Tere tere!

Jälleen pyörähti päivä jos toinenkin viimeisimmästä postauksestani. Hyvänä (teko)syynä olkoon hurjat valmistelut Neiti Vanhimman rippijuhlia varten; on leivottu mm. tänään macaron-keksejä, on valittu tyttöjen serkkujen kanssa lauluja, jotka he esittävät juhlissa. Ja itseni tuntien, on syytä pitää nessuja varattuna siellä, täällä ja varmuuden vuoksi vähän tuollakin. Neidin leiri alkaa ensi sunnuntaina, jonka aikana koko talo on nuoltava puhtaaksi lattialistoja myöten, hankittava vähän lisää kukkia kukkamaahan, pystytettävä pystybaarityylinen ruokailuteltta ja.... Onneksi Rakas Äiti on lupautunut valmistamaan muut tarjottavat, parempi turvautua ammattilaiseen; pysyy omat hermoni jollain tavalla koossa. Itse alan suunnitella puhetta tai oikeastaan se on jo päässä, mutta laitan sen vielä paperille, jotta muistan kaiken. Itse puheen aion kyllä pitää ilman paperia, en ole puhepaperia tarvinnut sitten... hm... seiskaluokan ensimmäisen esitelmän. Kun pitää puhetta tai muuta vastaava, on mielestäni tunnettava aiheensa, silloin ei tarvitse häiritsevää tukipaperia. En tiedä, pitäisikö isän pitää puhe tyttärelleen, mutta kun meillä on sellainen järjestys, että toinen tekee, toinen puhuu.

Toinen syy siihen, että päivitän höpinöitä vasta nyt, on että kävimme perheen voimin pikavisiitillä Virossa viime viikonloppuna. Pitempäänkin olisi voinut olla, mutta sattuneista syistä hotellit Tallinnassa olivat niin täynnä, että saimme juuri ja juuri yhden yönseudun viettää "Suomen kaukaisimmassa läänissä." Toinen syy lienee se, että loma-aika on kiihkeimmillään, toinen varmaan se, että sinä viikonloppuna sattui olemaan keskiaikaiset markkinat; vanha kaupunki oli tupaten täynnä ja ohjelmaa oli jos jonkinmoista; oli keskiaikaiset turnajaiset taitavine ratsastajineen, "tulitaiteilijat" (mikä lie oikea nimitys) ym. ym. Huipuinta näin aikuisen näkökulmasta olivat upeat keskiaikaiset asut. Lisäksi vanhassa kaupungissa oli keskiaikaiset markkinat. Ravintolat olivat täynnä väkeä, mukulakivetyksellä kulki hevosia niin ratsain kuin upean parivaljakon vetämät vaunutkin. Erikoisuutena oli elävät patsaat.

Ja tietysti, koska oli perhereissusta kyse, kävimme paikassa nimeltä Loomaaed eli eläintarha. Voitte vain kuvitella suloisia apinavauvoja ja muita karvaisia kavereita, joita saimme siellä ihailla. Vielä on vähän töitä saada Neiti Keskimmäisen kamerasta muutama kuva havainnollistamaan näitä ihanuuksia. Kotiin palasimme pullottavat pussit karamellia, makkaroita ja juustoa pullollaan. Ja juu, juu, kyllähän aikuisten piti saada vähän omia juomia ostella. Ja taas päiviteltiin Suomen törkeää verotusta. Yksi hieno pullo, itse herra Napoleon, päätyy huomenissa isännän veljen syntymäpäivä-viemisiksi, kun pääsemme 40-vuotisjuhlimaan.


Neiti Keskimmäisen kanssa vielä keskustellaan eläintarhakuvista (pöhkö tyttö!), mutta pari kuvaa sain liitettyä.

Tallinnan vanhan kaupungin toinen elävistä patsaista. Tämä oli todella hyvä. Ei olisi uskonut, että tämä elää, ennen kuin se liikkui.

Tässä kuva turnajaiskentältä. Tuo kenttä kiehtoi pukuloistollaan ja "tulitaiteilijoillaan." Ei ollut äiti opettanut, ettei tulella saa leikkiä...

Meidän pikkumies ja toinen vanhan kaupungin elävistä patsaista

Semmoista tällä kertaa. Ja tietysti seuraava osa tarinasta. Hassut tyttäret mulla, toinen ei suostu jakamaan kuviaan, toinen ei suostu piirtämään. Ja kun en muuta tarvitsisi kuin luonnoksen hieman nuorennetusta Arvuuttajasta, mutta kun ei niin ei. Itse en osaa piirtää edes tikku-ukkoa, edes viivottimella, niin kuin Neiti Vanhimman kaveri ehdotti pari päivää sitten meillä ollessaan. Mutta eiköhän teillä mielikuvitusta riitä; kuvittelette vain lemppari Arvuuttaja-hahmoanne ja nuorennatte sen noin parikymppiseksi, siinä on tämän tarinan Arvuuttaja! Itse kuvittelen yhtä pinterest-löytöäni, VANHENNAN sitä ja PAM! siinä se on! Sitten teette samoin Variksenpelättimen kanssa!

Seuraavaan kertaan!

-Hepa-

Muuten, teistä joku/jotkut saattavat löytää tästä osasta viittauksen Batman-trilogian ensimmäiseen osaan.

VARIKSENPELÄTIN (osa 1)

Juoksin savuverhon ja ilmassa leijuvien roskien läpi huutaen:

-Batman, Batman, missä sinä olet? Vastaa, ole kiltti! Batman! Älä vain kuole!

