Palasimme juuri rakkaan lankoni syntymäpäiviltä, (että päätelkää siitä.) On tunnettu väite, että pidot paranee, kun väki vähenee, niinpä mekin istuimme puutarhapöydän äärellä, me lähisuku: sisareni ja tietysti juhlakalu sekä heidän kaksi tytärtään, sisareni ja minun vanhemmat, minä ja Ukko-kulta ja meidän lapset, isäni veli vanhemman tyttärensä, hänen miehensä ja heidän vanhin lapsensa. Ja joka meidät tuntee, hauskaa oli, eikä vähiten lukuisien viinipullojen tyhjentämisen vuoksi. Naurua riitti taas ensi tapaamiseen asti. Isäni, joka hieman viiniä nauttineena alkaa aina hieman filosofiseksi, alkoi miettiä ääneen, että kyllä hänen mielestään setä on parempi kuin eno. Tässä kohtaa minun on avattava asiaa hieman enemmän muualla maailmassa asuville lukijoille. Meillä Suomessa on siis kaksi eri sanaa esimerkiksi Uncle-sanan vastikkeeksi. SETÄ on isän veli ja ENO äidin veli. Tätä isäni sitten piti selittää, miksi näin? No, onhan setä paljon enemmän kuin eno. Setä voi olla muutakin kuin isän-veli-setä, setä voi olla esimerkiksi naapurin setä, mutta onko kukaan kuullut puhuttavan naapurin enosta tai vaikka namuenosta? Namusedän kaikki tietää, mutta namueno on jo ihan uutta. Syvällistä, eikö?
No, ei isän velimieskään jäänyt sanattomaksi. Hän heitti seuraavaksi ilmoille ajatuksen, että minkä aistin perusteella ihminen valitsee parinsa, eikä siinä tarvitse aina avioliittoonkaan asti mennä? Moni heittäisi tässä vaiheessa, että näköaistin tietenkin, mutta eipä tuo pidä loppuun asti paikkaansa. Ihminen, kuten muukin eläinkunta löytää puolisonsa hajuaistin perusteella. Tämän vuoksi ihminenkin levittelee ilmoille sukupuolihormoneja, pojat testosteronia, jonka "sulotuoksun" teinipoikien äidit tuntuvat hyvinkin tunnistavan (itse jään mielenkiinnolla odottamaan) ja tytöt vähemmän tuoksuvaa (kai) feromonia (kuten kaikki Nymfit-sarjaa seuranneet tietävät). Tähän isäni totesi, että äitini tuoksui aina vaniljasokerilta ja kardemummalta. Se oli se tuoksu, johon hän äidissäni rakastui ja siksi korvapuusti (siis pulla!) on aina maistunut parhaalta.
No niin, tässä tällainen pikainen aivopieru, joka oli päästettävä ilmoille pienessä hiprakassa. Ja saatte te, jotka jännitätte, miten Dickin kosinnan käy, vastauksen näin pikaisesti.
Seuraaviin juhliin asti!
-Hepa-
NIGHTWING OSA 5
NIGHTWING OSA 5
Ne kolme päivää, jotka jouduin vielä sairaalassa viettämään,
olivat elämäni pisimmät. Barbara todella tuntui tarvitsevan miettimisaikaa,
koko tuona aikana hän ei käynyt luonani. Bruce soitti ja kysyi tarvitsinko
apua, kyytiä tai jotain kotiutuakseni, mutta sanoin pärjääväni yksin.
Sairaalalaskun piikkiin, jonka Bruce oli luvannut hoitaa, meni sekin
taksimatka, jolla ajoin kainalosauvoineni kotiin. Joutuisin vielä pari viikkoa
varomaan nilkkaa, jotta se saisi kunnolla parantua.
Oma koti kullan kallis, ajattelin sytyttäessäni asuntooni
valon. Aivan ensimmäiseksi katselin tarkkaan ympärilleni. Oliko asuntoni
sellainen, missä voisimme asua yhdessä Barbaran kanssa siihen asti, kun
valmistuisin poliisikoulusta tai säätiörahojen vapauduttua täytettyäni 21?
Katselin asuntoani myös sillä silmällä, miten Barbara pääsisi kulkemaan
pyörätuolillaan. Ehkä joutuisimme teettämään pienen remontin, keittiötasoa
pitäisi ehkä laskea… Keittiötasoa? Samassa huomasin keittiötasolla taitetun
kirjeen, jossa luki nimeni. Kirjeen vieressä oli musta rasia. Kauhea epäilys
valtasi mieleni avatessani rasian. Se oli tyhjä. Otin kirjeen ja aloin lukea:
Rakas Dick!
