Suomi-karhun talviuni

... on päättynyt!

Suomalainen karhu herää vasta, kun kesäaurinko alkaa lämmittää, niin kävi tällekin karhulle. Ja varsinkin, kun meitä tällä kertaa hellittiin ihanalla keskikesän juhlan, juhannuksen, säällä. Entäpä mistä meidän juhannus tällä kertaa koostui? Sehän koostui auringon ja lämmön lisäksi skumpasta, Aperol Spritzistä, herkullisista tapaksista, grilliherkuista ja omatekoisesta mango- ja mansikkasorbetista ja tietenkin hyvästä seurasta, joka tänäkin vuonna oli kansainvälistä. Muisteltiinkin, mitä kaikkia kansalaisuuksia mökillä on nähty. Ainakin ranskalaisia (enkä tarkoita tässä kohtaa perunoita), belgialaisia, uusi seelantilainen, saksalainen ja tällä kertaa ruotsalainen, jonka kanssa puhuttiin sujuvaa sekakieltä: ruotsia, englantia ja vähän suomeakin. Isäni ja vieraamme poistivat saunassa rajat Suomen ja Ruotsin väliltä ja tietääkseni jääkiekkoon ei puututtu. Uintia saunaa uintia saunaan uintiasaunaauintiasaunaa haittaa hieman tänä vuonna laiturin alla oleva pääskysenpesä, jossa pesii melkoinen änkyräjengi, oikeat peräkamarin poikaset: -Mehän ei täältä lähdetä IKINÄ!

Mitäpä muuta kuuluu tämän karhumuorin kesään? Neiti Vanhimmainen pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti rakkaansa luo Saksaan heti ylioppilasjuhliensa jälkeen. Neiti Keskimmäinen odottaa töitä ja on muutamia vuoroja saanutkin, mutta ei ole hyvä sekään, häiritsevät Neidin lomailua. Ja pahnanpohjimmainen sai koulusta ensimmäiset numerot koulutodistukseensa: kaksi 10 ja 9. Vain taideaineet ja liikunta aiheuttavat edelleen tuskaa, kun pitäisi tulla pelkkää priimaa ja kaikessa pitäisi onnistua ja voittaa, mikä kävi ilmi juhannuksen Mölkkypelissäkin; yksi hutiheitto ja herne (vai sittenkin purkillinen herneitä) meni moneksi tunniksi nenään. Mutta annas olla kun pääsi kummisedän kanssa saunaan ja uimaan, johon se taas iloksi muuttui!

Itse vietän vielä viikon kirjastossa satu- ja pelitätinä, ennen kuin kauan kaivattu loma alkaa. Se vaan taitaa mennä Ukkelin kotitalon tyhjentämisessä ja myymisessä, mutta muutos ja LEPO ajaa loman asian. Ja ehkä jossain pääsee käymäänkin, josta toivottavasti saan kehitettyä juttua teillekin ja vaikka kuviakin otettua. 

Tietenkin on syntynyt myös tekstiä Fanfiction nro 2, joka välillä on vähän jäissä, välillä stooria syntyy montakin sivua kerta istumalla. Tässä sitä teidänkin iloksi. Ihanaa jatkoa teidänkin kesään toivottaa

-Hepa-

Dick alkoi virota korviensa huminaan. Päätä särki ja poika luuli aluksi sen johtuvan vain siitä, mutta raotettuaan silmiään, hetken räpyteltyään, huomasi pian ympäristönsäkin humisevan. Saatuaan näkökenttäänsä mustan hahmon, silmät aukenivat kokonaan.

-Mi-missä minä olen? Dick kysyi hahmolta.

Valtava tietokonekompleksi useine näyttöruutuineen aiheutti huminan, mikä vielä kertaantui avarien, kivisten seinien sisällä.

-En ole tullut antaneeksi paikalle nimeä, mutta pidän tätä tukikohtanani. Ja kotina, Batman vastasi. –Älä yritä liikkua, olet saanut kohtuullisen aivotärähdyksen ja poskessasi on lievä ruhje.

Dick katseli ympärilleen. Tietokoneen ja näyttöruutujen lisäksi silmiinpistävintä luolamaisessa tilassa olivat jättimäiset jokerikortti ja kolikko sekä virtaviivainen, musta, tyylitelty auto. Luolan korkeuksissa lenteli ja roikkui useita lepakoita ja isossa lintuhäkissä näytti myös olevan lepakko.

-Varsinainen Lepakkoluola…, Dick mutisi.

-Hm, osuva nimi, Batman totesi.

-Miksi pidät lepakkoa häkissä? Dick ihmetteli.

-Se on loukkaantunut, siipi vioittunut.

Yrittäessään nousta vuoteesta, Dick työnnettiin määrätietoisesti takaisin.

-Älä yritä nousta vielä. Aivotärähdyksen kanssa ei ole leikkimistä. Aion saada lepakon kuntoon, samoin sinut. Hyvällä alulla olenkin molempien suhteen, mutta yhteen asiaan haluan vastauksen: miksi menit uudestaan sirkukselle, vaikka nimenomaan kielsin sitä tekemästä? Jos en olisi osunut paikalle, oikeaan aikaan, saattaisit maata tällä hetkellä kuusi jalkaa multaa päälläsi tai meren pohjassa, betonikengissä.

-Minun piti viettää itsenäisyyspäivää Brucen kanssa, mutta se lähti naisiin. Minulla oli täysi oikeus…

-Leikkiä hengelläsi? Täytynee huolehtia siitä, että mr Wayne pitää sinut lukkojen takana niin kauan kuin Zucco on vapaalla jalalla. Nyt saat jäädä tänne lepäämään, minun on lähdettävä ulos.

-E-et voi jättää minua tänne, pitää minua täällä. Alfred huolestuu ja Bruce, kun kotiutuu…, Dick yritti nousta uudelleen, mutta säpsähti Batmanin murahtaessa:

-Pää takaisin tyynyyn! Vai annoinko sinulle luvan nousta?

Ennen kuin tuo musta olento katosi autonsa uumeniin, Dick huudahti vielä:

-Mutta minun on nälkä! Ja täällä on kylmäkin…

-Tuossa kunnossa ei kannata syömistä ajatellakaan. Pöydällä on lasi vettä ja särkylääkepurkki. Ota yksi, jos päätäsi alkaa kovasti särkeä, mutta vain yksi, ne ovat vahvoja. Pysy peiton alla niin pysyt lämpimänä. Äläkä yritä mitään, sinua tarkkaillaan.

-Entä lepakot? poika kysyi ääni jo väristen.

Lepakot olivat alkaneet lennellä ympäri luolaa ja ne tuntuivat pitävän häntä silmällä.

-Ne syövät vain hyönteisiä, niitä on turha pelätä, vaikka tunnutkin olevan melko sitkeä itikka.

Tämän sanottuaan Batman katosi autoon, joka lähti luolasta renkaat ulvahtaen.

Jäätyään yksin Dick oli jo niin peloissaan, että hänen suutaan alkoi kuivata. Hän muisti pöydällä olevan vesilasin ja joi sen ahnaasti lähes tyhjäksi. Pian korvissa alkoi jälleen humista enemmän ja pää alkoi tuntua raskaalta, samoin silmäluomet. Ei, ei, ei, vedessä oli jotain, Dick ehti ajatella, en saa nukahtaa, en saa…

Kun Dick heräsi, hän oli omassa huoneessaan, omassa sängyssään. Alfred istui tuolilla vuoteen vieressä ja näytti huolestuneelta.

