Lomaa kohti, sano!

Hei vaa-a-a-a-aan! (Kuka muistaa Pulttipois -ohjelman?)

Taas on viikko vierähtänyt ja maanantaista viedään viimeistä kouluviikkoa. Päällimmäiseksi tästä viikosta nostaisin laatuajan Neiti Vanhimman kanssa. Katselimme nimittäin uskoon joka ilta, siis tiistaina, torstaina ja lauantaina EUROVIISUJA! Toden sanoakseni, tiistai ja torstai meinasi jäädä meikäläiseltä näkemättä, mutta onneksi Neiti tuli hieman ennen kymmentä läpsimään ja sanomaan, että painu omaan sänkyyn siitä (sohvalta) kuorsaamasta. Meitä on jälleen kiusannut keväinen flunssa kurkkukipuineen, korvasärkyineen ja minä sain selkänikin kipeäksi. Isäntä tuli jo tiistaina kesken päivää töistä kotiin. Hänellä nousee aina kuume tuonne melkein 40 asteeseen, ja oli loppuviikon sairaslomalla. Ja mikään, siis mikään, ei ole yhtä mahdoton kuin sairastava mies. Itse sairastuin keskiviikkona, maltoin olla seuraavana päivänä kotona makuuasennossa ja seuraavana päivänä taas töihin. Pomo kyseli, että olen jo tervehtynyt? No, siinä ja tossa, minä vastasin. Kyllä tuo kurkku on vieläkin ollut kuin raastinrauta ja limainen, eikä nieleminen aina suju. Sitten tuli vielä tuo selkävaiva. Mutta tätä muijaa ei niin vain pysäytetä!

Palatakseni euroviisuihin, melkein otti päähän, että ruotsalaiset, nuo jääkiekon hannu hanhet, (no, ehkä ei tänä vuonna) tekivät sen taas! Kuudennen kerran! Myöntää kuitenkin täytyy, että ne vaan osaa biisienteon ja Heroes vaan oli paras. Siinä yhdistyi kaikki; ihan mukiin menevä mies, harkittu koreografi ja ne tietokoneilluusiot oli piste iin päälle. Osasimme "mekin" kerran; Lordin euroviisuvoittoa ei unohda koskaan! Oli metkaa, ensin emme kisoissaan pärjänneet ollenkaan ja sitten voitettiin ennätyspisteillä. Se ennätys on kyllä sittemmin rikottu muutamaan kertaan, mutta oli se makoisaa silloin.

Ennen seuraavaa tekstin pätkää on todettava, että välillä omat teinini ovat kuten Dick; hyväksyntää haetaan keinolla millä hyvänsä, välillä väitetään, että en välitä tai painostan ajattelemaan hieman elämää eteenpäin, esimerkiksi opiskeluasioita. Ovet paukkuu ja huudetaan tai saadaan itku-kirku-raivareita. Mutta kyllä tytöt siitä seesteentyy ja lupaan, että niin tekee Dickin, vaikka hän taitaakin ymmärtää jotakin väärin luvussa

HARMEJA KERRAKSEEN (OSA 3)

Vaihdoin vaatteeni pyjamaan, poistin päiväpeitteen, mutten mennyt sänkyyn vielä. Kuu paistoi ikkunastani ja hiivin hiljaa huoneen poikki, varoen yhtä narahtavaa lattialautaa. Painuin vatsalleni lattialle, venttiilille, josta virtasi huoneeseeni lämmintä ilmaa. Jos painoin korvani venttiiliä vasten, kuulin mitä huoneeni alapuolella olevassa tilassa, kirjastossa, tapahtui. Usein iltaisin Bruce luki siellä tai jutteli Alfredin kanssa.

Olin kuullut kaikenlaisia asioita aukon kautta. Mihin Bruce oli menossa, kenen kanssa hän oli taistellut, mihin hän oli menossa päiväksi töihin tai mistä hän oli minulle vihainen. Olin kuullut heidän ADD-keskustelun sitä kautta ja usein saan tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Bruce ei aina kerro asioista suoraan; hän kuvittelee, että olen edelleen 9-vuotias eikä minun tarvinnut tietää asioista etukäteen.

-Puhuitko hänen kanssaan? kuulin Alfredin kysyvän ja hänen äänensä oli tuimempi, mitä hän yleensä käytti Brucen kanssa jutellessaan. Alfred tuntui aina olevan mukavampi Brucelle kuin minulle.

-Kyllä, mutta hän ei tuntunut paljonkaan kuuntelevan, Bruce vastasi huokaisten. –Lisäksi hän alkoi esittää minulle merkityksettömiä kysymyksiä, tarkoituksenaan vain saada oloni epämukavaksi. Jouduin läimäyttämään häntä kaksi kertaa, ennen kuin sain hänet kuuntelemaan.

Kolme kertaa! korjasin itsekseni.

-En tiedä enää, mitä tehdä hänen kanssaan, Bruce jatkoi. –Tunnen niin turhautuvani hänen kanssaan. Jos hän ei tee tyhmyyksiä, hän murjottaa ja katsoo minuun puoliksi vihaisena.

-Hän on niin nuori vielä, Alfred vakuutti hänelle. –Ei juuri enempää kuin lapsi.

Minä murahdin huoneeni pimeydessä, mutta hiljaa, etteivät he kuulisi.

-Tiedän, tiedän, Bruce vastasi. –Olen iloinen, että hän nauttii lähestyvästä teini-iästään, tekee normaaleja nuorten juttuja ja on niin kovin innoissaan koulutuksestaan, mutta välillä hänen ajattelemattomuutensa ja käytöksensä käy hermoilleni. Tekisi mieleni piiskata hänet joka päivä siihen asti, että hän ryhdistäytyy.

Nousin kauhuissani istumaan huoneessani. Miten hän saattoi ajatellakaan mitään tuollaista? Hänen pitäisi olla tukenani, isäni, kaverini, kouluttajani, AUTTAA minua, ei vain rangaista minua jokaisesta, pienestäkin rikkeestä.

Alfred naurahti, mokoma petturi.

-Voi, Bruce-herra…

-Mitä?

-Minä vain muistelen, miten ajattelin täsmälleen samalla tavalla erään toisen kohdalla. Tuo toinen ei ollut juurikaan Dickiä vanhempi, mutta yhtä impulsiivinen ja turhauttava.

-Odotahan nyt, Bruce sanoi. –Ei minusta ollut yhtä paljon vaivaa. Tein aina niin kuin sanoit.

-Niinkö todella? Kuulin hymyn Alfredin äänessä. –Minä muistan vieneeni erään nuoren miehen ensimmäisiin tanssiaisiinsa, joihin tämä ei olisi halunnut mennä, pukeutui niihin vastahakoisesti, ja koko matkan autossa potki penkkini selkänojaa, kunnes uhkasin pysäyttää auton ja läksyttää häntä.

-Minä vihasin tanssimista silloin, Bruce sanoi ja häntäkin selvästi nauratti.

-Minä muistan myös, miten seuraavalla viikolla yllätin tuon saman nuorukaisen yrittämässä avata nuoren naisen rintaliivejä heidän suudellessa huoneensa hämärissä.

Olin melkein romahtaa tuosta tiedosta.

-Olin paljon vanhempi silloin kuin Dick nyt, Bruce sanoi.

-Olit neljäntoista, Alfred vastasi tyynesti.

-Kyllä minun täytyi olla vanhempi, Bruce väitti. –Ja sinä ripitit minua melko perusteellisesti siitä.

-Ja sinä olit ansainnut jokaisen sanan ja sivalluksen.

Minä iskin sormeni venttiilin metallikehikkoon. En olisi osannut kuvitellakaan, että Alfred oli koskaan kurittanut Brucea, ei Brucea, joka teki aina kaiken oikein, ei koskaan erehtynyt mistään. Bruce oli täydellinen, miten Alfred oli koskaan päässyt näyttämään hänelle?

-En tiedä enää, mitä tehdä Dickin kanssa, Bruce sanoi taas, hetken hiljaisuuden jälkeen. –Hän tuntuu ärsyttävän minua aivan tahallaan.

-Hän alkaa olla teini-ikäinen, Alfred muistutti hänelle rauhoittelevasti.

-Kun hän tuli, hän oli aivan toisenlainen. Muistat kai millainen hän oli? Bruce kysyi.

-Kyllä, hän oli surullinen pieni poika, joka oli menettänyt vanhempansa, ja halusi tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja lohdutetuksi. Te teitte parhaanne silloin.

-Me olemmat teimme.

-Mutta et koskaan olettanut hänen ikuisesti pysyvän tuona lapsena, ethän? Tiesit, että hänestä tulisi teini-ikäinen, nuorukainen ja lopulta aikuinen. Etkä sinä ottanut luoksesi mitä tahansa lasta. Tämä lapsi oli lähtöisin täysin erilaisista olosuhteista. Se oli yksi syy, miksi pyysin sinua miettimään tarkkaan, pidätkö hänet luonasi vai et.

Nuo sanat iskivät minuun niin, etten melkein kyennyt hengittämään. Alfred ei olisi halunnut, että jään? En voinut uskoa sitä. Tiesin, ettei Alfred pitänyt siitä, että olin ollut (ehkä joskus vieläkin) vallaton ja olin aiheuttanut ongelmia enkä aina arvostanut hänen vouhotustaan, mutta miten hän saattoi sanoa mitään tuollaista!

Odotin, rukoilin, että Bruce kieltäisi kaiken, sanoisi, että Alfred oli väärässä.

-Kyllä, muistan sen, Bruce sanoi. –Muistan kaiken, mitä sanoit silloin. Muistatko sinä, mitä minä silloin sanoin? hän kysyi.

-Mitä me sitten voimme tehdä nyt? Alfred kysyi ja hänen äänensävy kertoi, ettei hän odottanut vastausta.

Hiljaisuus. Lopulta Bruce sanoi vain:

-Hyvää yötä, Alfred.

Kuulin hänen lähtevän pois kirjastosta.

Viivyttelin ilmaventtiilillä vielä hetken, toivoin kuulevani vielä jotain, mutta muuta ei kuulunut kuin poistuvien askeleitten kaiku.

Menin vuoteeseen, en pystynyt kuitenkaan nukkumaan, vaan tuijotin kattoon. Pystyin vain ajattelemaan, ettei Alfred ollut halunnut minun jäävän. Miksi ei? Yritin muistella, millainen hän oli ollut muuttaessani kartanoon pian vanhempieni kuoleman jälkeen. Hän oli aluksi pelottanut minua. Kun Bruce oli avannut oven, astuessani ensimmäisen kerran tuosta ovesta, olin nähnyt vain pitkän, mustaan pukuun pukeutuneen miehen. Hän muistutti aivan miehiä vanhempieni hautajaisissa, ja minä olin alkanut itkeä.

Muistelin, että Bruce oli rauhoittanut ja lohduttanut minua, ja myöhemmin Alfredkin oli puhunut kanssani. Seuraava muistoni olikin jo keittiöstä, jossa söin keksejä ja join maitoa, joita hän oli latonut eteeni. Hän tekee edelleen noita mahtavia suklaa-pähkinäkeksejä, joita niin rakastan. Muistan yrittäneeni pihistää niitä ruokakomerosta, kun Alfred ei ollut keittiössä. Kun hän sai minut kiinni kolmannen kerran, hän nuhteli minua keksien syönnistä ennen päivällistä, enkä rangaistukseksi saanut jälkiruokaa sinä iltana. Jouduin katsomaan kuinka hän nosti keksit korkeimmalle hyllylle, mutisten jotain sellaista, että hän joutui nostamaan herkut pois kaikkien ulottuvilta.

Yritin keksiä syytä, miksi Alfred ei ollut halunnut minua kartanoon. En voinut muistaa mitään merkkejä, mistä olisin voinut päätellä, ettei hän sietänyt minua. Hän oli ollut aina jossain lähellä Brucen poissa ollessa, eikä hän ollut koskaan vaikuttanut ikävältä minua kohtaan. Hän halusi kyllä minun noudattavan sääntöjä ja käyttäytyvän. Kerran, ollessani 9-vuotias eli aika pian saapumisestani, hän käski minua, ties monettako kertaa, hammaspesulle ja nukkumaan. En olisi halunnut, sillä Bruce ei ollut tullut vielä kotiin (tämä tapahtui ennen kuin tiesin hänen ”yötyöstään”). Lopulta Alfred oli tarttunut käsivarrestani ja taluttanut minut kylpyhuoneeseeni ja iskenyt hammasharjan käteeni. Minä olin heittänyt sen häntä päin ja hän läimäytti minua sormille, ei kovasti, mutta uhkasi kertoa Brucelle kiukuttelustani, kun tämä tulisi kotiin. Taisin purskahtaa itkuun silloin, pyysin häntä olemaan kertomatta, lupasin olla kiltti ja olla heittelemättä asioita. Just…

Myöhemmin, kun olin pessyt hampaani, hän peitteli minut ja istui vuoteeni reunalla kertoen minulle tarinoita omasta lapsuudestaan. Jos hän ei kerran ollut pitänyt minusta, miksei hän ollut lyönyt minua kunnolla, kasvoihin vaikka, ja käskenyt minua pitämään suuni kiinni.

Vedin itseni kippuraan, tuijotin kelloa ja yritin ymmärtää, mitä Alfred oli tarkoittanut. Miksi hän toimi niin kuin toimi, miksi hän oli aina kiva minua kohtaan, jos hän ei sietänyt minua? Miksi hän oli ollut niin huolissaan minusta tänäänkin, ystävällinen, ja tuli aina Brucen ja minun riitojen väliin. Miksi hän teki niin sellaiselle, jota hän halveksi?

Kesti ikuisuuden ennen kuin lopulta nukahdin. Viimeinen ajatukseni oli, että tästä lähtien pitäisin välimatkaa Alfrediin enkä vaivaisi häntä mitenkään. Ehkä, jos hänen ei tarvitsisi huomioida minua, pysyisin pois hänen tieltään, hän ei vihaisi minua niin paljon.

Seuraava päivä, perjantai, olikin jo sitten normaalimpi päivä. Bruce vei minut kouluun ja jouduin kertomaan kaikille kohtaamisestani Jokerin kanssa. Pojat pitivät minua sankarina, kun olin selvinnyt hänen kynsistään ja tytöt loivat minuun lähes jumaloivia katseita.

Alfredilla oli vapaailta, eikä hän ollut kotona, mistä olin iloinen. Bruce oli tuonut elokuvan, mikä vaikutti aika tylsältä, mutten sanonut mitään, sillä en halunnut hermostuttaa häntä. Katsoimme elokuvan viihdehuoneen valtavalta näytöltä ja se olikin aika hyvä, jännittävä ja siinä oli pelottaviakin kohtia, eikä Bruce kelannut mitään pois. Bruce oli aika huvittunut elokuvan jälkeen ja hän sanoi:

-Taisit pitää siitä.

En tiedä tarkoittiko hän sitä, että se oli jännittävä vai sitä, että elokuvassa oli ollut päähenkilön isoveli, joka oli ärsyttänyt kaikkia muita, mutta myönsin pitäneeni siitä. Menin huoneeseeni, ennen kuin Alfred tuli kotiin, ajattelin pelata sängyssä Gameboyllani, mutta olinkin niin väsynyt, että nukahdin melkein heti.

Bruce oli jo juomassa aamukahviaan ja sanomalehteä lukemassa, kun menin aamulla alas. Olin järjestellyt huonettani, jopa pedannut sänkyni ja katsoin, että vaatteeni, vanhat farkkuni ja t-paita olivat siistit. Alfred seisoi lieden ääressä mennessäni keittiöön ja hän vilkaisi minuun.

-Ja mitähän nuorelle isännälle saa olla aamiaiseksi tänään?

Oliko hän sarkastinen? Olisin halunnut vastata hänelle, etten ollut nälkäinen, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Mikä olisi vaivattomin aamupala? Murot? Paahtoleipä?

-Mikä vain on vaivatonta, vastasin hiljaa istuutuessani Brucen viereen.

Bruce kohotti kulmiaan katsoessaan minuun.

-Tänään on lauantai, jos haluat, voit saada Pop Tartseja, mutta kaksi, ei enempää.

Avasin suuni sanoakseni, etten halunnut Pop Tartseja, en haluaisi mitään, mutta Alfred oli jo nostanut laatikon ruokakomeron ylähyllyltä.

-Mitä muuta haluat? Bruce kysyi Alfredin kaataessa hänelle lisää kahvia.

-En mitään.

-Dick, meillä on tiedossa koulutusta aamupäivästä. Sinun on syötävä muutakin kuin sokeria. Alfred voisi laittaa sinulle puuroa, munia ja pekonia.

Halusin edelleen väittää, etten halunnut mitään, mutta Alfred otti jo pannua ja kattilaa esiin. Katsoin tuskaisella ilmeellä Brucea, hän sai Alfredin vihastumaan minulle, mutta Bruce oli jo palannut lehtensä taakse.

-Kiitos, sanoin kohteliaasti, kun Alfred kantoi aamupalan eteeni. Hän hymyili minulle ennen kuin alkoi siivota valmistuksessa käyttämiään astioita, mutta tiesin, että hiljaa mielessään hän vihasi minua.

Mitä voisin tehdä, etten olisi hänen tiellään ja vaivaksi? Kysyin tätä itseltäni yhä uudestaan samalla kun söin vastahakoisesti aamiaistani. Ehkä voisin tehdä joitain kotitöitä, voisin imuroida tai lakaista lattiat tai pestä ikkunat tai opetella käyttämään pyykkikonetta. Eihän kotitöiden teko voinut olla kovin vaikeaa. Tekisin iltaisin läksyjä huoneessani, enkä hiippailisi katsomaan televisiota. Näin hänkin huomaisi, etten ollut vain kipu niskassa vaan jotain säilyttämisen arvoista.

Kun olin syönyt, tein ensimmäisen siirtoni Alfredia vastaan; otin oman lautaseni ja vein sen tiskiin. Yleensä Alfred tyhjentää pöydän. Kun tulin taloon, Alfred pyysi nostamaan astiani tiskipöydälle, kun olin syönyt. Heti ensimmäisenä iltana lautaseni kuitenkin lipesi otteestani, putosi lattialle ja särkyi. Se oli vahinko, mutta siitä lähtien Alfred on ottanut astiani.

Tänä aamuna kuitenkin nostin omat astiani. Bruce yllättyi, tunsin hänen katseensa kahvikupin yli, kun huuhtelin lautaseni ja lasini. Näin myös Alfredin tuijottavan minua.

-Kiitos aamiaisesta, sanoin.

-Ole hyvä, Alfred vastasi ilmeettömästi.

-Bruce, sanoin, -olen valmis koulutukseen. Nähdään alhaalla kymmenen minuutin kuluttua.

Lähtiessäni keittiöstä, kuulin Brucen ihmettelevän Alfredille:

-Mikä ihme häneen on mennyt?

En jäänyt kuuntelemaan Alfredin vastausta. Pelkäsin hänen vastaavan: ”No, ehkä hänen onkin jo aika ryhdistäytyä”, tai jotain vastaavaa.

Olisin voinut laittaa treenivaatteet jo aamiaiselle, mutta halusin antaa hyvän vaikutelman, eikä t-paita ja kuntosalihousut tehneet hyvää vaikutusta hovimestareihin. Mennessäni huoneeseeni, tiesin, että minun olisi työnnettävä huoleni Alfredista tuonnemmaksi. Aivan pian Bruce vaatisi kaiken huomioni.

Viisi minuuttia myöhemmin lähdin alas Lepakkoluolaan. 

Ohi on Ziuh! ja Wiuh!

Väsyneenä palasi Vanhimmaiseni kotiin pitkän päivän ja vielä pidemmän harjoittelujakson jälkeen tanssikoulun kevätnäytöksistä. Väsynyt on myös äitinsä, joka kolmen viikon ajan kuskasi tyttöjä Jali ja suklaatehdas -näytelmäharjoituksiin ja esityksiin + tanssiharjoituksiin. Hieman pettyneeltä tyttö vaikutti, yhdentoista vuoden ja ryhmästä edistyneempiin siirtämisistä huolimatta, ei vieläkään stipendiä irronnut. Mutta ehkä vielä joskus... Ja ei kun uutta matoa koukkuun. Nyt huilataan hetki ja sitten aletaan laatia hakemusta ensi kevään Grease-musikaalia varten. Melkoinen lottovoittohan se olisi, jos siihen pääsisi, onhan ohjaajana itse Marco Bjurström. Vielä kun ei saisi päästessään mennä treenitunnit omien tanssiharkkojen kanssa päällekkäin... Kukahan taikoisi vuorokauteen lisää tunteja?

Se tanssista elokuuhun asti. Kaikki lapset + mamma odottavat, että jäljellä olevat kaksi viikkoa menisivät mahdollisimman nopeasti ja pääsisimme kesälaitumille. Minun lomani kun alkaa, tietää se kutsukorttien askartelua, puvun hommaamista, suursiivousta, pihan laittoa... siis valmistautumista Neiti Vanhimman rippijuhlia varten. Onneksi ovat vasta kesän loppupuolella, ei tule ihan tulen palava kiire, mutta reipas pitää silti olla.

Huoh! Vielä olisi kaksi maanantaita, joihin pitäisi jotain kesäistä askartelua keksiä, mutta pää lyö jo aivan tyhjää. Ehkä jotain silkkipaperista tai... plääh, en keksi!

Niin on väsy olo, ettei juttukaan tahdo tänään tämän enempää lentää, annettakoon (?) se anteeksi tämän kerran.

Hyvää yötä, Ystävät!

-Hepa-

HARMEJA KERRAKSEEN (OSA 2)

Hetkeä myöhemmin löysin itseni makaamasta mahallani vuoteella ja hän piti minua paikallaan rautaisella otteellaan. Samassa hän läimäytti takamustani ja minä parahdin vihlovasta kivusta.

-Sainpas huomiosi, Bruce murahti ankarasti. -Haluan sanoa tämän ja sinä kuuntelet! Olen holhoojasi ja tottelet mitä sanon! Kun olet kasvanut tarpeeksi vanhaksi niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja osaat kantaa vastuuta itse itsestäsi ja tekemisistäsi, voit tehdä omat valintasi. Siihen asti teet niin kuin minä sanon!

-Minä vain pilailin, sanoin nykien päiväpeitettä. –En todellakaan aio harrastaa seksiä, en edes tiedä miten se tehdään. En ole edes pussannut tyttöä vielä.

-Oletko suunnitellut sitä? Bruce kysyi haastavasti, eikä antanut minun nousta.

-En… kai, vastasin rehellisesti.

-Ehkä tansseissa?

-Niissä vain tanssitaan, Bruce. Enkä minä edes tanssi. Ja siellä on aikuisia, en ymmärrä, miksi olet niin huolissasi.

-Koska sinun iässäsi pojat alkavat houkutella tyttöjä tekemään… asioita.

Hän jatkoi ennen kuin ehdin aloittaa vastaväitteet:

-Tämä Hallie, josta puhuit, hän ei luultavasti edes tiennyt, mitä oli tekemässä ja nyt hän on raskaana. Tytöt ovat herkkiä sinun iässäsi, ja jos kuulen, että olet painostanut ketään tyttöä mihinkään…, hän jätti loput sanomatta, ja vallitsi uhkaava hiljaisuus.

Yritin kuvitella jonkun tyypin painostavan Barbara Gordonia mihinkään tai edes yrittävän suudella häntä. Näin mielessäni hänen potkaisevan tyyppiä arkaan paikkaan ja tämän vaikeroidessa kaksinkerroin, lyövän tämän maahan. Luulen Barbaran olevan melko turvassa tällaisilta tyypeiltä.

-Barbara pyysi minua tanssiaisiin, minä sanoin, Brucen yhä pitäessä minut vuoteella. –Hengailin ympäriinsä ja hän tuli käymään ja Alfred vaati minua pitämään hänelle seuraa ja hän pyysi minua sinne. Miksi et huutanut hänelle?

-Barbara Gordon ei ole minun vastuullani, mutta sinä olet, ja odotan sinun kohtelevan tyttöä ystävällisesti ja kunnioittavasti, kuin sisarta.

-Hän ei ole siskoni, sanoin.

-Sinä käyttäydyt kuin olisi, hän vaati. –Jonain päivänä sinulla voi olla omia lapsia, mahdollisesti tytär. Miten haluaisit poikien kohtelevan häntä?

En voinut edes kuvitella itselleni tytärtä, avioliittoa tai edes tyttöystävää. Miksi Bruce laittoi minut ajattelemaan tällaisia asioita? En halunnut muuta kuin taistella rikollisuutta vastaan hänen rinnallaan ja passittaa roistot Arkhamiin, en halunnut keskustella seksistä tai tyttöjen kunnioittamisesta. Tytöt vain kiusasivat minua, mutta eihän Bruce koskaan kuunnellut minua tai välittänyt minun tunteistani.

-Päästä minut! vaadin ja yritin nousta.

Sain vain uuden läimäyksen yrityksestä ja hän määräsi:

-Pysyt vielä siinä! Sinun on luvattava minulle, että tulet käyttäytymään kohteliaasti, asianmukaisesti ja kunnioittavasti, enkä koskaan tule saamaan puhelua raivostuneelta isältä, jonka tytärtä olet kohdellut huonosti.

-Entä jos hän kohtelee minua huonosti? sanoin hieman uhmakkaasti.

Hän läimäytti minua jälleen ja kiirehdin lupaamaan:

-Hyvä on, minä käyttäydyn, mutta sinä et saa soittaa silloin.

Hän perääntyi, nousin ylös ja käännyin kohtaamaan hänet kasvoista kasvoihin.

-Miksi sinun täytyy tehdä noin? vaadin saada tietää, vastustaen kiusausta hieraista kivistävää takamustani. –Jos olen tarpeeksi vanha tietämään seksistä, olen liian vanha… tiedät kyllä.

-Sinä, Bruce osoitti minua sormellaan, -et tule koskaan olemaan liian vanha saamaan selkääsi, olen sanonut sen ennenkin ja sinä muistat sen kyllä.

En voinut kiistellä hänen kanssaan asiasta, vaikka olisin halunnutkin. Hän oli osoittanut olevansa oikeassa, ja vaikka sanoisin mitä tahansa, niin kauan kuin hän oli minua isompi ja vahvempi, hän voisi aina läksyttää minua. Iälläni ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, ja voin vain toivoa, että jonain päiväni olisin yhtä vahva kuin hän ja voisin taistella vastaan.

-Nyt nukkumaan. Luojan kiitos, huomenna on perjantai ja voimme käyttää viikonlopun koulutukseesi.

Aioin painua pehkuihin saman tien, mutta hän muistutti vielä, kuin pikkulasta:

-Hammaspesulle.

Menin kylpyhuoneeseen, mutta palatakseni vielä illan aiheeseen ja näyttääkseni hänelle, etten ollut enää mikään vauva, kysyin pirullisesti:

-Bruce? Saanko masturboida?

Vedin kiireesti oven lukkoon, varmuuden vuoksi.

En kuullut hänen vastaavan mitään, mutta sen kuulin, miten hän poistui huoneestani, paiskaten oven kiinni. Minä annoin vihdoinkin naurulle vallan ja hihitellen poistuin kylpyhuoneesta, pesemättä hampaitani. Olin vihdoinkin näyttänyt hänelle. Tilanne oli 1 piste minulle, Brucelle… ehkä noin 1500, mutta voitto se oli pienikin voitto.

Äitienpäivää!

Hyvää äitienpäivää, kaikki Äidit (isolla ä:llä)!

Taas on massu pullollaan oman äitini tekemää herkkuruokaa! Tällä kertaa herkuttelimme kuhalla, tietysti isän kalastamalla, ratatoillella, seesamin- ja kurpitsansiemen perunoilla, pähkinä-viikuna salaatilla ja kaiken kruunasi herkulliset filepihvit mamman maustevoilla. Ja näitä pihvejä herkutteli kuka enemmän, kuka vähemmän. Pohjat veti rakas 16-vuotias sisaren- ja kummipoikani. Kahdeksan pihviä! Viiden ensimmäisen pihvin jälkeen siirryttiin jo jälkiruokaan, jäätelöön ja mansikoihin, joiden kulhot herra noin suunnilleen nuoli puhtaaksi. Hetken huiliin jälkeen tämä kysyi, jäikö pihvejä vielä ja niin sai loput kolme kyytiä. Eli hyvinkin reippaasti yli puoli kiloa "lihhoo"! Tuli melkein paha olo pelkästä ajatuksesta. Nyt tietysti ajattelette, että millaisissa amerikkalaisissa muodoissa poitsu mahtaakaan olla? No ei todellakaan! Ne lihakset vaan vaatii melkoisesti proteiinia. Katsokaa vaikka itse Juustopalleron vlogeista. Ei ole kyseessä todellakaan pallero!

Meidän tytöt herkuttelivat äitienpäiväkakulla jo välikahvien aikaan, koska taas mentiin, niin kuin kohta tsiljoona viikkoa, siltä ainakin tuntuu, teatteriharjoituksiin! Onneksi ensi viikon jälkeen helpottaa. Neiti Keskimmäisellä on tiistaina, keskiviikkona ja torstaina teatterinäytöksiä näytelmässä Jali ja suklaatehdas ja vanhempi tanssii tanssiryhmänsä kanssa Umppa-Lumppina. Vanhemman tyttären harrastuskevät huipentuu tulevan viikon sunnuntaina vietettäviin tanssillisiin kevätjuhliin. Sitten mietitäänkin kesällä, että mitäs sitten tehtäis. Onneksi on skootteri ja kaverit, ehkä ei käy aika pitkäksi. Kesän aikana tanssijattaremme täytyy miettiä ja suunnitella loppukesäksi koetanssi, sillä hän aikoo hakea ensi kevään musikaaliin tanssijaksi. Olisi todellinen lottovoitto, jos plikka siihen pääsisi ja treenit eivät vielä olisi päällekäin omien treenien kanssa, se aiheuttaisi hankaluuksia.

Itse olen tällä viikolla alkanut suunnitella saman tytön loppukesän rippijuhlia. Ihan ekstempore opettelin perjantaina vääntämään origamikukan, josta sain vision (TELEvision, heh heh!) Tällä kuvalla haluankin toivottaa kaikille äideille hyvää äitienpäivää ja muille aurinkoista ja lämmintä toukokuista viikkoa!

Hyvää äitienpäivää!

Lopuksi vielä Brucen ja Dickin pariin. Jos ei äidittömällä pojalla aina olekaan helppoa, ei ole aina helppoa olla isänäkään teini-ikää lähestyvälle pojalle. 

HARMEJA KERRAKSEEN

Tuijotin kauhuissani Brucea rukoillen, että se oli vitsi. Bruce harvoin vitsaili, mutta nyt toivoin, että hän vitsaili, bluffasi ja hetken päästä me nauraisimme koko jutulle. Hänen kasvonsa kuitenkin pysyivät vakavina ja hän oli jatkamaisillaan.

-Tiedän kyllä seksistä! huudahdin, toivoen kiihkeästi, ettei hän jatkaisi aiheesta.

Bruce jähmettyi hetkeksi, osaamatta jatkaa.

-Meille on koulussa kerrottu, sanoin hätäisesti.

Bruce rypisti otsaansa.

-Sanoinhan, että sinun olisi pitänyt mennä yksityiskouluun. Ne lapset, joilla ei ole…

-Meille on puhuttu siitä terveystiedontunnilla, sanoin. Tunsin punan nousevan kasvoilleni ja minulle tuli vastustamaton halu alkaa kikattaa hysteerisenä, vaikkei siinä tilanteessa mikään ollutkaan niin kauhean hauskaa.

-Terveystiedontunnilla? Bruce ihmetteli. –Onko sellaistakin nykyään? Ja siellä teille on puhuttu…?

-Se oli meillä aiheena muutama viikko sitten. Suupieleni alkoivat melkein väkisin nousta ylöspäin ja pidätetty nauru kupli minussa. –Ja biologian tunneilta tiedän, miten vauvat saavat alkunsa. Olen pian 13-, en 5-vuotias! Kaikki minun ikäiseni tietävät seksistä.

-Voi olla, Bruce ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta. –Silti meidän on syytä keskustella.

Minä voihkaisin ja lysähdin työtuolilleni.

-Miksi?

-Koska seksi on… muutakin kuin teoriaa, Bruce yritti selvästi keksiä oikeaa tapaa ilmaista asiansa.

-Sinä olet tyhmä, mutisin.

-Richard, Bruce murahti varoittavasti, -et puhu minulle noin.

-Hienoa, puuskahdin.

-Mitä teille on kerrottu… öö… asiasta koulussa?

Halusin vaipua maan alle. Minua nauratti kuollakseni, mutta minun oli pakko pidätellä, koska Bruce oli niin vakava. Hän ei näkisi tässä mitään huvittavaa. Toivoin, että minulla olisi ollut rohkeutta kertoa kaikki mitä tiesin, niin törkeästi ja brutaalisti kuin mahdollista, jotta Bruce kiusaantuisi ja lopettaisi koko aiheesta jauhamisen. Mutta kykenin vain kohauttamaan harteitani enkä katsonut häneen, muuten olisin puhjennut auttamattomasti nauruun.

-Okei… Bruce marssi edestakaisin muutaman askeleen verran ja istui sitten sänkyni reunalle. –Seksi on jotain ainutlaatuista miehen ja naisen välillä…, hän aloitti.

-Tai kahden miehen ja kahden naisen, minä jatkoin. Luokassa oli huudeltu kaikenlaisia homojuttuja ja tilanne oli rauhoittunut vasta, kun pahimmat huutelijat oli passitettu rehtorinkansliaan.

Bruce mykistyi hetkeksi ja jatkoi sitten hieman epävakaasti:

-K-kyllä, sekin on mahdollista. Mutta tässä keskustelussa sitä tapahtuu vain miehen ja naisen välillä. Kun ajatellaan sukupuolten välisiä eroja… miehen ruumis… ja naisen erilainen ruumis…

Minun oli pakko painaa kättäni suuta vasten, etten olisi räjähtänyt nauruun.

Pyöräytin silmiäni.

-Tietenkin tytöt ovat erilaisia. Heillä on rinnat ja…

-Kyllä, se on yksi ero, Bruce keskeytti minut nopeasti. –Ja kun mies ja nainen haluavat olla erityisen lähellä toisiaan, heidän ruumiinsa sopivat aivan erityisellä tavalla yhteen…

Tätä oli yhtä hauska kuunnella, kuin joskus lapsena lastenkanavan opetusohjelmia, katsellessani niitä asuntovaunussa treenien jälkeen tai esityksen alkua odotellessa. Bruce vaikutti erityisen holhoavalta ja tuntui tarkkailevan, ymmärsinkö mitä hän sanoi. Jotenkin hänen onnistui selittää koko juttu mainitsematta tiettyjä ruumiinosia tai sanaa orgasmi. Aihe oli kiinnostava ja jännittävä, mutta jos se oli yhtä tylsää, miltä hän sai sen kuulostamaan, niin se oli paljon melua tyhjästä.

-Jälkeenpäin, Bruce lopetti, -mies ja nainen tuntevat itsensä hieman väsyneeksi ja haluavat nukkua. Nainen haluaa yleensä nukkua silloin miehen kainalossa ja muutenkin he haluavat vielä olla lähekkäin, nukkuvat yhdessä ja ovat onnellisia yhdessä. Jäikö kysyttävää?

En ollut kuunnellut puoliakaan, mutta nyt oli pakko havahtua. Ilme Brucen kasvoilla oli kärsivällinen ja hän näytti odottavan jotain typerää kysymystä, ja minulla oli vastustamaton halu härnätä häntä hieman.

-Joo, sanoin, vaikuttaen vähän hajamieliseltä, -koska saan alkaa harrastaa seksiä?

Jokainen Arkhamin asukas olisi ollut valmis kahdeksi viikoksi yksinäiseen, pehmustettuun koppiin, jos olisi saanut nähdä ilmeen Brucen kasvoilla. Hän näytti siltä, että saisi siinä samassa sydänkohtauksen, hänen silmänsä laajenivat ja hänellä tuntui olevan hengitysvaikeuksia. Pakotin kasvoni pysymään peruslukemilla ja yritin näyttää siltä, että odotin rehellistä vastausta.

-Dick…, Bruce sai kähistyä.

-Niin, Bruce? kysyin kärsivällisesti ja viattomasti.

-Minä… minä… Sinun täytyy… sinun täytyy ymmärtää… Seksi on aikuisten välinen juttu.

-Hallie Woods tuli raskaaksi viime kesänä ja hän on vasta 14-vuotias.

Bruce yritti puhua, hän aukoi ja sulki suutaan, mutta ei saanut sanottua sanaakaan.

-Ja jos seksi on niin erikoista, jatkoin, -miksei minulla saa olla sitä?

-Ei, Bruce sai äänensä takaisin, -ei, ei, ei! Tarkoitus on harrastaa seksiä vasta naimisissa ollessa, ei aikaisemmin. Piste.

-Sinä et ole naimisissa, minun oli jo purtava poskeani, -etkö siis ole koskaan harrastanut seksiä?

Kallistin hieman päätäni, niin kuin odottaisin uteliaana hänen vastaustaan.

Bruce näytti uudestaan siltä, että saisi sydänkohtauksen. Sain pienen koston kiusatessani häntä. Tällä hän saisi maksaa ne kaksi selkäsaunaa, jotka hän oli antanut minulle. Tiesin, että hän kävi treffeillä, ja jos hän kieltäisi harrastaneensa seksiä, hän valehtelisi ja jos hän myöntäisi, hän oli tekopyhä vaatiessaan minua odottamaan naimisiinmenoon saakka.

-Se asia ei kuulu sinulle, hän vastasi lopulta.

-Hah, tiesin sen! irvailin virnistäen.

Bruce katsoi minuun tuskaisena, sitten hän nousi ja sanoi jyrkästi:

-Hyvä on, hänen äänensä oli jäätävä, -teemme yhden asian selväksi nyt heti. Sinä et harrasta seksiä, nuori mies, ennen kuin olet naimisissa. Jos saan selville, että olet kokeillut, ja usko pois, saan sen kyllä selville, tulet katumaan sitä ikäsi.

-Tee niin kuin sanon, ei niin kuin minä teen, mutisin varomattomasti.

Ziuh ja Wiuh!

Huoh, Ystävät!

Olihan vilkas vappu! Onneksi huomenna on taas maanantai ja pääsee töihin huilimaan! Säpinä alkoi jo torstaina. Töistä päästyäni soitin jo autosta kotiin jälkikasvulle ja kyselin, mitä tykkäisivät syödä, ajaisin samalla vauhdilla kauppaan. "Ei tässä kai mitään ihmeitä tarvita," kuului vastaus. "No kai te jotain vappuherkkuja haluatte," ihmettelin. Ja tulihan sieltä listaa, mutta seuraavaksi päiväksi ei mitään tarvittukaan, sillä yleensä melko tylsä Ukkeli oli kerrankin keksinyt jotain mukavaa; vaihdoimme vappupäivän ankanuitot (kotikaupunkimme vapputapahtuma) ja kotona kökkimisen picnic-risteilyyn. Mukavaa oli, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Aikaa oli mukavasti shoppailuun ja kuohuviinillä istuskeluun.

Hyvältä ystävältäni tuli vappupäivänä viesti, johon jouduin siis vastaamaan, että juuri nyt emme ole kotosalla. Lauantaina, lähtiessäni viemään teatterikoululaista, Neiti Keskimmäistä, teatteritreeneihin, kyselin ystävältäni, kiinnostaisiko vapunjatkot meillä. Ja kiinnostihan se! Ja taas mentiin Ziuh! ja Wiuh! kauppaan hakemaan jotain grilliin laitettavaa. Sää ei kuitenkaan grillausta suosinut, mutta hyvää tuli ulos uunistakin: grilliribsiä, lohta, juustotäytteisiä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, maissia, ym. ym. Siihen vähän kylkeen tzazikia ja valkosipulidippiä, niin johan taas tiesi syöneensä!

Ja tänään, sunnuntaina, mentiin taas! Tytöt vietiin taas teatterille ja heidän palattuaan lähdettiin Ikeaan ikkunaostoksille. Mukaan lähti Neiti Keskimmäiselle vaaterekki, hyllykkö piti myös lähteä mukaan, mutta koska meillä oli auto täynnä väkeä, ei sitä voinut mukaan ottaa. Saimmehan uuden syyn lähteä Ikeaan! Kivaa!

Toivottavasti teilläkin oli kiva vappu, eikä pahoja asioita tapahtunut, pelkästään hyviä. Minä jään odottelemaan ensi sunnuntaita ja äitienpäivää...

Meidän tytöt täpinöissään! Just satamassa!

Tällaista tänään! Hyvää alkavaa viikkoa ja tulevaa äitienpäivää kaikille meille Äideille!

-Hepa-

P.s. Katsotaan vielä, onko Dick ja kumppanit vapputunnelmissa... Eikä kenenkään pidä hätkähtää viimeisestä vuorosanasta. Tulossa ei ole mitään "tuhmaa", vain normaali, isän ja pojan välinen keskustelu "kukkasista ja mehiläisistä".

KOTONA (OSA 3)

Luulen, että Barbara halusi tutustua minuun paremmin ja yritin parhaani, mutta kun pääsimme huoneeseeni, vanha kiukkuni nousi pintaan.

-Kiitos vaan eilisestä, minä tiuskaisin hiljaa. En ottaisi enää sitä riskiä, että Alfred yhtäkkiä taas seisoisi ovella.

-Anteeksi, Barbara sanoi, hyppäsi sohvalle ja istui jalkojensa päälle. –Pamela osaa olla ilkeä. Sanoin hänelle, ettei ollut kiva juttu ajaa sinua pois raiteiltasi, mutta tiedäthän sinä Pamin; aina on joku, joka joutuu hänen vuokseen vaikeuksiin. Mutta se hänestä. Kerro minulle!

-Kerro mitä? kysyin ja istuin myös sohvalle, toiseen päähän, kauaksi hänestä. Olin iloinen, että hän piti Pamelaa ilkeänä kakarana, mutta en voinut antaa hänelle anteeksi hänen eilistä nauramistaan minulle, vielä koko luokan edessä.

-Kerro, mitä eilen oikein tapahtui, Barbara vaati. –Kuulin isän luutnantin sanovan, että Jokeri oli napannut sinut ja melkein tappanut. En sanonut mitään koulussa, mutta arvasin, että se oli syy, miksi et ollut koulussa tänään. Mitä tapahtui?

Aloin kertoa hänelle, aloittaen koulusta ja kuinka olin kohdannut Jokerin kasvotusten. Aluksi puhuminen oli vaikeaa ja minua puistatti, mutta kun pääsin vauhtiin, huomasin, miten helppoa hänelle oli puhua. Hän oli hyvä kuuntelija ja hän oli huolestuneen näköinen, kun kerroin, miten heräsin sidottuna Jokerin pesässä. Kun pääsin kertomuksessani siihen, mitä löytyi valkoisesta ja sinisestä laatikosta, hän tuli istumaan lähemmäksi minua ja kertoessani, miten Jokeri oli viiltänyt minua veitsellä, hän tarttui minua kädestä.

-Dick, hänen silmänsä olivat hätäännyksestä laajentuneet, -mitä sinä teit silloin? Kuinka selvisit sieltä, ilman mahdollisuutta paeta?

Aloin kertoa hänelle miten Batman pelasti minut, ja hän piti edelleen kiinni kädestäni. Minä en välittänyt siitä. Barbara on tavallaan aika söpö ja hän oli niin lähellä, että haistoin hänen vadelmahuulikiiltonsa.

Joka tapauksessa minä korostin varovasti sitä, että Batman oli tuonut minut kotiin. En halunnut hänen alkavan epäillä Batmanin henkilöllisyyttä.

-Oliko Bruce suunniltaan? hän kysyi.

Punastuin ja änkytin: -No… jo-joo. Hän oli aika vihainen siitä, että olin lähtenyt koulusta kesken päivän ja vielä Jokerin ollessa vapaalla jalalla. Hän, tuota, laittoi minulle rajoituksia.

-Olit onnekas, kun hän ei lukinnut sinua huoneeseesi, Barbara totesi. –Jos minä karkaisin ja Jokeri saisi minut, isä pitäisi minut lukittujen ovien takana siihen asti, kun valmistun collegesta.

-Bruce ei ollut kovinkaan tyytyväinen, sanoin.

Vaikka menisi tuhat vuotta, en kertoisi hänelle, että olin saanut selkääni.

-Hän ja Alfred huutavat minulle… jutuista.

-Voi, Dick-parka! Barbara painoi söötisti kiiltävät huulensa yhteen. –Kaikki kiusaavat sinua. Saanko nähdä arpesi?

Olin juuri nostamassa paitaani ja näyttämässä hänelle arpeani, kunniamerkkiäni, mutta Alfred valitsi juuri sen hetken huoneeseeni astumiseen, mukanaan tarjotin, jolla oli limsaa, hedelmiä, keksejä ja maapähkinävoita. Se oli oikeastaan aika lapsellinen välipala, mutta Barbara piti kekseistä ja pähkinävoista, ja hän sanoi rakastavansa Alfredin itse tekemää limonadia.

-Me elämme isän kanssa pakasteaterioilla, Barbara tunnusti. –Isä ei osaa kokata ja minä poltan kaiken pohjaan. Olen polttanut Pop Tartseja useampanakin päivänä, ajattele, Pop Tartsit! Isä uhkasi laittaa minut kotitalouden iltakurssille, jos vielä kerrankin onnistun sytyttämään leivänpaahtimen tuleen.

-Suostuisikohan komissario siihen, että jäisitte päivälliselle? Ja mikäli hän ei suostuisikaan, katsotaan, miten voin tehdä, Alfred päätti.

Hän katsoi minuun kuin odottaen, että alkaisin protestoida, mutta minä vain kohautin harteitani. En välittänyt, vaikka Barbara jäisikin.

Alfred lähti, mutta minulle jäi tunne, että hän ei mennyt pitkälle, vaan luultavasti kuuntelisi oveni ulkopuolella. Voi, ihan varmasti hän tekisi niin, mutta jos minä jäin johonkin kuuntelemaan, mitä hän ja Bruce puhuivat keskenään, minua syytettäisiin salakuuntelusta. Ja mitä hän luuli minun tekevän? Näin Barbaran joka arkipäivä koulussa ja jos haluaisin olla hänelle ilkeä, olisin sitä ennemminkin koulussa kuin täällä.

-Hei, Barbara laski lasinsa alustalle, -tiedät kai, että Halloween tanssit ovat tulossa?

-Joo, nyökkäsin.

-Kolmaskymmenesensimmäinen päivä, Halloweeniltana Gotham-salissa. Kaikki pukeutuvat asuihin, eikö?

-Niin? En ollut ihan kärryillä, mihin hän pyrki.

-Haloo, Dick! Haluaisitko mennä sinne?

-En, mutta Bruce ilmeisesti vaatii minua lähtemään sinne, minä murahdin.

-Pölkkypää! Barbara tuhahti. –Tarkoitan, lähtisitkö minun kanssani.

Luulin kuulevani jonkin kolahtavan yläkerran käytävällä, mutta en välittänyt siitä.

-Siis vain me kaksi?

-Ja Pamela, Barbara lisäsi.

