Ziuh ja Wiuh!

Huoh, Ystävät!

Olihan vilkas vappu! Onneksi huomenna on taas maanantai ja pääsee töihin huilimaan! Säpinä alkoi jo torstaina. Töistä päästyäni soitin jo autosta kotiin jälkikasvulle ja kyselin, mitä tykkäisivät syödä, ajaisin samalla vauhdilla kauppaan. "Ei tässä kai mitään ihmeitä tarvita," kuului vastaus. "No kai te jotain vappuherkkuja haluatte," ihmettelin. Ja tulihan sieltä listaa, mutta seuraavaksi päiväksi ei mitään tarvittukaan, sillä yleensä melko tylsä Ukkeli oli kerrankin keksinyt jotain mukavaa; vaihdoimme vappupäivän ankanuitot (kotikaupunkimme vapputapahtuma) ja kotona kökkimisen picnic-risteilyyn. Mukavaa oli, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Aikaa oli mukavasti shoppailuun ja kuohuviinillä istuskeluun.

Hyvältä ystävältäni tuli vappupäivänä viesti, johon jouduin siis vastaamaan, että juuri nyt emme ole kotosalla. Lauantaina, lähtiessäni viemään teatterikoululaista, Neiti Keskimmäistä, teatteritreeneihin, kyselin ystävältäni, kiinnostaisiko vapunjatkot meillä. Ja kiinnostihan se! Ja taas mentiin Ziuh! ja Wiuh! kauppaan hakemaan jotain grilliin laitettavaa. Sää ei kuitenkaan grillausta suosinut, mutta hyvää tuli ulos uunistakin: grilliribsiä, lohta, juustotäytteisiä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, maissia, ym. ym. Siihen vähän kylkeen tzazikia ja valkosipulidippiä, niin johan taas tiesi syöneensä!

Ja tänään, sunnuntaina, mentiin taas! Tytöt vietiin taas teatterille ja heidän palattuaan lähdettiin Ikeaan ikkunaostoksille. Mukaan lähti Neiti Keskimmäiselle vaaterekki, hyllykkö piti myös lähteä mukaan, mutta koska meillä oli auto täynnä väkeä, ei sitä voinut mukaan ottaa. Saimmehan uuden syyn lähteä Ikeaan! Kivaa!

Toivottavasti teilläkin oli kiva vappu, eikä pahoja asioita tapahtunut, pelkästään hyviä. Minä jään odottelemaan ensi sunnuntaita ja äitienpäivää...

Meidän tytöt täpinöissään! Just satamassa!

Tällaista tänään! Hyvää alkavaa viikkoa ja tulevaa äitienpäivää kaikille meille Äideille!

-Hepa-

P.s. Katsotaan vielä, onko Dick ja kumppanit vapputunnelmissa... Eikä kenenkään pidä hätkähtää viimeisestä vuorosanasta. Tulossa ei ole mitään "tuhmaa", vain normaali, isän ja pojan välinen keskustelu "kukkasista ja mehiläisistä".

KOTONA (OSA 3)

Luulen, että Barbara halusi tutustua minuun paremmin ja yritin parhaani, mutta kun pääsimme huoneeseeni, vanha kiukkuni nousi pintaan.

-Kiitos vaan eilisestä, minä tiuskaisin hiljaa. En ottaisi enää sitä riskiä, että Alfred yhtäkkiä taas seisoisi ovella.

-Anteeksi, Barbara sanoi, hyppäsi sohvalle ja istui jalkojensa päälle. –Pamela osaa olla ilkeä. Sanoin hänelle, ettei ollut kiva juttu ajaa sinua pois raiteiltasi, mutta tiedäthän sinä Pamin; aina on joku, joka joutuu hänen vuokseen vaikeuksiin. Mutta se hänestä. Kerro minulle!

-Kerro mitä? kysyin ja istuin myös sohvalle, toiseen päähän, kauaksi hänestä. Olin iloinen, että hän piti Pamelaa ilkeänä kakarana, mutta en voinut antaa hänelle anteeksi hänen eilistä nauramistaan minulle, vielä koko luokan edessä.