-Vihdoinkin sinä heräät, ehdimme olla jo huolissamme. Niin kuin minä sanoin Bruce-herralle, että tarvitset kypärän pyöräillessä, mutta eihän hän kuunnellut.

-Pyöräillessä? Dick ihmetteli.

-Bruce-herra löysi sinut tieltä, taju kankaalla, aivotärähdyksen saaneena.

-En muista…, mutta näin kummallista unta. Olin valtavassa luolassa, siellä oli iso tietokone, lepakoita häkissä, Batman ja…

-No no, vilkas mielikuvitus ja isku päähän ei ole hyvä yhdistelmä. Sinun on syytä levätä tämä päivä. Tulen katsomaan silloin tällöin, mikä tilasi on.

Alfred ravisti päätään ja jätti pojan lepäämään.

Kaksi päivää myöhemmin tapahtui jotain, joka olisi voinut muuttaa Dickin elämän negatiiviseen suuntaan. Lopulta tapahtumat muuttivatkin pojan elämän täysin, mutta suunta ei ollut nuorisovankila, niin kuin olisi voinut olla, mikäli tapahtumien kulku olisi ollut toinen.

Poliisi oli saanut pitävät todisteet siitä, että Lentävien Graysonien kuolema johtui sabotaasista, lisäksi syylliseksi tihutyöhön oli tunnustusta vaille varmaksi osoittautunut mafiajohtaja Anthony Zucco. Bruce uskoutui jälleen Alfredille, elämänsä tärkeimmälle ihmiselle; kodinhoitajalleen, hovimestarilleen, autonkuljettajalleen, lääkärilleen, isähahmolleen, lähimmälle ystävälleen. Halyn sirkus pääsisi jatkamaan kiertuettaan kahden päivän päästä. Pienillä padoilla on korvat ja eräät korvat olivat tavallistakin tarkemmat. Noiden tarkkojen korvien omistaja lähti jälleen illan pimetessä sirkukselle, aikomuksenaan vielä kerran pyytää C.C. Haly’ä ottamaan hänet mukaansa.

Päästyään Halyn sirkuksen aukiolle, Dick näki mustan umpiauton, jota hän ei ennen ollut siellä nähnyt. Sirkusteltan nurkilta kuului kahden miehen kiivasta puhetta.

-Tämä on viimeinen varoitus, Haly! Vannon, että ette pääse jatkamaan matkaa kokonaisena ryhmänä tai koko kalustolla, jos et pikku hiljaa ala ymmärtää kaivaa kuvetta. Ja koska et ole paljastanut pojan olinpaikkaa, hinta nousi juuri puolella.

-Usko jo, Zucco, ettei mitään maksua tule! Turhaan aiheutit kahden hyvän ihmisen kuoleman ja jätit yhden poika-rukan orvoksi.

Tony Zucco nauroi onttoa naurua.

-Vai hyvän ihmisen? Et tainnut tietää kaikkea Graysonista. Jos olisit tiennyt…

-HÄIVY! C.C. huusi. –Uskallakin puhua pahaa kuolleista!

-Minä menen, mutta voit olla varma, että palaan vielä kerran kyselemään maksuhalukkuuttasi tai…

-MENE!

Zuccon kulkiessa autolleen, hän kuuli huudon takaansa:

-Minuako etsit, roisto?

Tony näki nuoren pojan, joka maassa lojuneen trapetsisauvan käteensä napattuaan aikoi uhkarohkeasti kohdata vaarallisen vastuksen. Mies ei liiemmin hätkähtänyt, vaan otti vyöltään revolverin. Ennen kuin hän ehti tähdätä sillä poikaa, Dick juoksi tätä kohti, ja aseen noustessa iski sen miehen kädestä. Jäätyään näin ilman aseen turvaa, Zucco tunsi olonsa epävarmaksi. Poika näytti melko hurjalta hänen tullessa kohti trapetsisauva aseenaan. 

Otettuaan muutaman varovaisen askeleen Zucco katsoi parhaimmaksi juosta. Hän oli huono kuntoinen, pyylevä, parhaat vuotensa nähnyt mies, ja alkoi pian väsyä juoksemiseensa.

-Et pääse karkuun, MURHAAJA! Dick huusi.

Pian ei rapakuntoisen mafioson jalka enää noussutkaan, ja hän kompuroi tiellään olevaan esteeseen, kaatuen maahan. Samassa hänen yläpuolellaan häälyi tummakutrinen pojan pää, jossa silmät paloivat kuin pedolla, joka oli juuri hyökkäämäisillään saaliinsa kimppuun. 

Dick nosti sauvan ilmaan ja tähtäsi sillä Zuccon kaulaa.

-Nyt kuolet, kurja!

Zucco oli jo valahtanut kalpeaksi ja hikoili kylmää hikeä. Hän puristi kädellään sydänalaansa ja kähisi:

-Sydän… Sydän pettää… auta…

-Älä huijaa, paskiainen! Pelaat vain aikaa!

Dick empi hetken. Voisiko hän yhtä kylmäverisesti kuin Zucco aikaisemmin viedä hengen? Sitten hän näki mielessään isänsä ja äitinsä putoavan trapetsiköysien katkettua, ja nosti sauvan lopulliseen iskuun.

-EI! Älä tee sitä! kuului huuto ja muutama sekunti myöhemmin sauva lensi pojan kädestä. 

Mikään ei kuitenkaan hälventänyt pojan koston himoa, joka nyt puristi molemmat kätensä Zuccon kaulaan. Voimakkaat kädet kuitenkin viskasivat pojan pois Zuccon kimpusta.

-Pysy siinä! Hillitse itsesi! kuului käsky, kun Dick oli käydä uudestaan Zuccon kimppuun.

-…Batman… auta… minut kannattaa… säästää…

Batman heitti pojalle pienen taskupuhelimen käskien:

-Soita miehelle ambulanssi!

-Kuuntele… Grayson… ei ollut viaton… huumeita… ja minä… pelkkä pikkukala… Maroni… ota selvää……..

-Zucco, apu on tulossa, Batman sanoi, -kestä vielä…

Häntä tuijottivat enää lasittuneet, mitään näkemättömät silmät.                   

-Batman? Dick sanoi kysyvästi. –Onko hän…?

-Kuollut, Batman vastasi. –Me emme tee täällä enää mitään, lähdetään.

Batman ohjasi pojan, joka oli alkanut vapista, pois ruumiin luota ja kohti mustaa autoa, jota poika luultavasti kutsuisi Lepakkoautoksi. Dick kääntyi vielä kerran katsomaan miestä, joka oli vastuussa vanhempiensa kuolemasta ja joka nyt oli yhtä kuollut kuin he.

Jo toisen kerran Dick päätyi tuon mystisen, mustaan asuun pukeutuneen hahmon huomassa valtavaan, kolkkoon luolaan.

-Olisitko todella tappanut Zuccon? Batman kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. –Ja olisitko pitänyt tekoasi oikeutettuna?

-Sinä et voi tietää, miltä minusta tuntuu…! Dick huusi.

-Myös minun vanhempani kuolivat hämärissä olosuhteissa! Se ei silti oikeuta meitä tappamaan. Jos olisit vienyt Zuccon hengen, elämäsi olisi ollut pilalla.

