Elämää juhannuksen jälkeen. Ja vähän ennenkin...

Niin se juhannus taas meni! Vastahan siitä on vuosi aikaa, kun tuli päivitettyä kuva, jossa meidän lähisuvun nuoriso ja Ukko-kulta oli rivissä ranskalaisletteineen. Niin on taas vatsa täytetty hyvällä ruualla ja päätä, ihan vähän, hyvällä juomalla. Harmi vain, ettei ikä tule yksin; puolen yön aikaan oli jo pakko hiipiä mökin yläkertaan nukkumaan. Kesäillan rauhassa oli yhden maatilan lehmät lähteneet yöjuoksulle ja äiti-mamman kanssa niiden kirmailua seurattiin, ihan sitäkin silmällä pitäen, etteivät vaan tule pihaan rymistämään. Pian tuli kantturoille kuitenkin koti-ikävä ja reippaalla lehmänlaukalla mentiin johtaja-ammun perässä kohti kotiniittyä. Hauskan näköistä touhua!
Viikko ennen juhannusta sai tämä äiti olla HYVIN ylpeä vanhemmasta tyttärestään; Neiti Vanhimmaiselle aukeni kuin aukenikin toivomansa lukion ovet. Eli reilu viikko sitten suuntasimme Tampereen Yhteiskoulun Lukiolle eli TYKkiin ottamaan paikan vastaan. Ja ettei turhan helpoksi moista luulisi, seuraavana päivänä menimme uudestaan, täytettyjen papereiden kanssa. Saimmehan siinä toki taas mukavan äiti-tytär Tamperereissun, jolla juhlistimme kouluun pääsyä; tietysti, ylläri-pylläri, sushilla ja uudella mekolla. Aluksi "tutustuimme" koulumatkaan, linja-autoasemalta koululle kävelymatka noin 8 minuuttia, mutta matkan varrella on houkutuksia; Punnitse ja säästä -vegekauppa (tai meidän suussa se vääntäytyy Ponnista ja päästä -kaupaksi), on tanssi- ja liikuntakauppa, josta voi ohimennen käydä hakemassa tanssipukua ja kenkiä ja trikoita ja suojia ja ja ja ja... Iso Sokoskin siinä on matkan varrella ja jos epähuomiossa kävelee linja-autoaseman ohi, löytyy mieluisa vaate- ja nenäkoruliike ja Stockmann ja ja ja... No, eiköhän neidin tule siinä sivussa vähän opiskeltuakin.

Kauhealla kyydillä etenee Elämäni Bruce Waynen kanssa. Nyt alkava, hieman lyhyempi luku, edellinen olikin aika pitkä, vaatii hieman alustusta. Kuten olen yhteydessä jos toisessakin puhunut siitä, miten en voi SIETÄÄ, että kaikista parivaljakoista, jotka koostuu kahdesta miehestä, täytyy aina sorkkia esiin se homokortti. Tiedän, että aivan takuu varmasti tätäkin tarinaa on joku lukenut kuin Piru raamattua, tietyllä silmällä. Hyi Sinä, häpeä! Onneksi tiedän, etten ole ainoa, joka on tehnyt Bat-analyysiä niin nuorempana kuin näin aikuisenakin, enkä voi vieläkään ymmärtää, mistä ja miksi tämä h-kortti on aika päiviä sitten kaivettu esiin. Lyhyesti: jos Dick, joka useimmiten kuvataan 12-vuotiaaksi päätyessään Brucen kasvatiksi ja Bruce itse karkean arvioinnin mukaan lähenteli tuolloin 30-vuotispäiviään, niin kyllä tuossa ennemmin tulee mieleen, jos on pakko ajatella "rumasti", pedofilia kuin mikään muu. Se siitä aiheesta, johon en tämän jälkeen enää puutu, koska se saa minut näkemään punaista. Ei sillä, että minulla olisi mitään seksuaalivähemmistöä vastaan...
Seuraavaksi alkava luku voi vaikuttaa hieman irralliselta, mutta se vaan on niin HAUSKA. Tässä luvussa olen sen verran tuonut tuota vanhaa "kompostinpohjaa" tuonut esille, että Dick hieman pelleilee vanhan opettajansa, "Wigglen ukon" kustannuksella. Eikä tämän enempää ole Draken poikaakaan luvassa, johtuen lähinnä siitä, että Timmy-boy on jäänyt kohdallani hieman vieraammaksi, kiitos sen "suuren" Bat-materiaalivirtauksen, jota tähän meidän käpykyläämme nimeltä Suomi, niin "suurella" virtauksella saapuu. Lätinät sikseen ja uuden luvun seuraan, joka on nimeltään