-Kerro, mitä eilen oikein tapahtui, Barbara vaati. –Kuulin isän luutnantin sanovan, että Jokeri oli napannut sinut ja melkein tappanut. En sanonut mitään koulussa, mutta arvasin, että se oli syy, miksi et ollut koulussa tänään. Mitä tapahtui?

Aloin kertoa hänelle, aloittaen koulusta ja kuinka olin kohdannut Jokerin kasvotusten. Aluksi puhuminen oli vaikeaa ja minua puistatti, mutta kun pääsin vauhtiin, huomasin, miten helppoa hänelle oli puhua. Hän oli hyvä kuuntelija ja hän oli huolestuneen näköinen, kun kerroin, miten heräsin sidottuna Jokerin pesässä. Kun pääsin kertomuksessani siihen, mitä löytyi valkoisesta ja sinisestä laatikosta, hän tuli istumaan lähemmäksi minua ja kertoessani, miten Jokeri oli viiltänyt minua veitsellä, hän tarttui minua kädestä.

-Dick, hänen silmänsä olivat hätäännyksestä laajentuneet, -mitä sinä teit silloin? Kuinka selvisit sieltä, ilman mahdollisuutta paeta?

Aloin kertoa hänelle miten Batman pelasti minut, ja hän piti edelleen kiinni kädestäni. Minä en välittänyt siitä. Barbara on tavallaan aika söpö ja hän oli niin lähellä, että haistoin hänen vadelmahuulikiiltonsa.

Joka tapauksessa minä korostin varovasti sitä, että Batman oli tuonut minut kotiin. En halunnut hänen alkavan epäillä Batmanin henkilöllisyyttä.

-Oliko Bruce suunniltaan? hän kysyi.

Punastuin ja änkytin: -No… jo-joo. Hän oli aika vihainen siitä, että olin lähtenyt koulusta kesken päivän ja vielä Jokerin ollessa vapaalla jalalla. Hän, tuota, laittoi minulle rajoituksia.

-Olit onnekas, kun hän ei lukinnut sinua huoneeseesi, Barbara totesi. –Jos minä karkaisin ja Jokeri saisi minut, isä pitäisi minut lukittujen ovien takana siihen asti, kun valmistun collegesta.

-Bruce ei ollut kovinkaan tyytyväinen, sanoin.

Vaikka menisi tuhat vuotta, en kertoisi hänelle, että olin saanut selkääni.

-Hän ja Alfred huutavat minulle… jutuista.

-Voi, Dick-parka! Barbara painoi söötisti kiiltävät huulensa yhteen. –Kaikki kiusaavat sinua. Saanko nähdä arpesi?

Olin juuri nostamassa paitaani ja näyttämässä hänelle arpeani, kunniamerkkiäni, mutta Alfred valitsi juuri sen hetken huoneeseeni astumiseen, mukanaan tarjotin, jolla oli limsaa, hedelmiä, keksejä ja maapähkinävoita. Se oli oikeastaan aika lapsellinen välipala, mutta Barbara piti kekseistä ja pähkinävoista, ja hän sanoi rakastavansa Alfredin itse tekemää limonadia.

-Me elämme isän kanssa pakasteaterioilla, Barbara tunnusti. –Isä ei osaa kokata ja minä poltan kaiken pohjaan. Olen polttanut Pop Tartseja useampanakin päivänä, ajattele, Pop Tartsit! Isä uhkasi laittaa minut kotitalouden iltakurssille, jos vielä kerrankin onnistun sytyttämään leivänpaahtimen tuleen.

-Suostuisikohan komissario siihen, että jäisitte päivälliselle? Ja mikäli hän ei suostuisikaan, katsotaan, miten voin tehdä, Alfred päätti.

Hän katsoi minuun kuin odottaen, että alkaisin protestoida, mutta minä vain kohautin harteitani. En välittänyt, vaikka Barbara jäisikin.