-Sinä olet ihan niin kuin Bruce, esität välittäväsi, mutta olet paikalla, kun se parhaiten sopii. Sinulle.

-Dick…

-Älä jaksa selittää! Minä satun tietämään, ettet sinäkään toimi ihan laillisesti. Olen ottanut selvää sinusta. Ja mistä sinä tiedät nimeni?

-Dick…, Batman sanoi uudestaan hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän käänsi pojalle selkänsä, otti muutaman askeleen kuin poistuakseen paikalta, pysähtyi ja huokaisi sanoen:

-Meidän lienee aika hieman puhua.

Hitaasti, kuin empien, Batman riisui naamionsa. Kun Dick näki hänen kasvonsa, hän huudahti:

-Ei ole totta! Ei voi olla totta! Bruce!

-Joko nyt ymmärrät, että poissaoloni, kaikki, minkä olen tehnyt, olen tehnyt sinun vuoksesi?

-Alkaa näyttää siltä, että Richard on tullut jäädäkseen, he kuulivat Alfredin äänen.

Aha, siis tietenkin Alfred on tässä mukana, Dick ajatteli. Tässä alkoi olla jo liikaa sulateltavaa. Dick alkoi kulkea ympäri luolaa, kuin rauhaton leijona häkissään. Välillä näitä kahta vilkaisten hän sai ajatuksen.

-Bruce, sinun on otettava minut mukaan tähän kaikkeen.

-Ei! vanhemmat miehet sanoivat kuin yhdestä suusta.

-Sinun täytyy. Kun olin vähällä iskeä trapetsisauvan Zuccon kurkkuun, minusta tuntui hetken hyvältä, aivan kuin oikeus olisi tapahtumassa siitä, mitä hän teki vanhemmilleni. Jos otat minut mukaan, taistelemaan oikeuden puolesta, ehkä tuska isän ja äidin kuoleman vuoksi alkaa pikku hiljaa helpottaa.

-Se tuska ei helpota koskaan, Bruce vastasi. –Se johtaa vain koston kierteeseen, joka ajaa miltei joka yö taistelemaan loputonta Pahuutta vastaan. En halua, että sinä joudut samaan kierteeseen. Sinä aloitat syksyllä koulun ja alat elää normaalia teinin elämää ja…

-Minä olen tässä jo mukana, halusit tai et. Minä pidän sinua silmällä kuin haukka ja kun Hän lähtee, minä lähden perässä.

-Sanoin jo EI ja tarkoitan sitä! Bruce karjaisi ja säikympi olisi pelästynyt, mutta Dick jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

-Jos koulutat minua, tiedän paremmin mitä tehdä ja vaara pienenee. Bruce, opeta minua taistelemaan, opeta seuraamaan johtolankoja ja vannon, että saat minusta uskollisen apurin, joka säilyttää salaisuutesi kuin muuri.

-Alfred, sano nyt sinäkin jotain, Bruce alkoi tuntea jo olevansa seinään ajettu.

Ja Alfred sanoi.

-Uhmakkaat, tulisieluiset nuoret miehet eivät kaipaa kieltoja, vaan opastusta. Sen jos minkä olen vuosien saatossa oppinut. Bruce-herra, helpommalla pääset, kun teet pojan tahdon mukaan.

Toiveikkaasti Dick katsoi toisesta toiseen. Lopulta Bruce vastasi:

-Hyvä on. Katsotaan, mihin sinusta on.

Hellurei!

Ja hellät tunteet! Viime päivät ovat olleet melko helteisiä, joten tämäkin pää pehmeni niin, että innostuin rustaamaan uuden blogitekstin. On nämä Suomen kesät mielenkiintoisia; viime kesänä odotettiin, odotettiin ja odotettiin lämpimiä kesäpäiviä, joita ei sitten koskaan tullut. Tänä kesänä, vaikkei kesä ole vielä virallisesti alkanutkaan, on ollut jo monta hellepäivää. Ei sillä, en, ainakaan minä, valita, mutta aika raskasta on ollut töissä, kun ilmastointikaan ei ole parhaimmalla mahdollisella tavalla toiminut.

Töistä puheen ollen, paistoi se päivä tähänkin risukasaan ja sain kuin lottovoiton ikään; ensi syksystä jatkan, vuoden määräaikaisen työsuhteen jälkeen, vakituisena tuossa niin rakkaassa opinahjossa. Siis saa onnitella! Lottovoitto taisi tulla kaiken lisäksi tuplana, sillä sain sellaisen työkaverin, että pois alta kivet ja männynkävyt kun Hurjat tuloo! Meidän pimeät huumorintajut iskee niin hyvin yksiin, ja kun vaaditaan asialinjaa, kamuni on mitä parhain Majakka, jota minun Perävaununa on helppo peesata. Oikeastaan koko Meidän Tiimi on kaikkien selkäänpuukotuskokemusten ynnä muiden negatiivisten kokemusten jälkeen kuin toinen perhe.

Ja lapset, nehän ovat työssäni parasta! Ja se mitä niiden suusta tulee, joista me aikuiset saamme päivän parhaat naurut, varsinkin perjantaisin. Vai kuuntelisitteko te naama peruslukemilla, miten kolme ensimmäisen luokan poikaa innoissaan leikkii "liukkari"-hippaa. Siis onhan se täysin normaalia, että lapset leikkivät liukumäkihippaa, mutta kyllä meidän aikuisten mielessä tuo "liukkari" saa aivan toisen merkityksen. Muutenkin nämä alkukesän helteet pehmentää koulumme henkilökunnan päitä. Mainitsemani työkaveri, olkoon nimeltään nyt vaikka Tintti, vastasi iltapäivänä, jolloin aurinko porotti 30 asteen lämmöllä, puhelimeen, johon oli ehtinyt todeta, sanotaan vaikka Mikael-nimisen pojan äidin soittavan: "Iltapäiväkerho Mikael!" Hetken hiljaisuuden jälkeen puhelimen toisesta päästä alkoi kuulua hysteeristä naurua ja Tintti totesi: "Niin, eihän sitä tiedä, vaikka jonakin aamuna heräisi ja huomaisi olevansa poika." Naurusta toivuttuaan pojan äiti kertoi, ettei pääsekään hakemaan tätä niin aikaisin kuin oli aikaisemmin ilmoittanut. Tähän Tintti: "Ei se mitään, otan pojan iltapäivänkerhon ILTApalalle.... Juu, ja nyt lupaan pysyä pois auringosta..."

Sama peli jatkui VÄLIpalan aikaan. Keittäjämme pyysi Tinttiä ottamaan kylmiöstä lautaskantisen teräskulhon, jossa oli sen päivän välipala. Kun Tintin piti alkaa sitä tarjoilemaan, hän avasi kannen ja totesi sen olevan kanakastiketta, jota oli ollut lounaaksi aikaisemmin päivällä. Nyt oli keittäjä pudota polvilleen naurusta. Välipala oli samanlaisessa astiassa jääkaapissa. 

