I'm back! ( = olen selkä!)

Ja tämäkään "vitsi" ei tietenkään avaudu kaikille, mutta ei voi mitään.

Olen siis palannut blogi-lauteille "pienen" loman jälkeen, mutta se saattoi tehdä hyvää meille kaikille. Palataan ajassa taaksepäin ja kerron teille, varsinkin amerikkalaiset ja ranskalaiset, ja teille muillekin kuin suomalaisille lukijoille, meidän ah-niin-ihanasta, "lämpimästä" vuodenajastamme. (Lisäksi haluaisin TODELLA tietää, kuinka käännösohjelmat toimivat suomenkieltä kääntäessä...) 

Meillä siis alkoi kevät kylmänä, talven ensimmäiset pakkaset taisivat tulla vasta silloin. Vappuna, KEVÄÄN juhlapäivänä satoi räntää ja rakeita, mutta mökillä hurjimmat (katso aikaisemmat päivitykset) menivät jo silloin uimaan, vaikka kauempana rannasta näkyi vielä jäälauttoja. Tästä kelistä en minä ja Ystäväni tienneet mitään, olimme silloin risteilyllä ja YÖN keikalla. Aikaisemmin blogiani lukeneet tietävät, miten paljon kyseistä bändiä fanitan. Lopussa, yllätys, yllätys, toinen fanitukseni aihe...

Kesäkuukin alkoi hyvin kylmänä. Isoksi VITSIKSI meidän kevät- ja kesäkelit teki se, että meillä, etenkin ns. "Keltainen lehdistö", toitotettiin koko kevättalven ja pitkään sen jälkeenkin, miten odotettavissa olisi ennätysLÄMPIMÄT huhti-, touko- ja kesäkuu. Totuus olikin sitten tarua ihmeellisempi; totuus oli, että meillä oli ennätysKYLMÄT kyseiset kuukaudet. Yhden käden sormissa ovat laskettavissa olleet edes jotenkin kesäkeleiksi miellettävät päivät.

Männä päivinä olimme neiti Keskimmäisen, hänen ystävänsä, neiti Vanhimman kummitädin ja hänen kahden nuoremman lapsen kanssa Viron Pärnussa ja siellä oli KESÄ. Ja minähän en olisi minä, jos kaikki olisi matkalla mennyt kommelluksitta. Itse asiassa se SUURIN kommellus tapahtui jo matkaa varatessa. Aloimme yhdessä neiti Vanhimman kummitädin kanssa suunnitella reissua viihdekylpylään, nimeltään Tervise Paradiis, hyvissä ajoin. Kuinka ollakaan minä, tehdessäni innoissani matkavarausta, olinkin valinnut vahingossa terveyskylpylän nimeltään Tervis Spa. Ja tämähän selvisi vasta Tallinnan satamassa pyrkiessämme aluksi väärään linja-autoon. Mutta mitään emme menettäneet, oikeastaan päinvastoin. Lomaamme kuului mm. ihania hoitoja, hierontoja, käsihoitoja ja erilaisia kylpyjä. Nuoriso-osasto viihtyi hyvin uima-altaalla ja kuntosalissa. Ruoka oli hyvää ja pieni baarikin oli hyvä valikoimiltaan ja uimaranta lähellä, joten ei mitään hätää, mitä nauttimiseen tuli. Kolme yötä meni kuin siivillä ja itse asiassa aiomme tehdä kyseisen "virhevarauksen" toistekin.

Kesämme on ollut hieman "kolea" muutenkin kuin kelien suhteen. Neiti Vanhimmainen löysi talvella Rakkauden, somemaailman kautta, Saksasta, ja jo keväällä aloimme odottaa häntä meille kylään. Ikävä lisättynä hiljalleen hiipuvaan teini-ikään ja hm... ei ihan helppoon luonteeseen, teki neidistämme entistä kiukkuisemman ja itkuisemman. Mutta ah ja voi sitä Rakkauden määrää sen kahden viikon ajan, minkä Rakas meillä oli. Kun hän palasi kotiin, alkoi itkukausi uudelleen ja tuskin oli kulunut viikkoa, kun neidille jo piti hommata lentoliput ja pikapassi, ja neiti lensi loppuloman ajaksi Saksaan.