-Hepa-

...eipäs kun...

TIM PULASSA (JA EHKÄ JOKU MUUKIN…) OSA 1

-Timothy Drake! Nyt tämä saa riittää!

Havahduin hereille, olin todellakin jälleen nukahtanut kesken tunnin. Meillä oli Brucen kanssa mennyt pari yötä Myrkkymuratin rötöksien parissa, enkä ollut viime yönäkään nukkunut kuin muutaman tunnin. Batmanin ja Nightwingin lähdettyä Kaksikasvon perään, hiippailin Luolaan, tutkin tietokoneelta konna-arkistoa, vanhoja tapauksia… vähän kaikkea. Löysin jopa Dickin joskus tiedostoihin kätketyn pelinkin, joka vei yöstäni pari tuntia. Ajattele nyt, valtava näyttöruutu ja kunnon räiskintäpeli! Eihän sellaista voi vastustaa.

Ei siis ihme että olin nukahtanut, varsinkin kuin historian opettajallamme oli niin unettava ääni.

-Sinut on yllätetty nukkumasta jo viisi kertaa tällä viikolla!

Yritin vaikuttaa katuvalta, loin katseeni lattiaan ja odotin, että Ms Wells saisi moitteensa moitittua, lopputunti jatkuisi normaalisti ja yrittäisin pysyä hereillä loppupäivän.

-Tähän on tultava nyt loppu. Lähdet kanssani rehtorin kansliaan, nuori mies, nyt heti!

-Voi, ei, olkaa niin kiltti, Ms Wells. Lupaan, etten nuku enää. En nytkään nukkunut, kuulin kyllä kaiken.

-Hyvä yritys, Timothy! Ylös!

Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata Ms Wellsiä rehtorinkansliaan.

Ms Wells kertoi tilanteen rehtorille, herra Wigglelle ja lähti sitten takaisin luokkaan. Minä istuin tuolissa rehtorin pöydän toisella puolella ja olin ”hieman” vaivautunut. Rehtorin puhutteluun joutuminen ei tiennyt koskaan hyvää.

-No niin, herra Drake, rehtori Wiggle sanoi. –Sinun tunnilla nukkumistasi on nyt katsottu niin usein läpi sormien, että minun on pakko nyt ryhtyä toimenpiteisiin. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin soittaa huoltajallesi.

-Mitä! huudahdin. –Voi, älkää mr Wiggle…

-Olen pahoillani, Timothy, et jätä muuta mahdollisuutta.

-Hienoa, mutisin hiljaa. En pääse partioon pariin viikkoon, jos Bruce saa kuulla tästä, ajattelin. –Ihan totta, mr Wiggle, en minä nukkunut. Lepuutin vain vähän silmiäni…

-Oppitunti ei ole oikea paikka ”silmien lepuuttamiseen”, varsinkaan, jos sitä on tehnyt useammankin kerran kuluneella viikolla.

Mr Wiggle alkoi etsiä tiedoistaan Brucen puhelinnumeroa. Sain ajatuksen, joskin epätoivoisen, mutta minun oli yritettävä jotain.

-Odottakaa, muistin juuri, ettei Bruce ole kotona tänään, enkä haluaisi jättää hänen kännykkäänsä viestiä. On yksi toinen numero, josta häntä voi koettaa tavoittaa…

-Mr Wiggle, minulla olisi asiaa, kuului äkkiä kanslistin ääni sisäpuhelimesta.