Omat lapseni kasvaa ja kehittyy, kukin omalla tavallaan. Poitsu napsii kokeista kymppejä ja odottaa kesälomaa kysyen joka päivä, montako päivää kesälomaan. Pitäisiköhän pojalle tehdä vielä muutaman piikin aamukampa? Neiti Keskimmäinen odottaa myös kesälomaa ja koulutuksensa toisen työharjoittelun loppumista. Ja poikia. Pari "juttua" neidillä onkin jo ollut, mutta nauttii niin fiksusti nuoruudestaan, ettei pilaa sitä liian vakavilla seurusteluasioilla. Neiti Vanhimmainen odottaa... jaa-a... ilmeisesti koko koulun loppumista ensi keväänä ja kotoa pois pääsemistä. Hän on koko vuoden rimpuillut kuin lieassa oleva koira. Täysi-ikäisyys on saavutettu, mutta koulu pitää vielä tiukasti kiinni kotipiirissä. Ja kun veri vetää jo niin kovasti tuonne Saksan suuntaan...

Tällaista kuuluu tänne tällä hetkellä! Eikä minun päivitykseni tietenkään lopu ilman uutta pätkää fanfictionista, joka tällä kertaa oli nimeltään Robin, Ihmepoika ja kertoo hieman tavallisemman Batman- tai oikeammin Robin-tarinan.

Kaunista, lämmintä ja riemukasta kesää odottaen 

-Hepa-

ROBIN, IHMEPOIKA: ALKU (OSA 2)

Bruce ei unohtanut Alfredin sanoja. Seuraavana päivänä hän ilmoitti sihteerilleen, ettei tulisi sinä päivänä töihin kuin hätätapauksessa. Koko päivän Bruce ja Dick viettivät kaupungilla ostoksilla. He ostivat kaikkea mahdollista muuttaakseen vierashuoneen nuoren pojan huoneeksi, sekä täytettä vaatehuoneeseen. Aluksi Dick hieman kursaili, mutta Brucen vakuuttaessa, etteivät ostokset olleet rahasta kiinni, poika innostuikin valitsemaan kaikkea mahdollista. Lopulta nämä kaksi olivat kuin ”kassitaudin” saaneet, kun he kulkivat liikkeestä liikkeeseen. Monissa niistä Bruce tunnistettiin ja he saivat parasta mahdollista palvelua. Yhtä Dick ei kuitenkaan ymmärtänyt; hän ei voinut käsittää, mihin hän tarvitsi pukua ja kiiltonahkakenkiä. Bruce selitti, että vastaan voisi tulla edustustehtäviä, joihin oli syytä pukeutua virallisemmin.

Koko päivän he tekivät tuttavuutta, mutta illallisen aikaan Bruce oli jälleen kadonnut. Pojan ihmetellessä, miksi Bruce oli mennyt näin myöhään Wayne Enterpricelle, vaikkei ollut käynyt siellä koko päivänä, Alfred huokaisi. Hänellä olisi sanottavana isännälleen pari valittua sanaa.

Seuraavana päivänä Dickin kierrellessä ja tutkiessa kartanoa, hän kuuli Brucen ja Alfredin keskustelevan kirjastossa. Poika oli oppinut, että vanhemmat ihmiset usein lopettivat keskustelunsa lasten osuessa paikalle, joten hän ei antanut itseään ilmi.

-… ja sain selville, että Anthony Zucco –niminen verenimijä oli vaatinut Haleyltä suojelurahoja. Kun Haley oli ollut haluton maksamaan, Zucco oli varoittanut, että silloin sirkukselle tai sirkuslaisille saattaisi tapahtua jotain ikävää. Edessä on poliisitutkinta, eikä sirkus pääse jatkamaan matkaansa, ennen sen päättymistä.

Illan tullen Dick arveli Brucen olevan jälleen omilla teillään, mutta poika oli huolissaan C.C.:n ja muiden sirkuslaisten hyvinvoinnista. Jälleen, lähes yksinäisen, keittiössä nautitun illallisen jälkeen, Dick sanoi Alfredille menevänsä nukkumaan. Vuoteeseen menon sijaan hän pukeutui tummiin vaatteisiin ja kiipesi ulos ikkunasta. Katonharjalta pääsi näppärästi isolle, vanhalle tammelle, jota pitkin pääsi kapuamaan alas. Hiirenhiljaa, mutta nopeasti, Dick haki edellisenä päivänä saamansa polkupyörän, hyppäsi satulaan ja alkoi polkea kohti Gothamin keskustaa ja aukiota, jolla Haleyn sirkus edelleen piti majaa. Wayne-kukkulaa alas viettävä tie antoi pyörälle hyvän alkuvauhdin ja Dick toivoi olevansa takaisin kartanolla, ennen kuin hänen poissaolonsa huomattaisiin.

Päästyään sirkukselle Dick pujahteli asuntovaunujen välissä ja varjoissa. Poika ei halunnut kenenkään näkevän häntä, hän halusi vain varmistua siitä, että sirkuslaisilla oli kaikki hyvin. Kerran Dick säpsähti: hän oli kuulevinaan askeleita jostain takaansa, aivan kuin joku seuraisi häntä ja kerran oli näyttänyt siltä, kuin tumma varjo olisi häivähtänyt alueella olevien varastojen katolla. Muutoin ei mitään mainittavaa sirkuksella näkynyt ja Dickillä oli jo aikomus lähteä kotimatkalle, kun hän kuuli C.C.:n puhuvan jonkun kanssa sirkusteltan sisäpuolella.

-Zucco, poliisi tietää jo, ettei Graysonien putoaminen ollut onnettomuus. Ja luulen, että he epäilevät sinua.

Anthony Zucco näytti silhuetiltaan, minkä Dick näki telttakankaan läpi, tukevalta mieheltä, jonka olemus vaikutti pojan mielestä mafiapomomaiselta.

-Sinun tehtäväsi on kääntää poliisin epäilykset pois minusta ja saada koppalakit uskomaan, että kyseessä OLI onnettomuus.

-Mutta ei ainoastaan poliisi… C.C. kuului aloittavan.

-Sinä huolehdit siitäkin, ettei HÄN epäile mitään, tai… Työni jäi, muuten, kesken. Sirkuksen vetonaula oli Lentävät Graysonit, trapetsiPERHE. Missä poika on?

-Sitä minä en kerro sinulle, vaikka tappaisit minut. Ja jos tapat, et koskaan saa tietää sitä.

-Saan sen selville tavalla tai toisella, ja sitten saat maksaa sen suojelurahan, jonka maksamatta jättämisen mamma ja pappa Grayson saivat kalliisti maksaa. Muuten poika saa seurata vanhempiaan.

Dick oli kuullut tarpeeksi. Poika ryntäsi pyörälleen, seuraavana päivänä hän menisi poliisiasemalle ja kertoisi kaiken kuulemansa. Päästyään takaisin kartanolle, Dick kiipesi tammea pitkin takaisin katolle, muttei mennytkään ikkunasta huoneeseensa, vaan jäi istumaan katonharjalle miettimään kaikkea kuulemaansa. Kuullessaan korkeammalta katolta kopsahduksen ja kääntyessään katsomaan, mikä äänen aiheutti, Dick oli pudota, ensimmäisen kerran elämässään. Katolla seisoi isolta lepakolta näyttävä, naamioitunut hahmo, joka laskeutui alemmalle kattoharjalle jonkinlaisen köyden varassa.

-Ku-kuka sinä olet, tai mikä? Dick sai kysyttyä.

-Olen Batman, hahmo vastasi karhealla äänellä.

Batman? Dick oli kuullut puhuttavan tästä ”lepakkomiehestä”, mutta oli luullut sen olevan urbaania citylegendaa.

-Sinä olet käynyt sirkuksella, yksin. Se ei ole tällä hetkellä viisasta, Batman sanoi.