Ei
tarvitse olla suurikaan etsivä tietääkseen, että kun luet tämän kirjeen, olet
ilmeisesti juuri päässyt sairaalasta. Minä todella kaipasin niitä muutamaa
päivää kosintasi vastauksen miettimiseen, ja varmasti sinullekin teki hyvää ne
pari lisäpäivää, vaikka tunnuitkin olevan niin varma asiastasi. Aivan aluksi
minun on sanottava, että rakastan sinua enemmän kuin voit ikinä kuvitellakaan
ja juuri siksi minun on tehtävä näin.
Sinä
olet valmis jakamaan elämäsi, kaiken mitä se pitääkään sisällään, minun
kanssani ja enemmän kuin mitään muuta haluaisin sen tehdä. Minun on kuitenkin
ajateltava meidän molempien puolesta, ajateltava sinun uraasi tulevana
poliisina, uraasi Nightwinginä. Minä olen hyvä esimerkki siitä, miten kaikki
voi muuttua yhdessä yössä. Hyvä esimerkki siitä, miten hauras ihmisruumis on,
tarvitaan vain yksi mielipuolen ampuma luoti ja koko elämä voi muuttua täysin.
Itsekin olet juuri kokenut saman kaltaista, paitsi että sinä toivuit
entisellesi.
Olen
todella kiitollinen siitä, että olet valmis jakamaan elämäsi kanssani. Oletko
kuitenkaan miettinyt, mitä tarkoittaa jakaa elämänsä pyörätuolipotilaan kanssa?
Juuri siksi minä ”kuolin”, koska en halunnut tässä tilassa olla kenellekään
vaivaksi. Mitä muuta minä olisin sinulle kuin vaivaksi? Niin kuin totesit, me
olemme vielä nuoria. Sinä löydät jonain päivänä naisen, jolla ei ole samaa
ristiä kannettavanaan kuin minulla. Et ehkä voi, ainakaan heti, paljastaa
hänelle salaisuuttasi, mutta ainakaan sinun ei tarvitse miettiä, ollessasi
tekemässä sankaritekoja, miten liikuntakyvytön vaimosi pärjää. Siksi en voi
vastata kosintaasi myöntävästi, en nyt.
Sinun
on turha etsiä minua kellotornista tai mistään muualtakaan. Se, ettet löydä minua,
on vain omaksi parhaaksesi. Ehkä et käsitä sitä nyt, mutta ymmärrät sen
myöhemmin. Minä olen kuitenkin luvannut auttaa sinua tarpeen vaatiessa ja sen
lupauksen aion pitää. Jos toiste joudut pahaan paikkaan, lupaan, että saat
apua. Toivon kuitenkin, että pysyt kaukana Deathstroken kaltaisista
tappokoneista. Hänestä sinun ei kannata enää huolta kantaa, älä kysy mistä
tiedän, tai mitä hänelle on tapahtunut, unohda vain hänet. Hänen kaltaisistaan
et selviä, ainakaan vielä, yksin. Todella tiukan paikan tullen lupaan
kuitenkin, että saat apua, sillä en anna sinulle tapahtua mitään niin pahaa,
kuin…
Kirjeeni
lisäksi löydät myös rasian, jossa sormus oli. Löydät sen kuitenkin tyhjänä.
Ehkä minun olisi pitänyt palauttaa se, mutta haluan pitää sitä palasena sinusta.
Olen kiinnittänyt sen kaulaketjuuni, joten se pysyy lähellä sydäntäni, niin
kuin sinäkin. Haluan säilyttää sitä myös lupauksena siitä, että jonain päivänä
kysyt kysymyksesi uudelleen ja toivon, että voin silloin vastata siihen
myöntävästi.
Dick,
en sano hyvästi, vaan toivorikkaasti näkemiin, kunnes kohtaamme jälleen.
Sinua
ikuisesti rakastaen,
Barbara
Rypistin kirjeen nyrkkiini kyynelten kirvellessä
silmänurkissani. En voinut menettää Barbaraa enää! En voinut uskoa, ettenkö
löytäisi Barbaraa, vaan vedin takin uudelleen päälle ja lähdin niin lujaa kuin
kyynärsauvoillani pääsin kellotornille.
Päästessäni tornille, sen hissi ei toiminut. En jäänyt
kuitenkaan toimettomaksi, vaan lähdin konkkaamaan portaita huipulle asti. Se ei
ollut aivan vaivatonta ja vei hieman aikaa, mutta minä en luovuttanut.
Päästyäni huipulle asti, jossa odotin löytäväni Barbaran massiivisen
tietokoneen ja pienen asunnon, löysin sen kuitenkin täysin tyhjänä, aivan kuin
siellä ei olisi koskaan mitään ollutkaan.
En tiedä, miten pääsin takaisin kotiin, kuljin kuin
sumussa. Kun sain avattua pienen, yksinäisen kotini oven, valoja sytyttämättä
romahdin ensimmäiseen tuoliin, jonka löysin haparoidessani pimeässä. Painoin
kasvot käsiini, ankara vilu ja sydäntä raastava nyyhkytys vavisuttivat koko
ruumistani.
Olin menettänyt Barbaran jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti