakankaan läpi, tukevalta mieheltä, jonka olemus vaikutti pojan mielestä mafiapomomaiselta.

-Sinun tehtäväsi on kääntää poliisin epäilykset pois minusta ja saada koppalakit uskomaan, että kyseessä OLI onnettomuus.

-Mutta ei ainoastaan poliisi… C.C. kuului aloittavan.

-Sinä huolehdit siitäkin, ettei HÄN epäile mitään, tai… Työni jäi, muuten, kesken. Sirkuksen vetonaula oli Lentävät Graysonit, trapetsiPERHE. Missä poika on?

-Sitä minä en kerro sinulle, vaikka tappaisit minut. Ja jos tapat, et koskaan saa tietää sitä.

-Saan sen selville tavalla tai toisella, ja sitten saat maksaa sen suojelurahan, jonka maksamatta jättämisen mamma ja pappa Grayson saivat kalliisti maksaa. Muuten poika saa seurata vanhempiaan.

Dick oli kuullut tarpeeksi. Poika ryntäsi pyörälleen, seuraavana päivänä hän menisi poliisiasemalle ja kertoisi kaiken kuulemansa. Päästyään takaisin kartanolle, Dick kiipesi tammea pitkin takaisin katolle, muttei mennytkään ikkunasta huoneeseensa, vaan jäi istumaan katonharjalle miettimään kaikkea kuulemaansa. Kuullessaan korkeammalta katolta kopsahduksen ja kääntyessään katsomaan, mikä äänen aiheutti, Dick oli pudota, ensimmäisen kerran elämässään. Katolla seisoi isolta lepakolta näyttävä, naamioitunut hahmo, joka laskeutui alemmalle kattoharjalle jonkinlaisen köyden varassa.

-Ku-kuka sinä olet, tai mikä? Dick sai kysyttyä.

-Olen Batman, hahmo vastasi karhealla äänellä.

Batman? Dick oli kuullut puhuttavan tästä ”lepakkomiehestä”, mutta oli luullut sen olevan urbaania citylegendaa.

-Sinä olet käynyt sirkuksella, yksin. Se ei ole tällä hetkellä viisasta, Batman sanoi.

-En minä…, Dick aloitti.

-Minä näin sinut, turha kieltää! Batman murahti.

Ne askeleet ja se varjo! Dick ajatteli.

-Se Zucco tappoi vanhempani ja nyt se on minun perässäni! poika huudahti. –Menen huomenna poliisin juttusille ja kerron kaiken minkä tiedän.

-Sekään ei ole aivan viisasta, poika. Zuccon toimenkuvaan kuuluu suojelurahojen keruu ja hänellä saattaa olla kontakteja poliisiin. Gothamissa et voi luottaa kehen tahansa sinitakkiseen. Jätä Zucco minun huolekseni, nappaan hänet suoraan rysän päältä tai saan hänet häipymään kaupungista. Sinun on paras pysyä pois niin sirkukselta kuin poliisiasemaltakin.

Batman näki hiljaisen myöntymisen pojan silmissä. Hän valmistautui lähtemään samaa tietä kuin oli tullutkin, mutta sanoi vielä:

-Mene sisälle, yö alkaa jo viiletä ja sinun ikäisesi ovat jo nukkumassa tähän aikaan.

Pian tuo naamioitunut hahmo oli kadonnut ja Dickillä oli entistä enemmän ajateltavaa. Hän istahti takaisin katonharjalle mietiskelemään, muttei mennyt aikaakaan, kun Alfred ilmestyi avonaiseen ikkunaan.

-Nuori herra Dick, sinun täytyy tulla sisälle ja nukkumaan. Katonharja ei ole niitä parhaita paikkoja istuskeluun.

Dick halusi näyttää Alfredille, että tiesi kyllä mitä teki. Hän nousi seisomaan ja käveli rennosti, kuin olisi tavallisella puistokävelyllä, pitkin katonharjaa ikkunaa kohti. Alfred seurasi tätä kauhuissaan ja kun poika vielä liioitellun pitkältä matkalta hyppäsi harjalta ikkunalle, oli miehen sydän pysähtyä.

Tuota poikaa! Alfred ajatteli, kun Dick vielä kehtasi virnistää ilkikurisesti. Jos tuo hengellä leikkiminen ei loppuisi ja pian sittenkin, poika saisi varautua kurinpalautukseen, mikäli se hänestä riippuisi.

Nuoressa iässä on puolensa; silloin on sopeutuvainen ja pian vanhempiensa hautajaisten jälkeen Dick asusti Wayne Manorissa kuin olisi asunut siellä aina. Kahdesta asiasta poika oli katkera: Zucco oli edelleen vapaalla jalalla ja Bruce oli paljon poissa. Päivisin Bruce oli Wayne Enterpricella ja iltaisin… Dick ei ollut ihan varma, mutta ilmeisesti Bruce vietti paljon aikaa naisten kanssa, juhlien toisten miljonäärien tavoin klubeilla ja huvijahdeilla.


Vietettiin itsenäisyyspäivää, heinäkuun neljättä. Dick istui mielipaikallaan, ikkunasyvennyksessä, ja murjotti. Kaupungista oli noussut jo muutamia ilotulitusraketteja ja Bruce oli luvannut viedä hänet katsomaan juhlallisuuksia, mutta nyt Bruce olikin menossa juhlimaan yhtiö- ja yhteistyökumppaniensa kanssa, eikä enää ollut puhettakaan pojan mukaan tulosta. Nuoresta iästä oli myös haittansa.

-Dick, tiedän, että lupasin viettää illan kanssasi, mutta…

-…sinun on mentävä, joo joo, tiedän, niinhän sinun on aina.

-Toivoisin sinun viihtyvän luonamme ja alkaisit pitää kartanoa kotinasi, mutta sinun on ymmärrettävä, että minulla on velvollisuuteni. Voin kysyä Alfredilta, voisiko hän viedä sinut töittensä jälkeen kaupunkiin.

Dick ei vastannut mitään, mutta Bruce kuuli halveksivan tuhahduksen, oli sanoa jotain moittivaa, mutta huokaisikin vain, laittoi hatun päähänsä ja lähti.

Okei, Dick ajatteli voivansa kyllä viihdyttää itse itseään; hän lähtisi tervehtimään C.C.:tä, hän voisi pyytää, rukoilla ottamaan hänet mukaansa, kun sirkus pääsisi jatkamaan matkaansa. Silloin yhtenä iltana, jolloin Dick oli tavannut Batmanin, tämä oli varoittanut häntä ja kieltänyt menemästä enää sirkukselle. Zucco oli kadonnut kuin maan nielemänä, sen enempää poliisi kuin Batmankään eivät olleet saaneet savustettua häntä esiin.

Vanhaa reittiään, katonharjaa ja tammea käyttäen, Dick löysi tiensä sirkukselle ja aina C.C Haleyn asuntovaunulle asti. Ollessaan juuri koputtamaisillaan vaunun oveen, Dick kuuli sisältä kiivasta puhetta.

-Zucco ei ole järin tyytyväinen siitä, ettet ole maksanut hänelle kuuluvia rahoja ja paljastanut pojan olinpaikkaa. Haley, on sirkuksellesi paha juttu, jos Zucco joutuu itse palaamaan tänne. Voi tapahtua jotain, jonka rinnalla Graysonien kohtalo oli lastenleikkiä. Joku saattaa vaikkapa erehtyä leikkimään bensiinillä ja tulitikuilla täällä sirkuksen mailla.

C.C.:n vastausta Dick ei enää kuullut, mutta joku, stetsonpäinen tyyppi tuli ulos vaunusta. Dick kiehui raivosta. Hän tunsi silmitöntä vihaa sirkuksen puolesta, C.C.:n puolesta, vanhempiensa puolesta, omasta puolestaan. Dick oli ottanut tuekseen ja turvakseen pienen, linkomaisen ritsan ja taskun täyteen kiviä. Nyt Dick linkosi yhden niistä suoraan cowboyhemmon otsaan.

-Ai, saamari! tämä puhisi ja etsi katseellaan pään kivistyksen ja kuhmun aiheuttajaa. Hän näki pojan, joka oli jo valmis linkoamaan uuden kiven.

-Eikös pikkupoikien pitäisi olla jo unten mailla? cowboy kysyi ja kuultuaan takaansa vastauksen:

-Pitäisi, Dick kääntyi ääntä kohti ja näki samassa tähtiä saatuaan toisen korston oikeasta suorasta.

Pojan kiukku oli kovempi kuin iskusta koitunut kipu ja Dick hyökkäsi korston kimppuun kuin herhiläinen. Isoa vahinkoa hän ei ehtinyt saada aikaan, kun jo sai iskun jostain kovasta suoraan takaraivoonsa. Dick ehti nähdä pistoolin piipun osoittavan itseään ja mustan salaman lyövän toisen korston maahan ja mutista:

-Bat…mnh…, ennen kuin menetti tajuntansa.

Cowboyhemmolle Batman sanoi, ennen kuin tyyppi laski lukua:

-Kerro terveisiä Zuccolle, ettei sirkukselle ole tulemista, se on minun suojeluksessani.

Kahden korston maatessa jaloissaan taju kankaalla, Batman nosti Dickin käsivarsilleen ja poistui paikalta, ennen kuin muita osui paikalle.