-En minä…, Dick aloitti.

-Minä näin sinut, turha kieltää! Batman murahti.

Ne askeleet ja se varjo! Dick ajatteli.

-Se Zucco tappoi vanhempani ja nyt se on minun perässäni! poika huudahti. –Menen huomenna poliisin juttusille ja kerron kaiken minkä tiedän.

-Sekään ei ole aivan viisasta, poika. Zuccon toimenkuvaan kuuluu suojelurahojen keruu ja hänellä saattaa olla kontakteja poliisiin. Gothamissa et voi luottaa kehen tahansa sinitakkiseen. Jätä Zucco minun huolekseni, nappaan hänet suoraan rysän päältä tai saan hänet häipymään kaupungista. Sinun on paras pysyä pois niin sirkukselta kuin poliisiasemaltakin.

Batman näki hiljaisen myöntymisen pojan silmissä. Hän valmistautui lähtemään samaa tietä kuin oli tullutkin, mutta sanoi vielä:

-Mene sisälle, yö alkaa jo viiletä ja sinun ikäisesi ovat jo nukkumassa tähän aikaan.

Pian tuo naamioitunut hahmo oli kadonnut ja Dickillä oli entistä enemmän ajateltavaa. Hän istahti takaisin katonharjalle mietiskelemään, muttei mennyt aikaakaan, kun Alfred ilmestyi avonaiseen ikkunaan.

-Nuori herra Dick, sinun täytyy tulla sisälle ja nukkumaan. Katonharja ei ole niitä parhaita paikkoja istuskeluun.

Dick halusi näyttää Alfredille, että tiesi kyllä mitä teki. Hän nousi seisomaan ja käveli rennosti, kuin olisi tavallisella puistokävelyllä, pitkin katonharjaa ikkunaa kohti. Alfred seurasi tätä kauhuissaan ja kun poika vielä liioitellun pitkältä matkalta hyppäsi harjalta ikkunalle, oli miehen sydän pysähtyä.

Tuota poikaa! Alfred ajatteli, kun Dick vielä kehtasi virnistää ilkikurisesti. Jos tuo hengellä leikkiminen ei loppuisi ja pian sittenkin, poika saisi varautua kurinpalautukseen, mikäli se hänestä riippuisi.

Nuoressa iässä on puolensa; silloin on sopeutuvainen ja pian vanhempiensa hautajaisten jälkeen Dick asusti Wayne Manorissa kuin olisi asunut siellä aina. Kahdesta asiasta poika oli katkera: Zucco oli edelleen vapaalla jalalla ja Bruce oli paljon poissa. Päivisin Bruce oli Wayne Enterpricella ja iltaisin… Dick ei ollut ihan varma, mutta ilmeisesti Bruce vietti paljon aikaa naisten kanssa, juhlien toisten miljonäärien tavoin klubeilla ja huvijahdeilla.

Vietettiin itsenäisyyspäivää, heinäkuun neljättä. Dick istui mielipaikallaan, ikkunasyvennyksessä, ja murjotti. Kaupungista oli noussut jo muutamia ilotulitusraketteja ja Bruce oli luvannut viedä hänet katsomaan juhlallisuuksia, mutta nyt Bruce olikin menossa juhlimaan yhtiö- ja yhteistyökumppaniensa kanssa, eikä enää ollut puhettakaan pojan mukaan tulosta. Nuoresta iästä oli myös haittansa.

-Dick, tiedän, että lupasin viettää illan kanssasi, mutta…

-…sinun on mentävä, joo joo, tiedän, niinhän sinun on aina.

-Toivoisin sinun viihtyvän luonamme ja alkaisit pitää kartanoa kotinasi, mutta sinun on ymmärrettävä, että minulla on velvollisuuteni. Voin kysyä Alfredilta, voisiko hän viedä sinut töittensä jälkeen kaupunkiin.

Dick ei vastannut mitään, mutta Bruce kuuli halveksivan tuhahduksen, oli sanoa jotain moittivaa, mutta huokaisikin vain, laittoi hatun päähänsä ja lähti.

Okei, Dick ajatteli voivansa kyllä viihdyttää itse itseään; hän lähtisi tervehtimään C.C.:tä, hän voisi pyytää, rukoilla ottamaan hänet mukaansa, kun sirkus pääsisi jatkamaan matkaansa. Silloin yhtenä iltana, jolloin Dick oli tavannut Batmanin, tämä oli varoittanut häntä ja kieltänyt menemästä enää sirkukselle. Zucco oli kadonnut kuin maan nielemänä, sen enempää poliisi kuin Batmankään eivät olleet saaneet savustettua häntä esiin.

Vanhaa reittiään, katonharjaa ja tammea käyttäen, Dick löysi tiensä sirkukselle ja aina C.C Haleyn asuntovaunulle asti. Ollessaan juuri koputtamaisillaan vaunun oveen, Dick kuuli sisältä kiivasta puhetta.

-Zucco ei ole järin tyytyväinen siitä, ettet ole maksanut hänelle kuuluvia rahoja ja paljastanut pojan olinpaikkaa. Haley, on sirkuksellesi paha juttu, jos Zucco joutuu itse palaamaan tänne. Voi tapahtua jotain, jonka rinnalla Graysonien kohtalo oli lastenleikkiä. Joku saattaa vaikkapa erehtyä leikkimään bensiinillä ja tulitikuilla täällä sirkuksen mailla.

C.C.:n vastausta Dick ei enää kuullut, mutta joku, stetsonpäinen tyyppi tuli ulos vaunusta. Dick kiehui raivosta. Hän tunsi silmitöntä vihaa sirkuksen puolesta, C.C.:n puolesta, vanhempiensa puolesta, omasta puolestaan. Dick oli ottanut tuekseen ja turvakseen pienen, linkomaisen ritsan ja taskun täyteen kiviä. Nyt Dick linkosi yhden niistä suoraan cowboyhemmon otsaan.

-Ai, saamari! tämä puhisi ja etsi katseellaan pään kivistyksen ja kuhmun aiheuttajaa. Hän näki pojan, joka oli jo valmis linkoamaan uuden kiven.

-Eikös pikkupoikien pitäisi olla jo unten mailla? cowboy kysyi ja kuultuaan takaansa vastauksen:

-Pitäisi, Dick kääntyi ääntä kohti ja näki samassa tähtiä saatuaan toisen korston oikeasta suorasta.

Pojan kiukku oli kovempi kuin iskusta koitunut kipu ja Dick hyökkäsi korston kimppuun kuin herhiläinen. Isoa vahinkoa hän ei ehtinyt saada aikaan, kun jo sai iskun jostain kovasta suoraan takaraivoonsa. Dick ehti nähdä pistoolin piipun osoittavan itseään ja mustan salaman lyövän toisen korston maahan ja mutista:

-Bat…mnh…, ennen kuin menetti tajuntansa.

Cowboyhemmolle Batman sanoi, ennen kuin tyyppi laski lukua:

-Kerro terveisiä Zuccolle, ettei sirkukselle ole tulemista, se on minun suojeluksessani.

Kahden korston maatessa jaloissaan taju kankaalla, Batman nosti Dickin käsivarsilleen ja poistui paikalta, ennen kuin muita osui paikalle.

I'm back! ( = olen selkä!)

Ja tämäkään "vitsi" ei tietenkään avaudu kaikille, mutta ei voi mitään.