-Hyvä on. Soita hänen toiseen numeroonsa ja kerro asia hänelle. Tulen kohta keskustelemaan itse hänen kanssaan.

Minä hämmästelin moukan tuuriani, ristin sormeni toivoen ja näppäilin puhelimella erään numeron.

Olin parhaillaan Gothamissa, Batman oli tarvinnut apua Kaksikasvo-keikalla eikä hän ollut vielä suostuvainen ottamaan uutta Robinia niin vaaralliselle keikalle aisaparikseen. Ja hyvä niin, uusi ”pikkuveljeni” oli kyllä innokas aloittamaan täysipainoisesti uransa, mutta onneksi Bruce aikoi kouluttaa Timiä Robiniksi pitkään, jotta tämä olisi varmasti valmis niin fyysisiltä voimiltaan kuin henkisestikin. Meillä oli ollut pitkä yö ja olin nukahtanut saman tien, kun pääni oli osunut tyynyyn, viimeisenä ajatuksenani, ettei minua saisi torvisoittokuntakaan hereille. Puhelimen pirinä hoiti herätyksen kuitenkin helposti, vaikka yritin olla sitä kuulematta.

Kello oli jo kaksitoista, mutta olisin ollut valmis nukkumaan vaikka koko päivän, olihan vapaapäiväni. Yritin olla välittämättä puhelimesta, olin juuri nähnyt hieman arveluttavaa unta ihanasta punapäästä ja yritin epätoivoisesti pitää silmiäni kiinni, päästäkseni takaisin tuohon ihanaan uneen, mutta lopulta minun oli vastattava.

Silmät ristissä hapuilin puhelintani yöpöydältä sulkeakseni sen, mutta kun lopulta sain sen käteeni, vastasin siihen uneliaasti:

-Mitä?

-Päivää, …puhunkohan nyt herra Waynen kanssa?

Mulkaisin kiukkuisesti soittajan numeroa ja murahdin:

-Clark, Dick täällä. En ymmärrä, miksi Bruce on antanut sinulle minun numeroni. Jos et tavoita häntä, hän on kokouksessa tai… jossain. Ole ystävällinen, poista minun numeroni ja Clark, ole kiltti ja tapa hänet puolestani.

Ääni puhelimen toisessa päässä kuulosti hämmästyneeltä:

-Miksi minun pitäisi…

Ääliö, ajattelin, mutta juuri silloin puhelimeni koputti.

-Odota, Clark! Minulle on tulossa toinen puhelu. Yritä soittaa myöhemmin johonkin Brucen numeroista.

Kuuntelematta Clark Kentin vastausta sipaisin unenpörröisen takatukkani korvalta ja siirsin puhelimen paremmin korvalleni.

-Jos tämä on joku toinen, joka odottaa puhuvansa Bruce Waynen kanssa, arvaa mistä löydät puhelimesi? Saat työntää sen niin syvälle omaan…

-Dick, hätääntynyt ääni sihahti puhelimen toisesta päästä.

-Tim? kysyin. -Mikä hätänä?

-Rehtori Wiggle haluaa ihan pian puhua Brucen kanssa, Tim kuiskasi. –Ole kiltti, auta minua! Sinä osaat matkia Brucen ääntä…

-Odota vähän. Olet siis koulussa ja pulassa, niinkö?

-Niin.

-Loistavaa, pikku-Timmy! Kohokohtia Brucen elämässä onkin selvittää kouluongelmia.

-Joo joo, mutta en halua hänen tietävän tästä. Ole kiltti, Dick! Ole olevinasi Bruce, vain tämän kerran!

Huokaisin raskaasti ja sanoin:

-Hyvä on, mutta jäät melkoisesti velkaa minulle, pentu.

-Tiedän, tiedän, Tim sanoi hätäisesti. –Rakastan sinua niin paljon, olet paras isoveli, mitä voi olla.

-Niin olenkin, äläkä koskaan unohda sitä. Lopeta se mairittelu tai se nousee päähäni! Minä puhun rehtori Wigglen kanssa.

-Kiitos… herra Wiggle on nyt tässä, annan hänelle. Ja olen todella pahoillani…

Ilmeisesti herra Wiggle oli ottanut Timiltä puhelimen, koska nyt luurista kuului:

-Haloo? Puhunko nyt herra Waynen kanssa?

-Kyllä, rehtori… herra Wiggle, puhutte mr Waynen kanssa.

-Hetkinen, mr Wiggle kuulosti epäilevältä, -luulen, ettette ole mr Wayne.

-Olen kyllä, keneksi te minua luulitte?

-Tiedättekö, ääni toisessa päässä oli muuttunut hieman vihaiseksi. –te kuulostatte aivan entiseltä oppilaaltani, ehkä tunnettekin hänet, mr ”Wayne”. Kyseinen oppilas vieraili useampiakin kertoja huoneessani. Hänen nimensä oli Richard Grayson.

Mietin hetken. Ei tämä nyt sujunut ihan niin kuin elokuvissa.

-Hmm, eipä minulla taida olla kunniaa tuntea häntä, mutta hän kuulostaa mukavalta kaverilta.

-Luulen, että olette juuri tuo kyseinen Richard Grayson, mr Wiggle murahti, -ja haluan selityksen tälle esitykselle.

Huomasin, että juttu alkoi mennä täydellisesti pieleen, mutta sitten sain ajatuksen ja päätin kokeilla jotain aivan hullua.

-Ai, nyt käsitän, te siis odotitte puhuvanne mr BRUCE Waynen kanssa. Olen Rich…ie Wayne, väärä Wayne, huomaattehan.

-Ymmärrän, mr Wiggle sanoi ja kuulosti jo olevan hieman ymmällään. –Kenties voin nyt puhua mr Bruce Waynen kanssa.

-Ymmärsin, että Tim halusi puhua juuri minun kanssani, lisäksi hän halusi, että juuri minä puhuisin teidän kanssanne.

-Mutta Timothy on herra Waynen kasvattipoika, enkä…

-Kyllä, aivan, mutta hän on myös minun poikani, sanoin ja olin naurahtaa.

-Teidän poikanne? Luulin, että…

-Meidät vihittiin viime keväänä, Bruce ja minä… ymmärrättehän… Kauniit häät ne olivatkin, paljon kukkia, kakkua ja minun pukuni… oi, se oli todella jumalainen. En tainnutkaan nähdä teitä juhlissa. Minulla oli herra Wally West best manina, mahdatteko muist..., sain pienen yskänkohtauksen... -tuntea häntä? Se oli kyllä virhe; hän järjesti sellaiset polttarit edellisenä yönä, etten tainnut olla aivan selvä vielä vihittäessäkään. Olin saada tukkapöllyä rakkaalta Brucelta…

Minun oli vaikea olla hymyilemättä leveästi ja toisaalta mietin, olinko mennyt liian pitkälle. En kuitenkaan voinut enää perääntyä ja kun mr Wiggle totesi hämillään:

-Teillä on siis… Timothyn yhteishuoltajuus, en voinut kuin myöntää:

-Kyllä, hm, juuri niin. Eli voitte puhua kaikista Timiä koskevista asioista myös minun kanssani.

-Hyvä on, rehtori Wiggle huokaisi syvään, aivan kuin hänkin olisi katunut sängystä nousemistaan sinä aamuna. –Timothy on nukkunut tunnilla viisi kertaa tällä viikolla.

-Voi sitä tuhmaa pikku-Timmyä! Olkaa varma, hän tulee saamaan kurinpalautuksen, kunhan tulee kotiin. Nyt minun täytyy mennä, hei!

-Odottakaa hetki, rehtori Wiggle huudahti. –En kertonut vielä kaikkea. Timothy kutsui yhdellä oppitunnilla opettajaansa… kusipääksi.

-Mitä! huudahdin yllättyneenä, melkein unohtaen muuttaa ääntäni. –Se ei kuulosta Timin tapaiselta.