Aloin murjottaa ja hän valitti:

-Älä viitsi olla tuollainen. Pamela on paras ystäväni. Voisimme mennä kaikki yhdessä, kolmistaan. Voisimme olla kolme muskettisoturia.

-Olette tyttöjä, huomautin, vaikken todellakaan edes harkinnut lähteväni juhliin.

-Voisimme vuokrata oikeat muskettisoturipuvut ja kantaa miekkoja, oikeita miekkoja. Ja todennäköisesti Pam keksisi myös jonkun, jonka kanssa lähtisi juhliin ja voisimme mennä kaikki yhdessä. Kolme muskettisoturia ja D´Artangan. Ehkä voisit kysyä Brucelta, voisimmeko saada limusiinikyydin…

-Haluat minut mukaan vain limusiinin vuoksi! kivahdin.

-Enkä, Barbara vakuutti. –Haluan mennä kanssasi, Dick.

-Miksi? kysyin suoraan.

-Koska olemme ystäviä ja tiedän, että sinulla olisi hauskaa juhlissa.

Barbara haroi punaisia hiuksiaan.

-Mitä haluaisit minun sanovan, että vakuuttuisit? Olet viileämpi kuin muut luuserit luokallamme, ja meillä voisi olla hauskaa hengaillessa yhdessä. Mitä sanot?

Olin mykistynyt. Hän piti minua viileänä?

-Eilen kaikki nauroivat minulle, muistutin.

-Joo, koska munasit itsesi, Barbara sanoi rehellisesti. –Tiesit kyllä vastauksen matematiikassa ja olit ilmeisesti vain kyllästynyt, kun aloitit pelleilysi taululla. Ja sinä olet ainoa, joka kestää herra Nortonia. Tänään, kun et ollut paikalla, odotimme, että joku olisi tuonut julki mielipiteemme hänen asenteestaan meitä kohtaan, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Mutta sinä et välitä, mitä opettajat ajattelevat, sanovat tai tekevät, niin 

kuin kaikki idiootit koulussamme. Joten, miten on, lähdetkö tanssiaisiin?

Jos hän olisi iskenyt minua nyrkillä ja lennättänyt huoneen poikki en olisi ollut enempää ihmeissäni. Olin ollut monissa vaikeuksissa kuluneen kahden päivän aikana, olin saanut kaksi kertaa selkääni, olin herännyt painajaisiin viime yönä, ja Barbaran mielestä olin jonkinlainen nuori kapinallinen.

-Älä vain ole liian tyytyväinen itseesi, Barbara tönäisi minua kevyesti olkapäähän. –Olet edelleen ääliö ja idiootti joskus, ja näytät ihan kakaralta sinisessä takissasi.

Toivoin, että Alfred oli kuullut tuon.

-Joo, hienoa, voimme mennä niihin tyhmiin Halloween-tanssiaisiin, vastasin.

-Huippua! Barbara virnisti. –Okei, pelattaisiinko jotain?

-Luulin, että halusit opiskella.

-Nääh, se oli vain tekosyy. Pelataan jotain lautapeliä. Onko sinulla Monopolia?

Kaksi tuntia myöhemmin hän oli voittamaisillaan minut. Hänellä oli tuuria ja hän sai kaikki maat oranssilta alueelta kolmen kierroksen aikana.

Brucen tullessa kotiin hän yllättyi Barbaran nähdessään ja vielä enemmän hän yllättyi, kun löysi meidät pelaamassa yhdessä.

-Hei, herra Wayne, hän tervehti iloisesti. –Olin juuri aikeissa kyniä hänet putipuhtaaksi. Hän tuli juuri tontilleni Tennesseessä, jossa omistan kolme hotellia.

-Eikö raja ole yksi? Bruce kysyi huvittuneena.

-Ei meidän pelissä, Barbara vastasi. –Okei, Dick, haluatko tehdä kiinnityksen vai annatko minulle omaisuuttasi? Olen ajatellut perustaa ostoskeskuksen Broadwaylle.

-Soita minulle viiden-kuuden vuoden kuluttua, Bruce sanoi. –Meillä saattaa olla sinulle paikka Wayne Industries’ssa.

Siihen mennessä, kun komissaari Gordon saapui, Barbara oli voittanut minut ja vaati saada siivota pelin, vaikka yleensä häviäjän kuului tehdä se.

-Se on vain reilua, hän sanoi kasatessaan yhteen erivärisiä rahoja. –Voittaja voittaa ja kun he siivoavat, ei häviäjästä tunnu niin pahalta.

Ehkä kaikki tuo tekee Barbarasta niin mahtavan; hänellä on niin vahva rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden taju.

Kun istuimme kaikki päivällispöytään, päätin unohtaa kaikki Pamelan ilkeydet ja hölynpölyn. Aloin ajatella tosissani Halloweentanssiaisia. Barbara oli liian viileä ja mukava tunteakseni enempiä kaunoja.

Meillä oli mahtava päivällinen ja Gordonit lähtivät yhdeksän aikoihin, Alfredin pakkaamia ruoka-astioita mukanaan. Heidän lähdettyään palasin huoneeseeni ja teeskentelin tekeväni läksyjä, kun kuulin askeleita käytävältä, lähestyen oveani.

-…ja se on ehdottoman välttämätöntä, Alfred sanoi samalla äänensävyllä, jota hän käytti moittiessaan minua. –Se on velvollisuutenne kasvattajana, välttämätöntä, etkä voi mitenkään laistaa siitä.

-Hyvä on, hyvä on, kuulin Brucen lupaavan, selvästi haluttomana, -minä teen sen.

Hetkeä myöhemmin Bruce astui huoneeseeni, sulkien oven.

-Dick, minun täytyy puhua sinulle eräästä asiasta.

Nostin pääni ja valmistauduin moitteisiin.

-En tehnyt mitään väärää, väitin. –Tarkoitan… avasin kyllä television, mutta Alfred tuli ja sammutti sen ja minä ehdin katsoa vain viisi minuuttia, enkä varmasti mitään luvatonta, enkä…

-Et ole vaikeuksissa, Bruce nosti kätensä keskeyttäen vuodatukseni.

-Mistä sitten haluat puhua kanssani? kysyin ja olin yhä vähän säikkynä.

-Joka kerta, kun haluan puhua kanssasi, et ole pulassa.

-Kyllä muuten olen, mutisin.

-Sitten sinun pitää ryhdistäytyä, eikä joutua niin usein vaikeuksiin, Bruce sanoi, alkaen hermostua.

Kuulimme molemmat yskähdyksen oven ulkopuolelta, Bruce huokaisi ja sanoi rauhallisemmalla äänellä:

-Okei, sinä ET ole pulassa tänä iltana, mutta meidän on puhuttava yhdestä hyvin tärkeästä asiasta.

-Mistä? kysyin epäluuloisesti.

Bruce liikehti vaivaantuneena, risti melkein käsivartensa, mutta antoi sittenkin niiden pudota sivuilleen ja lopulta istuutui sohvani reunalle, vastaten:

-Seksistä.