Neiti Keskimmäinen tuskailee hieman jatkokoulutuksensa kanssa, hän kun ei päässyt ykkösvalintaansa ja seuraava vaihtoehto tuntuu hänestä väärältä. Kun nyt edes vuoden jaksaisi, niin jos sitten ensi keväänä katsottaisiin uudestaan... Äidin tulevaisuudesta nyt ei voi puhua samana päivänäkään, mutta yhden asian olen päättänyt. Kun jokunen viikko sitten niukahti selkäni ja olin aika avuton muutamia päiviä, tuli ajatus siitä, ettei tästä enää nuorruta ja aikaansa voisi käyttää paremminkin, terveellisemmin kuin tietokoneen ääressä. Katsotaan kuinka hyvät suunnitelmat pitävät ja löytyykö kerrottavaa myös blogin sivuilla.

Lopuksi siihen lupaamaani toiseen fanituskohteeseen. Siis Batmaniin (mutta ei Superman'iin, josta tulikin mieleen Pärnun hotellin parvekkeella, taivaalla liikkuvia valoja tutkaillen, hyvin väsyneenä ja muutaman drinkin nauttineena, pieni, viihteellinen tilannekomiikka-pläjäys: "Onko se lentokone? Onko se lintu? Ei, se on Superman pitkät päällä."). Aikaisemmat lukijat ovat luultavasti tai ehkä lukeneet Elämäni Bruce Waynen kanssa -fanfiction'in, joka oli sekoitus muokattua käännöstekstiä ja "omaa". Seuraavaksi teidän suosioon ja arvosteltavaksi antautuu toinen fanfiction'ini, Robin, ihmepoika, joka on kokonaan omaa tekstiäni, mutta on saanut syviä vaikutteita muutamasta sarjakuvakirjasta ja osalle siitä löytynee tuttuja piirteitä etenkin Dixon-Beatty-Pulido-Martin-Campanella'n Robin, Year one -sarjakuvakirjasta. Kyseessä onkin hieman edellistä perinteisempi Batman & Robin tarina. Ja kuten aikaisemmankin kohdalla totesin, tästä lähtee, nauttikaa tai ette toivoo

-Hepa-

ROBIN, IHMEPOIKA (By Hepa)

 ALKU

Dick Grayson. Ikä 12-vuotta. Lentävien Graysonien, akrobaattiperheen nuorin jäsen. Tätä nuorukaista Bruce oli jo pidemmän aikaa ”pitänyt silmällä.” Bruce Wayne. Wayne Enterpricen pääjohtaja, multimiljonääri, playboy, Batman. Nyt hän oli kuitenkin vapaalla, ”siviileissään”, viihtymässä Haly’n kiertävän sirkuksen Gothamin näytöksessä.

-Miten niin ”pitänyt silmällä?” kysyi hänen seuralaisensa, kuvan kaunis vaaleaverikkö Vicky Vale. –Miksi?

-Pidän asioiden omistamisesta, Bruce vastasi hymyillen. –Olen ajatellut ryhtyä manageriksi.

Luoja, tuo mies oli tyrmäävä! Vicky ajatteli. Hänen komeat, hieman karskin kulmikkaat piirteensä pehmenivät miehen hymyillessä, ja Vicky tunsi sulavansa kuin kynttilä tulikuumalla rantahiekalla. Waynen voisi viedä kotiinkin; Vicky oli tarkka siitä, kenet päästi kotiovensa sisäpuolelle, kenet iltapukunsa alle.

Tuo nainen on vaarallinen, Bruce ajatteli. Jo tapa, millä hän kantoi itsensä ja jumalaista vartaloaan nuolevan pukunsa, tihkui seksikkyyttä ja nainen tiesi sen itsekin. Vaarallisuutta lisäsi se, että Vale oli reportteri Gotham Cazette’ssa. Tämän ammatinharjoittajat takertuivat joka pilkkuun ja pisteeseen ja muokkasivat ”uhriensa” puheita omien tarkoitusperiensä mukaisiksi. Mutta nuo sääret! Ne loivat illuusion päättymättömyydestä ja puvun hyvin harkitun niukasti paljastava yläosa sai sormenpäät sähköistymään, moukarin lyömään sydänalaan ja pakotti ajattelemaan kylmää suihkua. Toivottavasti hän saisi kutsun yömyssylle… Alfred oli tottunut odottamaan aamutunneille asti… Ei, nyt oli keskityttävä esitykseen, Bruce käski itseään. Sir Haley kailotti jo:

-Hyyyvät naiseeet ja herraaat! Saanko pyytää hiiskumatonta hiljaisuutta? Seuraa henkeä salpaava loppuhuipennus! Kuolemaa uhmaten, ilman suojaverkon suomaa turvaa Lentävät Graysonit suorittavat Surmansyöksyn.

-Bruce… Vicky hätkähti, kun suojaverkko vedettiin pois trapetsin alta. Hän takertui miehen käsivarteen, mitä Bruce ei todellakaan pannut pahakseen. Hän laski rauhoittavasti kätensä lakattujen sormien suojaksi sanoen:

-Ei hätää, olen nähnyt tämän monta kertaa. He ovat todella taitavia.

Sirkusyleisö hiljeni yksinäisen rummun lyödessä tremoloa. Rummunkin vaiettua, täydellisen hiljaisuuden vallitessa, John Grayson heittäytyi trapetsikeinun varassa tyhjyyteen. Heilahdettuaan takaisin kohti lähtöpistettä, teki Mary Grayson samoin toiselta puolelta trapetsia. Vastakkaisella puolella Dick valmistautui omaan suoritukseensa, kolmoisvolttiin.

Heilahdus… pyörähdys… Mary tarttui samaan keinuun Johnin kanssa. Yleisö kohahti. Paukahduksen luultiin kuuluvan esitykseen, luomaan ylimääräistä draamaa. Joku kirkaisi:

-John!

Kaksi punaisiin pukeutunutta hahmoa halkoi ilmaa, ennen kuin maan petollinen kamara kohtasi linnut, joilta Kohtalo oli katkaissut siivet. Yleisössä alkoi yleinen, kauhistunut hälinä. Bruce yksin näki ainoastaan trapetsilavalla seisovan pojan ja katseen hänen silmissään. Tuo katse… se peilasi erään toisen nuoren pojan katsetta vuosia sitten. Tuon toisen pojan vanhemmat murhattiin, mutta Bruce epäili, ettei tämäkään ”onnettomuus” kestäisi tarkempaa tutkiskelua.

Paikalle saapuneet poliisipartiot alkoivat paimentaa järkyttynyttä yleisöä ulos sirkusteltasta. Kyynelten valuessa poskille poika laskeutui areenalle, jossa sir C.C. Haley sieppasi poloisen kainaloonsa.

-Ku-kuolivatko i-isä ja ä-äiti?

-Voi, Dickie… Haley sanoi säälivästi. Se oli kuin bensiiniä liekkeihin. Poika alkoi rimpuilla pois Haleyn käsivarren alta, mutta mies kietoi molemmat kätensä tämän ympärille ja puristi tiukemmin itseään vasten.

-Ei… älä mene…

-C.C., päästä minut! Minun on nähtävä…

Johnin ja Maryn ruumiit oli peitetty, eivätkä nuo luonnottomiin asentoihin jääneet kalmot olleet mukavin viimeinen näky vanhimmistaan keskenkasvuiselle. Harry Johnsson, yksi sirkuksen pelleistä, tuli hakemaan lähes hysteerisenä tärisevän pojan. Tähän asti vaiti ollut komisario James Gordon kysyi:

-Kuka vastaa nyt pojan huoltajuudesta?

-Pojalla ei ole muita kuin sirkuslaiset. Dick on syntynyt kiertueella ja elänyt koko ikänsä sirkuksessa. Meillä on talvella yksi kuukauden kestävä tauko, toinen keväällä. Näiden taukojen aikana Dick on tenttinyt kotikouluaan, josta Mary huolehti. Pojalla on erinomaiset ikäisensä tiedot ja taidot. En vain tiedä, kuinka jatkossa…

-Gothamissa on mama Smithin lastenkoti, jossa huolehditaan orpojen ja katulasten koulunkäynnistä ja hyvinvoinnista, Gordon kertoi.

-Maman lastenkoti on vain kovin laitosmainen, totesi Bruce, joka oli tähän asti seurannut syrjästä areenan tapahtumia. –Wayne Enterprice on tukenut taloudellisesti lastenkotia, mutta mielestäni kodinomaisuus on sieltä kaukana, ennemminkin mieleeni tulee nuorisovankila.

-Kas, iltaa, Bruce! James huudahti. –Sir Haley, saanko esitellä, Bruce Wayne, kaupunkimme suuri hyväntekijä ja tämänkin hyväntekeväisyysnäytöksen suurin lahjoittaja.

Sir Haley ja Bruce kättelivät, ja Bruce kertoi, minkä ajatuksen oli saanut.

-Mielestäni poika kaipaa nyt kotia ja rauhaa saadakseen etäisyyttä tapahtumiin. Voisin ottaa Dickin vieraaksemme toistaiseksi.

Sir Haley vaikutti hieman empivältä ja Gordon sanoi:

-Minä pidän ajatusta loistavana. Wayne Manor on iso talo, jossa poika saa kaipaamaansa rauhaa. Olen tuntenut Brucen vuosia, tiedän, että hänen avuntarjouksensa on pyyteetön.

-Ei kai siinä sitten mitään… Jos komisario on sitä mieltä…

-C.C., ethän lähetä minua pois? Dick, joka oli hiippaillut paikalle kenenkään huomaamatta, kysyi, siniset silmät noin lautasten kokoisina.

-Dickie, mr Waynen ajatus voi olla paras mitä sinulle tarjoutuu. Me jatkamme matkaa kahden päivän päästä ja näissä olosuhteissa… meidän on parasta ottaa tarjous vastaan.

Tunnin kuluttua Bruce ja Dick istuivat jo mustassa, tyylikkäässä limusiinissa. Vicky oli viety kotiinsa ja nyt Alfred ajoi kohti Gothamin laidalla, Wayne kukkulalla, sijaitsevaa kartanoa. Dick istui hiljaa ja tuijotti ilmeettömästi eteensä tai ulos ikkunasta.

-…ja takapihalla on uima-allas hyppylautoineen, Bruce kertoi, yrittäen saada kontaktia poissaolevaan poikaan. –Pidätkö uimisesta?

Dick kohautti hartioitaan.

-Voimme sisustaa vierashuoneen juuri niin kuin haluat, Bruce jatkoi. –Mitä mielihuoneessasi tulisi ehdottomasti olla?

Dick kohautti uudelleen olkiaan vastaamatta mitään.

-No, katsotaan sitä huomenna, Bruce huokaisi ja luovutti.

Ensimmäisen kerran pojassa liikahti jotain, kun Wayne Manor tuli näkyviin. Dick oli aavistanut kartanon olevan iso, mutta se olikin VAL-TA-VA. Se muistutti ennemmin kivistä linnaa ullakkotorneineen kuin tavallista taloa. Etupihaa, johon limusiini kaarsi kahden suuren leijonapatsaan vartioiman portin läpi, hallitsi suuret viheristutukset ja suihkulähde. Toistakymmentä kivistä porrasta johti massiivisille tammiparioville, jonka oikealla puoliskolla ”karjui” pronssinen leijonanpääkolkutin.

Oven sisäpuolellakin kaikki oli suurta. Eteiskäytävällä ja portaikossa olisi voinut vaikka ratsastaa yhdellä taitoratsastaja Suzyn valkoisista hevosista. Bruce saatteli Dickin vierashuoneeseen, joka tulisi olemaan pojan käytössä tämän kartanossa asumisen ajan.

-Ole kuin kotonasi ja käy ihmeessä taloksi, Bruce sanoi kun Dick vain seisoi oven suussa reppuineen ja urheilukasseineen, jotka poika oli pakannut perheen asuntovaunusta. –Jätän sinut kotiutumaan rauhassa, minulla on hieman töitä. Alfred on alakerrassa ja voit pyytää häneltä kaikkea mitä tarvitset.

Brucen lähdettyä Dick istahti sängyn reunalle ja katseli ympärilleen. Huone ei todellakaan näyttänyt nuoren pojan huoneelta: jykevä tamminen työpöytä pankkiirinlamppuineen, raskaat samettiverhot ikkunassa ja Dickin alla oleva vuode, arvokkailta vakuuttavine vuodevaatteineen, eivät ollut omiaan tuntemaan hänen oloaan kotoisaksi. Dick kurkisti kahden huoneessa olevan oven taakse. Toisen takaa löytyi iso kylpyhuone ja toisen vaatehuone, joka ei täyttyisi murto-osaakaan pojan mukanaan tuomista vaatteista. Houkuttelevin paikka huoneessa oli ikkunasyvennys, jossa pystyi istuskelemaan. Ulkona oli jo pimeää, mutta horisontissa loisti Gothamin kaupungin valot ja sinistä yötaivasta vasten näkyi lentelevän muutama lepakko. Dickin ihaillessa maisemia, kuului ovelta koputus ja Alfred astui huoneeseen.

-Tulin katsomaan tarvitsetko jotain, nuori herra Richard.

-Nuori… mikä? Kaikki sanovat minua Dickiksi, ”Richard” lukee vain virallisissa papereissa.

-Hyvä on, nuori herra Dick.

Dick pyöräytti silmiään, mutta antoi olla.

-Voisin purkaa laukkunne, Alfred jatkoi. –Haluatteko vaatteet tiettyyn järjestykseen?

Dick kohautti olkiaan ja jatkoi lepakoiden tarkkailua.

Kauaa aikaa ei Alfredilla mennyt pojan laukkujen purkamiseen.

-Tule alakertaan kymmenen minuutin kuluttua, illallinen on silloin valmiina.

Kymmenestä minuutista oli mennyt tuskin puolet, kun Dick jo tutki yläkerroksen käytävää. Seinillä roikkuvat esi-isät eivät poikaa lyhyttä vilkaisua enempää kiinnostaneet, mutta kaide… se kutkutti nuoren akrobaatin mieltä. Pian alakerrasta kuului Alfredin rykäisy, jolla hän peitti kauhistuksensa ja esti huudahduksen, mikä saattaisi pelästyttää pojan putoamaan.

-Nuori herra Dick, tulkaa toki alas, Alfred pyysi.

-Miksi? poika kysyi. –En minä putoa.

-En sitä epäillytkään, mutta en ole varma kaiteen kestävyydestä. Sitä ei ole tarkoitettu kävelemiseen.

Dick todella käveli pitkin kaidetta kuin se olisi ollut paraskin trapetsiköysi. Portaitten yläpäässä poika liukui melkein alas asti, mutta tuli loppumatkan komealla voltilla, nätisti jaloilleen.

Synnynnäinen esiintyjä, Alfred ajatteli, muttei sanonut mitään, ettei kannustaisi poikaa jatkamaan vaaralliselta vaikuttavaa portaiden käyttöä.

-Illallinen on katettu saliin, hän sanoi ilmeettömästi.

Sali näytti Dickin mielestä valtavalta, kuten kaikki Wayne Manorissa.

-Tuo pöytä on pidempi kuin meidän asuntovaunu, poika henkäisi.

-Sen ympärille mahtuu aterioimaan 22 ruokailijaa. Ja siinä mahtuu nukkumaan puolet vähemmän.

Dick palkitsi Alfredin vitsailun pikaisella hymyllä, mikä ei kuitenkaan yltänyt silmiin asti. Nyt pöytä oli katettu vain yhdelle.

-Eikö Bruce tulekaan syömään? Dick ihmetteli.

-Bruce-herralla menee myöhään tänään. Oikeastaan hänelle menee myöhään harva se ilta, Alfred ajatteli, mutta sitä hän ei pojalle kertoisi.

Vaikka Dickillä olikin nälkä, hän enimmäkseen pyöritteli haarukkaa lautasella. Tuntui luonnottomalta syödä niin isossa tilassa, yksin. Kiertueella hän oli syönyt jokaisen ateriansa vähintään vanhempiensa kanssa, usein sirkuslaiset söivät myös yhdessä, kuin yhtenä suurena perheenä. Nyt ruoka, niin hyvää kuin olikin, tahtoi jäädä kiinni kurkkuun. Pian Alfred sanoi:

-Tämä ei ole oikea paikka aterioimiseesi, nuori herra. Otetaan astiasi ja mennään keittiöön.

Sen he tekivätkin ja keittiö oli niin kotoinen paikka, että Dick tyhjensi lautasensa miltei huomaamattaan. Hän huomasi pitävänsä Alfredista, miehessä oli jotain isoisämäistä.

Kun Dick oli jo mennyt yöpuulle, Alfred meni ”alas”, Wayne Manorin alimpaan kerrokseen.

-Bruce-herra, tuolla ylhäällä eräs nuori poika olisi tarvinnut seuraa, Alfred sanoi moittivasti.

Bruce oli ”yötyöasussaan”, eikä ollut kuulevinaan Alfredin sanoja.

-Siinä Graysonien ”onnettomuudessa” on jotain hämärää, niin kuin arvelinkin. Trapetsikeinujen köysiä oli sabotoitu.

-Poika tarvitsee nyt isä-hahmoa, ei poissaolevaa etsivää. Jättäkää tutkimukset poliisin huoleksi ja…

-Minun vanhempieni murhaaja selvisi vasta vuosien päästä, tämä selvitetään niin pian kuin mahdollista, jotta Dick pääsee jatkamaan elämäänsä ilman epätietoisuutta. Hän tulee vielä kiittämään minua siitä.

-Älä unohda mitä sanoin, Bruce-herra, Alfred sanoi ja kääntyi lähteäkseen. –Illallisenne odottaa keittiössä, koettakaa syödä se tänä iltana lämpimänä.

Jatkuu seuraavassa blokkauksessa!