-Hän nyt kuitenkin on tehnyt niin ja lähetän hänet rangaistukseksi loppupäiväksi kotiin. Teidän tai Brucen täytyy tulla hakemaan hänet.

-Onko se rangaistus? ihmettelin. –Vau, jos olisin tiennyt kouluaikoinani, että sellaisesta rangaistus on kotiin lähettäminen, olisin kutsunut opettajaa kusipääksi vähintään kerran, pari viikossa. Mutta luulen, etten voi tulla hakemaan häntä, minun täytyy mennä käymään ruokakaupassa. Bruzie voi olla vihainen, jos meillä ei ole kermavaahtoa…

-Kiitos, herra Wiggle keskeytti, -en halua tietää enempää, voitte pitää yksityiselämänne omana tietonanne. Jonkun täytyy tulla hakemaan Timothy tai joudun vakavampiin toimenpiteisiin hänen kanssaan.

-Hyvä on, hyvä on, pysykää nyt housuissanne, herra Wiggle! Tulen heti, kun saan omani jalkaan.

-Pyydän, herra Wayne, säästäkää minut enemmiltä yksityiskohdilta! Kunhan vain tulette hakemaan pojan nyt heti.

-Minä tulen ja luulen, että hän joutuu luopumaan omista housuistaan, kunhan päästään kotiin.

Herra Wiggle ei sanonut enää mitään vaan sulki puhelimen. Minä purskahdin nauruun. Kylläpä teki hyvää hämmentää vanhaa Wigglen äijää. Siinä äijä oli ollut oikeassa, että olin muutamiakin kertoja joutunut vierailemaan rehtorin kansliassa.

Otin Brucen auton ja lähdin hakemaan Timiä. Oli viisainta naamioitua hieman, joten kävin sitä ennen Brucen vaatehuoneessa ja otin sieltä hatun, jonka sain hyvin vedettyä silmilleni, kaulahuivin, jolla peittelin alaosaa kasvoistani ja pitkän takin. Valekengänpohjat lisäsivät vielä pituuttani hieman.

Ehtiessäni koululle ja rehtorin kansliaan pahoittelin herra Wigglelle olevani hieman flunssainen, sillä selitin pukeutumiseni niin lämpimänä päivänä. Tim yritti näyttää katuvalta, mutta näin kyllä, että hän joutui puremaan poskeaan, ettei olisi pyrskähtänyt nauruun. En ollut vieläkään aivan varma, oliko esitykseni mennyt täydestä ja epämiellyttävän tarkasti hän katsoi minuun.

-Olen hyvin pahoillani Timothyn puolesta, sanoin kaulahuivini takaa, kun teimme Timin kanssa lähtöä.

-Hyvä on, katsotte vain, ettei sama tulee enää toistumaan, herra Wiggle sanoi.

Tartuin poikaa melko lujasti niskasta ja tunsin hänen hätkähtävän hieman.

-Siitä voitte olla varma, rehtori Wiggle. Siitä tullaan varmasti pitämään huoli.

Päästyämme autoon, Tim hieraisi niskaansa, johon otteeni oli tehnyt ilmeisen kipeää, mikä kyllä oli ollut tarkoituksenikin.

-Minä tulen niin tappamaan sinut, nulikka! murahdin purkautuessani tukahduttavan kuumasta naamiaisasustani.

-Mitä muka tein? Tim kysyi.

-Et mitään, mutta minä jouduin väittämään, että Bruce ja minä olemme naimisissa ja sinä olet meidän molempien kasvatti ja makuuhuoneessa käytetään kermavaahtoa ja…

Tim uskalsi jo nauraa ja hän nauroikin aivan kippurassa.

-Älä naura, äläkä kysy enempää, en halua puhua siitä. Soitin jo Brucelle ja sanoin, että voin hakea sinut koulusta, joten meillä on pari tuntia aikaa, ennen kuin voimme mennä kotiin. Eli alahan selittää, nuori mies! Saat selittää minulle, miksi olet tehnyt tällaista? Yritin tavoitella Brucen vihaista sävyä ja ilmeisesti onnistuinkin siinä, sillä Tim alkoi selittää:

-Ei se ollut minun vikani. Meillä on mennyt Brucen kanssa myöhään partiossa. Ja se toinen juttu; nukuin silloinkin, pää pulpetilla ja opettaja Manson tuli koputtelemaan pulpetin kanteen. Näin jotain unta ja huusin: ”Kusipää!” Taisin huutaa aika kovaa.

Minä purskahdin nauruun ja nauroin niin, että ajauduin vastaantulevien kaistalle. Vastaan tuleva Hummer joutui väistämään ja tööttäsi kiukkuisesti. Suustani pääsi pitkä litania julkaisukelvotonta tekstiä, mutta sain auton ohjattua takaisin omalle kaistalle. 

Selvittyämme pelkällä säikähdyksellä, nauroimme hervottomina ja helpottuneina.

-Voi pojat, olisinpa nähnyt hänen naamansa silloin. Mr M. oli yksi pahimmista silloin, kun minä olin koulussa.

-Siksi minä soitin sinulle, Tim selitti. –Rehtori Wiggle aikoi räjäyttää koko paskan päin naamaani ja Bruce olisi tappanut minut.

-Varo suutasi! kehoitin.

(-En viitsinyt huomauttaa hänen omasta kielenkäytöstään hetkeä aikaisemmin.)

-Arvatenkin Bruce olisi ”hieman” menettänyt malttinsa. Sepäs olisikin ollut hilpeää.

-Ei minulle, Tim sanoi.

Parkkeerasin auton Gotham Parkin parkkipaikalle ja otimme suunnan kohti jäätelökioskia.

-Minulle kirsikkaa ja mitä sinä otat, Timmy?

-Mansikkaa.

Söimme jäätelöt puistossa ja tarkkailimme kelloa, koska voisimme selittelemättä mennä kotiin. Palatessamme takaisin autoon, palasin vielä aiheeseen.

-Lupasin kuitenkin herra Wigglelle, että tulet saamaan kurinpalautuksen, eikä lupauksia rikota, niin kuin varsin hyvin tiedät, Tim.

Tartuin Timin käsivarteen ja kiskaisin hänet poikittain polvilleni.

-Ei, Dick, älä, et saa… Tim kiljui ja alkoi kiemurrella päästäkseen irti otteestani. Hän pääsikin ylös ja oli karata ulos autosta, mutta vilkaistessaan minuun, näki minun virnuilevan. En ollut tosissani, en ollut pitänyt hänestä kiinni kuin nimeksi, enkä todellakaan olisi piiskannut häntä. Tim hyökkäsi kaulaani ja rutisti lujasti.

-Kiitos, kun pelastit minut, hän sanoi.

-No problemo, vastasin ja halasin häntä takaisin. –Jos isoveli ei tule hätiin tarvittaessa, kuka sitten? Toivottavasti herra Wiggle ei kerro kenellekään minun ja Brucen kuvitteellisesta avioliitosta.

Tim tirskahti.

-Toivottavasti ei, elämäni loppuisi siihen paikkaan.

-Ja minun, vastasin.

-Ethän aio kertoa Brucelle mitään tästä? Tim kysyi. –Ethän?

-Nääh, se saa olla meidän oma pikku salaisuutemme, sanoin, enkä voinut olla pörröttämättä Timin hiuksia sekaisin.

Vähän ennen neljää uskalsimme mennä kotiin ja vasta nyt olimme molemmat hieman varpaillamme siitä, että Bruce sittenkin tietäisi pikku kujeilustamme. Mitään ei kuitenkaan tullut ilmi, ja jos Bruce olisi jotain tiennyt, hän olisi kyllä tuonut asian esille ja vaatinut meidät tilille. Joten huokaisimme Timin kanssa helpotuksesta ja arvelimme pääsevämme kuin koirat veräjästä. Kunnes…