Olen siis palannut blogi-lauteille "pienen" loman jälkeen, mutta se saattoi tehdä hyvää meille kaikille. Palataan ajassa taaksepäin ja kerron teille, varsinkin amerikkalaiset ja ranskalaiset, ja teille muillekin kuin suomalaisille lukijoille, meidän ah-niin-ihanasta, "lämpimästä" vuodenajastamme. (Lisäksi haluaisin TODELLA tietää, kuinka käännösohjelmat toimivat suomenkieltä kääntäessä...) 

Meillä siis alkoi kevät kylmänä, talven ensimmäiset pakkaset taisivat tulla vasta silloin. Vappuna, KEVÄÄN juhlapäivänä satoi räntää ja rakeita, mutta mökillä hurjimmat (katso aikaisemmat päivitykset) menivät jo silloin uimaan, vaikka kauempana rannasta näkyi vielä jäälauttoja. Tästä kelistä en minä ja Ystäväni tienneet mitään, olimme silloin risteilyllä ja YÖN keikalla. Aikaisemmin blogiani lukeneet tietävät, miten paljon kyseistä bändiä fanitan. Lopussa, yllätys, yllätys, toinen fanitukseni aihe...

Kesäkuukin alkoi hyvin kylmänä. Isoksi VITSIKSI meidän kevät- ja kesäkelit teki se, että meillä, etenkin ns. "Keltainen lehdistö", toitotettiin koko kevättalven ja pitkään sen jälkeenkin, miten odotettavissa olisi ennätysLÄMPIMÄT huhti-, touko- ja kesäkuu. Totuus olikin sitten tarua ihmeellisempi; totuus oli, että meillä oli ennätysKYLMÄT kyseiset kuukaudet. Yhden käden sormissa ovat laskettavissa olleet edes jotenkin kesäkeleiksi miellettävät päivät.

Männä päivinä olimme neiti Keskimmäisen, hänen ystävänsä, neiti Vanhimman kummitädin ja hänen kahden nuoremman lapsen kanssa Viron Pärnussa ja siellä oli KESÄ. Ja minähän en olisi minä, jos kaikki olisi matkalla mennyt kommelluksitta. Itse asiassa se SUURIN kommellus tapahtui jo matkaa varatessa. Aloimme yhdessä neiti Vanhimman kummitädin kanssa suunnitella reissua viihdekylpylään, nimeltään Tervise Paradiis, hyvissä ajoin. Kuinka ollakaan minä, tehdessäni innoissani matkavarausta, olinkin valinnut vahingossa terveyskylpylän nimeltään Tervis Spa. Ja tämähän selvisi vasta Tallinnan satamassa pyrkiessämme aluksi väärään linja-autoon. Mutta mitään emme menettäneet, oikeastaan päinvastoin. Lomaamme kuului mm. ihania hoitoja, hierontoja, käsihoitoja ja erilaisia kylpyjä. Nuoriso-osasto viihtyi hyvin uima-altaalla ja kuntosalissa. Ruoka oli hyvää ja pieni baarikin oli hyvä valikoimiltaan ja uimaranta lähellä, joten ei mitään hätää, mitä nauttimiseen tuli. Kolme yötä meni kuin siivillä ja itse asiassa aiomme tehdä kyseisen "virhevarauksen" toistekin.

Kesämme on ollut hieman "kolea" muutenkin kuin kelien suhteen. Neiti Vanhimmainen löysi talvella Rakkauden, somemaailman kautta, Saksasta, ja jo keväällä aloimme odottaa häntä meille kylään. Ikävä lisättynä hiljalleen hiipuvaan teini-ikään ja hm... ei ihan helppoon luonteeseen, teki neidistämme entistä kiukkuisemman ja itkuisemman. Mutta ah ja voi sitä Rakkauden määrää sen kahden viikon ajan, minkä Rakas meillä oli. Kun hän palasi kotiin, alkoi itkukausi uudelleen ja tuskin oli kulunut viikkoa, kun neidille jo piti hommata lentoliput ja pikapassi, ja neiti lensi loppuloman ajaksi Saksaan.

Neiti Keskimmäinen tuskailee hieman jatkokoulutuksensa kanssa, hän kun ei päässyt ykkösvalintaansa ja seuraava vaihtoehto tuntuu hänestä väärältä. Kun nyt edes vuoden jaksaisi, niin jos sitten ensi keväänä katsottaisiin uudestaan... Äidin tulevaisuudesta nyt ei voi puhua samana päivänäkään, mutta yhden asian olen päättänyt. Kun jokunen viikko sitten niukahti selkäni ja olin aika avuton muutamia päiviä, tuli ajatus siitä, ettei tästä enää nuorruta ja aikaansa voisi käyttää paremminkin, terveellisemmin kuin tietokoneen ääressä. Katsotaan kuinka hyvät suunnitelmat pitävät ja löytyykö kerrottavaa myös blogin sivuilla.

Lopuksi siihen lupaamaani toiseen fanituskohteeseen. Siis Batmaniin (mutta ei Superman'iin, josta tulikin mieleen Pärnun hotellin parvekkeella, taivaalla liikkuvia valoja tutkaillen, hyvin väsyneenä ja muutaman drinkin nauttineena, pieni, viihteellinen tilannekomiikka-pläjäys: "Onko se lentokone? Onko se lintu? Ei, se on Superman pitkät päällä."). Aikaisemmat lukijat ovat luultavasti tai ehkä lukeneet Elämäni Bruce Waynen kanssa -fanfiction'in, joka oli sekoitus muokattua käännöstekstiä ja "omaa". Seuraavaksi teidän suosioon ja arvosteltavaksi antautuu toinen fanfiction'ini, Robin, ihmepoika, joka on kokonaan omaa tekstiäni, mutta on saanut syviä vaikutteita muutamasta sarjakuvakirjasta ja osalle siitä löytynee tuttuja piirteitä etenkin Dixon-Beatty-Pulido-Martin-Campanella'n Robin, Year one -sarjakuvakirjasta. Kyseessä onkin hieman edellistä perinteisempi Batman & Robin tarina. Ja kuten aikaisemmankin kohdalla totesin, tästä lähtee, nauttikaa tai ette toivoo

-Hepa-

ROBIN, IHMEPOIKA (By Hepa)

 ALKU

Dick Grayson. Ikä 12-vuotta. Lentävien Graysonien, akrobaattiperheen nuorin jäsen. Tätä nuorukaista Bruce oli jo pidemmän aikaa ”pitänyt silmällä.” Bruce Wayne. Wayne Enterpricen pääjohtaja, multimiljonääri, playboy, Batman. Nyt hän oli kuitenkin vapaalla, ”siviileissään”, viihtymässä Haly’n kiertävän sirkuksen Gothamin näytöksessä.

-Miten niin ”pitänyt silmällä?” kysyi hänen seuralaisensa, kuvan kaunis vaaleaverikkö Vicky Vale. –Miksi?

-Pidän asioiden omistamisesta, Bruce vastasi hymyillen. –Olen ajatellut ryhtyä manageriksi.

Luoja, tuo mies oli tyrmäävä! Vicky ajatteli. Hänen komeat, hieman karskin kulmikkaat piirteensä pehmenivät miehen hymyillessä, ja Vicky tunsi sulavansa kuin kynttilä tulikuumalla rantahiekalla. Waynen voisi viedä kotiinkin; Vicky oli tarkka siitä, kenet päästi kotiovensa sisäpuolelle, kenet iltapukunsa alle.