Alfred lähti, mutta minulle jäi tunne, että hän ei mennyt pitkälle, vaan luultavasti kuuntelisi oveni ulkopuolella. Voi, ihan varmasti hän tekisi niin, mutta jos minä jäin johonkin kuuntelemaan, mitä hän ja Bruce puhuivat keskenään, minua syytettäisiin salakuuntelusta. Ja mitä hän luuli minun tekevän? Näin Barbaran joka arkipäivä koulussa ja jos haluaisin olla hänelle ilkeä, olisin sitä ennemminkin koulussa kuin täällä.

-Hei, Barbara laski lasinsa alustalle, -tiedät kai, että Halloween tanssit ovat tulossa?

-Joo, nyökkäsin.

-Kolmaskymmenesensimmäinen päivä, Halloweeniltana Gotham-salissa. Kaikki pukeutuvat asuihin, eikö?

-Niin? En ollut ihan kärryillä, mihin hän pyrki.

-Haloo, Dick! Haluaisitko mennä sinne?

-En, mutta Bruce ilmeisesti vaatii minua lähtemään sinne, minä murahdin.

-Pölkkypää! Barbara tuhahti. –Tarkoitan, lähtisitkö minun kanssani.

Luulin kuulevani jonkin kolahtavan yläkerran käytävällä, mutta en välittänyt siitä.

-Siis vain me kaksi?

-Ja Pamela, Barbara lisäsi.

Aloin murjottaa ja hän valitti:

-Älä viitsi olla tuollainen. Pamela on paras ystäväni. Voisimme mennä kaikki yhdessä, kolmistaan. Voisimme olla kolme muskettisoturia.

-Olette tyttöjä, huomautin, vaikken todellakaan edes harkinnut lähteväni juhliin.

-Voisimme vuokrata oikeat muskettisoturipuvut ja kantaa miekkoja, oikeita miekkoja. Ja todennäköisesti Pam keksisi myös jonkun, jonka kanssa lähtisi juhliin ja voisimme mennä kaikki yhdessä. Kolme muskettisoturia ja D´Artangan. Ehkä voisit kysyä Brucelta, voisimmeko saada limusiinikyydin…

-Haluat minut mukaan vain limusiinin vuoksi! kivahdin.

-Enkä, Barbara vakuutti. –Haluan mennä kanssasi, Dick.

-Miksi? kysyin suoraan.

-Koska olemme ystäviä ja tiedän, että sinulla olisi hauskaa juhlissa.

Barbara haroi punaisia hiuksiaan.

-Mitä haluaisit minun sanovan, että vakuuttuisit? Olet viileämpi kuin muut luuserit luokallamme, ja meillä voisi olla hauskaa hengaillessa yhdessä. Mitä sanot?

Olin mykistynyt. Hän piti minua viileänä?

-Eilen kaikki nauroivat minulle, muistutin.

-Joo, koska munasit itsesi, Barbara sanoi rehellisesti. –Tiesit kyllä vastauksen matematiikassa ja olit ilmeisesti vain kyllästynyt, kun aloitit pelleilysi taululla. Ja sinä olet ainoa, joka kestää herra Nortonia. Tänään, kun et ollut paikalla, odotimme, että joku olisi tuonut julki mielipiteemme hänen asenteestaan meitä kohtaan, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Mutta sinä et välitä, mitä opettajat ajattelevat, sanovat tai tekevät, niin 

kuin kaikki idiootit koulussamme. Joten, miten on, lähdetkö tanssiaisiin?

Jos hän olisi iskenyt minua nyrkillä ja lennättänyt huoneen poikki en olisi ollut enempää ihmeissäni. Olin ollut monissa vaikeuksissa kuluneen kahden päivän aikana, olin saanut kaksi kertaa selkääni, olin herännyt painajaisiin viime yönä, ja Barbaran mielestä olin jonkinlainen nuori kapinallinen.

-Älä vain ole liian tyytyväinen itseesi, Barbara tönäisi minua kevyesti olkapäähän. –Olet edelleen ääliö ja idiootti joskus, ja näytät ihan kakaralta sinisessä takissasi.

Toivoin, että Alfred oli kuullut tuon.

-Joo, hienoa, voimme mennä niihin tyhmiin Halloween-tanssiaisiin, vastasin.

-Huippua! Barbara virnisti. –Okei, pelattaisiinko jotain?

-Luulin, että halusit opiskella.

-Nääh, se oli vain tekosyy. Pelataan jotain lautapeliä. Onko sinulla Monopolia?

Kaksi tuntia myöhemmin hän oli voittamaisillaan minut. Hänellä oli tuuria ja hän sai kaikki maat oranssilta alueelta kolmen kierroksen aikana.

Brucen tullessa kotiin hän yllättyi Barbaran nähdessään ja vielä enemmän hän yllättyi, kun löysi meidät pelaamassa yhdessä.

-Hei, herra Wayne, hän tervehti iloisesti. –Olin juuri aikeissa kyniä hänet putipuhtaaksi. Hän tuli juuri tontilleni Tennesseessä, jossa omistan kolme hotellia.

-Eikö raja ole yksi? Bruce kysyi huvittuneena.

-Ei meidän pelissä, Barbara vastasi. –Okei, Dick, haluatko tehdä kiinnityksen vai annatko minulle omaisuuttasi? Olen ajatellut perustaa ostoskeskuksen Broadwaylle.

-Soita minulle viiden-kuuden vuoden kuluttua, Bruce sanoi. –Meillä saattaa olla sinulle paikka Wayne Industries’ssa.

Siihen mennessä, kun komissaari Gordon saapui, Barbara oli voittanut minut ja vaati saada siivota pelin, vaikka yleensä häviäjän kuului tehdä se.

-Se on vain reilua, hän sanoi kasatessaan yhteen erivärisiä rahoja. –Voittaja voittaa ja kun he siivoavat, ei häviäjästä tunnu niin pahalta.

Ehkä kaikki tuo tekee Barbarasta niin mahtavan; hänellä on niin vahva rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden taju.

Kun istuimme kaikki päivällispöytään, päätin unohtaa kaikki Pamelan ilkeydet ja hölynpölyn. Aloin ajatella tosissani Halloweentanssiaisia. Barbara oli liian viileä ja mukava tunteakseni enempiä kaunoja.

Meillä oli mahtava päivällinen ja Gordonit lähtivät yhdeksän aikoihin, Alfredin pakkaamia ruoka-astioita mukanaan. Heidän lähdettyään palasin huoneeseeni ja teeskentelin tekeväni läksyjä, kun kuulin askeleita käytävältä, lähestyen oveani.

-…ja se on ehdottoman välttämätöntä, Alfred sanoi samalla äänensävyllä, jota hän käytti moittiessaan minua. –Se on velvollisuutenne kasvattajana, välttämätöntä, etkä voi mitenkään laistaa siitä.

-Hyvä on, hyvä on, kuulin Brucen lupaavan, selvästi haluttomana, -minä teen sen.

Hetkeä myöhemmin Bruce astui huoneeseeni, sulkien oven.

-Dick, minun täytyy puhua sinulle eräästä asiasta.

Nostin pääni ja valmistauduin moitteisiin.

-En tehnyt mitään väärää, väitin. –Tarkoitan… avasin kyllä television, mutta Alfred tuli ja sammutti sen ja minä ehdin katsoa vain viisi minuuttia, enkä varmasti mitään luvatonta, enkä…

-Et ole vaikeuksissa, Bruce nosti kätensä keskeyttäen vuodatukseni.

-Mistä sitten haluat puhua kanssani? kysyin ja olin yhä vähän säikkynä.

-Joka kerta, kun haluan puhua kanssasi, et ole pulassa.

-Kyllä muuten olen, mutisin.

-Sitten sinun pitää ryhdistäytyä, eikä joutua niin usein vaikeuksiin, Bruce sanoi, alkaen hermostua.

Kuulimme molemmat yskähdyksen oven ulkopuolelta, Bruce huokaisi ja sanoi rauhallisemmalla äänellä:

-Okei, sinä ET ole pulassa tänä iltana, mutta meidän on puhuttava yhdestä hyvin tärkeästä asiasta.

-Mistä? kysyin epäluuloisesti.

Bruce liikehti vaivaantuneena, risti melkein käsivartensa, mutta antoi sittenkin niiden pudota sivuilleen ja lopulta istuutui sohvani reunalle, vastaten:

-Seksistä.