Tuo nainen on vaarallinen, Bruce ajatteli. Jo tapa, millä hän kantoi itsensä ja jumalaista vartaloaan nuolevan pukunsa, tihkui seksikkyyttä ja nainen tiesi sen itsekin. Vaarallisuutta lisäsi se, että Vale oli reportteri Gotham Cazette’ssa. Tämän ammatinharjoittajat takertuivat joka pilkkuun ja pisteeseen ja muokkasivat ”uhriensa” puheita omien tarkoitusperiensä mukaisiksi. Mutta nuo sääret! Ne loivat illuusion päättymättömyydestä ja puvun hyvin harkitun niukasti paljastava yläosa sai sormenpäät sähköistymään, moukarin lyömään sydänalaan ja pakotti ajattelemaan kylmää suihkua. Toivottavasti hän saisi kutsun yömyssylle… Alfred oli tottunut odottamaan aamutunneille asti… Ei, nyt oli keskityttävä esitykseen, Bruce käski itseään. Sir Haley kailotti jo:

-Hyyyvät naiseeet ja herraaat! Saanko pyytää hiiskumatonta hiljaisuutta? Seuraa henkeä salpaava loppuhuipennus! Kuolemaa uhmaten, ilman suojaverkon suomaa turvaa Lentävät Graysonit suorittavat Surmansyöksyn.

-Bruce… Vicky hätkähti, kun suojaverkko vedettiin pois trapetsin alta. Hän takertui miehen käsivarteen, mitä Bruce ei todellakaan pannut pahakseen. Hän laski rauhoittavasti kätensä lakattujen sormien suojaksi sanoen:

-Ei hätää, olen nähnyt tämän monta kertaa. He ovat todella taitavia.

Sirkusyleisö hiljeni yksinäisen rummun lyödessä tremoloa. Rummunkin vaiettua, täydellisen hiljaisuuden vallitessa, John Grayson heittäytyi trapetsikeinun varassa tyhjyyteen. Heilahdettuaan takaisin kohti lähtöpistettä, teki Mary Grayson samoin toiselta puolelta trapetsia. Vastakkaisella puolella Dick valmistautui omaan suoritukseensa, kolmoisvolttiin.

Heilahdus… pyörähdys… Mary tarttui samaan keinuun Johnin kanssa. Yleisö kohahti. Paukahduksen luultiin kuuluvan esitykseen, luomaan ylimääräistä draamaa. Joku kirkaisi:

-John!

Kaksi punaisiin pukeutunutta hahmoa halkoi ilmaa, ennen kuin maan petollinen kamara kohtasi linnut, joilta Kohtalo oli katkaissut siivet. Yleisössä alkoi yleinen, kauhistunut hälinä. Bruce yksin näki ainoastaan trapetsilavalla seisovan pojan ja katseen hänen silmissään. Tuo katse… se peilasi erään toisen nuoren pojan katsetta vuosia sitten. Tuon toisen pojan vanhemmat murhattiin, mutta Bruce epäili, ettei tämäkään ”onnettomuus” kestäisi tarkempaa tutkiskelua.

Paikalle saapuneet poliisipartiot alkoivat paimentaa järkyttynyttä yleisöä ulos sirkusteltasta. Kyynelten valuessa poskille poika laskeutui areenalle, jossa sir C.C. Haley sieppasi poloisen kainaloonsa.

-Ku-kuolivatko i-isä ja ä-äiti?

-Voi, Dickie… Haley sanoi säälivästi. Se oli kuin bensiiniä liekkeihin. Poika alkoi rimpuilla pois Haleyn käsivarren alta, mutta mies kietoi molemmat kätensä tämän ympärille ja puristi tiukemmin itseään vasten.

-Ei… älä mene…

-C.C., päästä minut! Minun on nähtävä…

Johnin ja Maryn ruumiit oli peitetty, eivätkä nuo luonnottomiin asentoihin jääneet kalmot olleet mukavin viimeinen näky vanhimmistaan keskenkasvuiselle. Harry Johnsson, yksi sirkuksen pelleistä, tuli hakemaan lähes hysteerisenä tärisevän pojan. Tähän asti vaiti ollut komisario James Gordon kysyi:

-Kuka vastaa nyt pojan huoltajuudesta?

-Pojalla ei ole muita kuin sirkuslaiset. Dick on syntynyt kiertueella ja elänyt koko ikänsä sirkuksessa. Meillä on talvella yksi kuukauden kestävä tauko, toinen keväällä. Näiden taukojen aikana Dick on tenttinyt kotikouluaan, josta Mary huolehti. Pojalla on erinomaiset ikäisensä tiedot ja taidot. En vain tiedä, kuinka jatkossa…

-Gothamissa on mama Smithin lastenkoti, jossa huolehditaan orpojen ja katulasten koulunkäynnistä ja hyvinvoinnista, Gordon kertoi.

-Maman lastenkoti on vain kovin laitosmainen, totesi Bruce, joka oli tähän asti seurannut syrjästä areenan tapahtumia. –Wayne Enterprice on tukenut taloudellisesti lastenkotia, mutta mielestäni kodinomaisuus on sieltä kaukana, ennemminkin mieleeni tulee nuorisovankila.

-Kas, iltaa, Bruce! James huudahti. –Sir Haley, saanko esitellä, Bruce Wayne, kaupunkimme suuri hyväntekijä ja tämänkin hyväntekeväisyysnäytöksen suurin lahjoittaja.

Sir Haley ja Bruce kättelivät, ja Bruce kertoi, minkä ajatuksen oli saanut.

-Mielestäni poika kaipaa nyt kotia ja rauhaa saadakseen etäisyyttä tapahtumiin. Voisin ottaa Dickin vieraaksemme toistaiseksi.

Sir Haley vaikutti hieman empivältä ja Gordon sanoi:

-Minä pidän ajatusta loistavana. Wayne Manor on iso talo, jossa poika saa kaipaamaansa rauhaa. Olen tuntenut Brucen vuosia, tiedän, että hänen avuntarjouksensa on pyyteetön.

-Ei kai siinä sitten mitään… Jos komisario on sitä mieltä…

-C.C., ethän lähetä minua pois? Dick, joka oli hiippaillut paikalle kenenkään huomaamatta, kysyi, siniset silmät noin lautasten kokoisina.

-Dickie, mr Waynen ajatus voi olla paras mitä sinulle tarjoutuu. Me jatkamme matkaa kahden päivän päästä ja näissä olosuhteissa… meidän on parasta ottaa tarjous vastaan.

Tunnin kuluttua Bruce ja Dick istuivat jo mustassa, tyylikkäässä limusiinissa. Vicky oli viety kotiinsa ja nyt Alfred ajoi kohti Gothamin laidalla, Wayne kukkulalla, sijaitsevaa kartanoa. Dick istui hiljaa ja tuijotti ilmeettömästi eteensä tai ulos ikkunasta.

-…ja takapihalla on uima-allas hyppylautoineen, Bruce kertoi, yrittäen saada kontaktia poissaolevaan poikaan. –Pidätkö uimisesta?

Dick kohautti hartioitaan.

-Voimme sisustaa vierashuoneen juuri niin kuin haluat, Bruce jatkoi. –Mitä mielihuoneessasi tulisi ehdottomasti olla?

Dick kohautti uudelleen olkiaan vastaamatta mitään.

-No, katsotaan sitä huomenna, Bruce huokaisi ja luovutti.

Ensimmäisen kerran pojassa liikahti jotain, kun Wayne Manor tuli näkyviin. Dick oli aavistanut kartanon olevan iso, mutta se olikin VAL-TA-VA. Se muistutti ennemmin kivistä linnaa ullakkotorneineen kuin tavallista taloa. Etupihaa, johon limusiini kaarsi kahden suuren leijonapatsaan vartioiman portin läpi, hallitsi suuret viheristutukset ja suihkulähde. Toistakymmentä kivistä porrasta johti massiivisille tammiparioville, jonka oikealla puoliskolla ”karjui” pronssinen leijonanpääkolkutin.

Oven sisäpuolellakin kaikki oli suurta. Eteiskäytävällä ja portaikossa olisi voinut vaikka ratsastaa yhdellä taitoratsastaja Suzyn valkoisista hevosista. Bruce saatteli Dickin vierashuoneeseen, joka tulisi olemaan pojan käytössä tämän kartanossa asumisen ajan.

-Ole kuin kotonasi ja käy ihmeessä taloksi, Bruce sanoi kun Dick vain seisoi oven suussa reppuineen ja urheilukasseineen, jotka poika oli pakannut perheen asuntovaunusta. –Jätän sinut kotiutumaan rauhassa, minulla on hieman töitä. Alfred on alakerrassa ja voit pyytää häneltä kaikkea mitä tarvitset.

Brucen lähdettyä Dick istahti sängyn reunalle ja katseli ympärilleen. Huone ei todellakaan näyttänyt nuoren pojan huoneelta: jykevä tamminen työpöytä pankkiirinlamppuineen, raskaat samettiverhot ikkunassa ja Dickin alla oleva vuode, arvokkailta vakuuttavine vuodevaatteineen, eivät ollut omiaan tuntemaan hänen oloaan kotoisaksi. Dick kurkisti kahden huoneessa olevan oven taakse. Toisen takaa löytyi iso kylpyhuone ja toisen vaatehuone, joka ei täyttyisi murto-osaakaan pojan mukanaan tuomista vaatteista. Houkuttelevin paikka huoneessa oli ikkunasyvennys, jossa pystyi istuskelemaan. Ulkona oli jo pimeää, mutta horisontissa loisti Gothamin kaupungin valot ja sinistä yötaivasta vasten näkyi lentelevän muutama lepakko. Dickin ihaillessa maisemia, kuului ovelta koputus ja Alfred astui huoneeseen.

-Tulin katsomaan tarvitsetko jotain, nuori herra Richard.

-Nuori… mikä? Kaikki sanovat minua Dickiksi, ”Richard” lukee vain virallisissa papereissa.

-Hyvä on, nuori herra Dick.

Dick pyöräytti silmiään, mutta antoi olla.

-Voisin purkaa laukkunne, Alfred jatkoi. –Haluatteko vaatteet tiettyyn järjestykseen?

Dick kohautti olkiaan ja jatkoi lepakoiden tarkkailua.

Kauaa aikaa ei Alfredilla mennyt pojan laukkujen purkamiseen.

-Tule alakertaan kymmenen minuutin kuluttua, illallinen on silloin valmiina.

Kymmenestä minuutista oli mennyt tuskin puolet, kun Dick jo tutki yläkerroksen käytävää. Seinillä roikkuvat esi-isät eivät poikaa lyhyttä vilkaisua enempää kiinnostaneet, mutta kaide… se kutkutti nuoren akrobaatin mieltä. Pian alakerrasta kuului Alfredin rykäisy, jolla hän peitti kauhistuksensa ja esti huudahduksen, mikä saattaisi pelästyttää pojan putoamaan.

-Nuori herra Dick, tulkaa toki alas, Alfred pyysi.

-Miksi? poika kysyi. –En minä putoa.

-En sitä epäillytkään, mutta en ole varma kaiteen kestävyydestä. Sitä ei ole tarkoitettu kävelemiseen.

Dick todella käveli pitkin kaidetta kuin se olisi ollut paraskin trapetsiköysi. Portaitten yläpäässä poika liukui melkein alas asti, mutta tuli loppumatkan komealla voltilla, nätisti jaloilleen.

Synnynnäinen esiintyjä, Alfred ajatteli, muttei sanonut mitään, ettei kannustaisi poikaa jatkamaan vaaralliselta vaikuttavaa portaiden käyttöä.

-Illallinen on katettu saliin, hän sanoi ilmeettömästi.

Sali näytti Dickin mielestä valtavalta, kuten kaikki Wayne Manorissa.

-Tuo pöytä on pidempi kuin meidän asuntovaunu, poika henkäisi.

-Sen ympärille mahtuu aterioimaan 22 ruokailijaa. Ja siinä mahtuu nukkumaan puolet vähemmän.

Dick palkitsi Alfredin vitsailun pikaisella hymyllä, mikä ei kuitenkaan yltänyt silmiin asti. Nyt pöytä oli katettu vain yhdelle.

-Eikö Bruce tulekaan syömään? Dick ihmetteli.

-Bruce-herralla menee myöhään tänään. Oikeastaan hänelle menee myöhään harva se ilta, Alfred ajatteli, mutta sitä hän ei pojalle kertoisi.

Vaikka Dickillä olikin nälkä, hän enimmäkseen pyöritteli haarukkaa lautasella. Tuntui luonnottomalta syödä niin isossa tilassa, yksin. Kiertueella hän oli syönyt jokaisen ateriansa vähintään vanhempiensa kanssa, usein sirkuslaiset söivät myös yhdessä, kuin yhtenä suurena perheenä. Nyt ruoka, niin hyvää kuin olikin, tahtoi jäädä kiinni kurkkuun. Pian Alfred sanoi:

-Tämä ei ole oikea paikka aterioimiseesi, nuori herra. Otetaan astiasi ja mennään keittiöön.

Sen he tekivätkin ja keittiö oli niin kotoinen paikka, että Dick tyhjensi lautasensa miltei huomaamattaan. Hän huomasi pitävänsä Alfredista, miehessä oli jotain isoisämäistä.

Kun Dick oli jo mennyt yöpuulle, Alfred meni ”alas”, Wayne Manorin alimpaan kerrokseen.

-Bruce-herra, tuolla ylhäällä eräs nuori poika olisi tarvinnut seuraa, Alfred sanoi moittivasti.

Bruce oli ”yötyöasussaan”, eikä ollut kuulevinaan Alfredin sanoja.

-Siinä Graysonien ”onnettomuudessa” on jotain hämärää, niin kuin arvelinkin. Trapetsikeinujen köysiä oli sabotoitu.

-Poika tarvitsee nyt isä-hahmoa, ei poissaolevaa etsivää. Jättäkää tutkimukset poliisin huoleksi ja…

-Minun vanhempieni murhaaja selvisi vasta vuosien päästä, tämä selvitetään niin pian kuin mahdollista, jotta Dick pääsee jatkamaan elämäänsä ilman epätietoisuutta. Hän tulee vielä kiittämään minua siitä.

-Älä unohda mitä sanoin, Bruce-herra, Alfred sanoi ja kääntyi lähteäkseen. –Illallisenne odottaa keittiössä, koettakaa syödä se tänä iltana lämpimänä.

Jatkuu seuraavassa blokkauksessa!