Äläkä vain ole jo kuollut, ajattelin kauhuissani. En kuitenkaan saanut vastausta ja kiipeilin laonneen pankkirakennuksen seinän- ja tiskinkappaleiden päältä niin nopeasti kuin kykenin ja etsin katseellani pienintäkin elonmerkkiä Batmanista. Paniikki valtasi minut; pystyin tuskin hengittämään ja savu sai silmäni kirvelemään ja vuotamaan vettä. Lopulta kompastuin romuun, kaatuen polvilleni.

-Oi, miten ihanaa! kuulin pirullisen äänen sanovan.

Katsoin ylös ja näin Variksenpelättimen suoraan edessäni, säkkikankaisessa naamiossaan

.

-Ja lapset katsoivat peloissaan ja rukoilivat pelastajaa, Variksenpelätin messusi, nostaen kädet kohti taivasta. –Mutta he eivät saaneet vastausta, kukaan ei heitä pelastanut.

Kuulosti aivan kuin hän olisi lainannut jotain kirjaa, mutten tiennyt mitä.

Luoja, miten vihasinkaan häntä juuri nyt! Minä heittäydyin kaikilla voimillani häntä päin ja potkaisin lujaa polveen. Hän kaatui parahtaen kivusta.

-Eiii, hän voihki hieroen polveaan. –En ollut valmistautunut tuohon. Minun pitää saada nähdä, mitä aiot.

-Paskiainen! huusin. Iskin häntä kyynärpäällä selkään ja Pelätin putosi ähkyen.

-Sinä tapoit hänet! huusin. –Tapoit Batmanin ja sen saat maksaa!

Riisuin hänen naamionsa ja hän katsoi minuun kauhuissaan. Aivan kuten Arvuuttaja, Jonathan Crane ei myöskään näyttänyt kuin vanhemmalta opiskelijalta, mutta en välittänyt; vaikka hän olisi ollut koditon kakara, hän kuolisi.

Aloin käyttää kaikkia liikkeitä, mitä Bruce oli opettanut minulle: karatelyöntejä ja -potkuja, kyynärpäälyöntejä, tähtäsin jopa päähän… Crane suojasi päätään ja kirkui kuin vauva ja muulloin olisin nauranut hänen pelolleen, mutta nyt halusin vain repiä hänen kurkkunsa auki.

-Lopeta, ole kiltti! Crane vaikeroi.

Nappasin molemmat kourani täyteen Cranen hiuksia.

-Kuorin sinulta päänahan! huusin raivoissani.

Samassa kaksi vahvaa kättä tarttui minuun takaapäin, mutta pidin otteeni Cranen hiuksissa ja tämä huusi tuskissaan raahautuessaan mukana.

-Päästä hänet! kuulin ankaran äänen käskevän.

Tuon äänen tunsin, olin kuullut sen ja saman äänen pehmeämpänä joka päivä kohta viiden vuoden ajan. Päästin Cranen irti, hän lysähti kasvoilleen kaiken romun keskelle, ja minä pyörähdin rutistamaan lujasti takanani seisovaa tummaa hahmoa. Painoin naamion peittämät kasvoni vasten hänen vankkaa rintaansa, vasten tuota luodinkestävää pukua.

-Luulin, että olit kuollut, nyyhkäisin.

Kyyneleet saivat vallan, työnsi tieltään silmittömän raivon.

-Shh, hän kuiskasi rauhoittavasti pitäen minua tiukasti lähellään. –Olen tässä, vahingoittumattomana. Varo paljastamasta henkilöllisyyttäni. Olet järkyttynyt, tiedän sen. Puhutaan myöhemmin. Olen kunnossa ja sinun täytyy koota itsesi.

Nyökkäsin ja Batman päästi minut.

Crane makasi vielä raskaasti hengittäen maassa ja Batman käänsi hänet ympäri teräskärkisellä saappaallaan. Crane tuijotti ilmeettömästi meitä, vuoroin minua, vuoroin Batmania, ja hänen nenästään vuoti verta.

-Vangitse tuo! hän osoitti minua vapisevalla sormellaan. –Hän yritti tappaa minut.

-Hän on Robin, kumppanini, Batman vastasi.

-Mi-mitä? Crane kohottautui kyynärpäittensä varaan. –Hän hakkasi minut. Sinä olet hyvis, et ole koskaan satuttanut minua noin.

-Olen Gothamin Tumma Suojelija, Batman sanoi matalalla, karhealla äänellään, joka sai rikolliset pelkäämään (ja minut). –Ja sinulle, Crane, olen pahin painajaisesi!

Tuntui uskomattoman hyvältä seistä hänen rinnallaan. Pyyhkäisin vaivihkaa viimeisen kyyneleeni silmäkulmastani, matkin hänen uhkaavaa asentoaan ja katsoin Craneen, myös palavalla katseella.

-Ennen ehkä olit, Crane pilkkasi.

-Haluatko kuulla, minkälainen ääni syntyy kun nyrkkini kopauttaa kalloasi? Batman kysyi tuoden puristetun nyrkkinsä Cranen kasvojen eteen. –Se on viimeinen ääni, minkä kuulet ennen tajuttomuutta.

-En, Crane vastasi vähätellen, irvisti sitten rumasti ja alkoi murjottaa.

-Miksi räjäytit pankin? Batman kysyi vaativasti.

-En kerro sitä sinulle.

-Joko kerrot nyt tai ripustan sinut nosturiin ja roikotan Gothamjoen yllä niin kauan, että alat puhua.

-Hah! Crane roikkuu nosturissa (engl. Crane=nosturi), minä ilkuin.

-Turpa kiinni! Crane ärähti. –Sinä ansaitsisit päätyä lukkojen taakse siitä mitä teit. Jos mursit nenäni…

-Sinä räjäytit pankin! Batman keskeytti. –Olisit voinut tappaa monia ihmisiä! Puhu!

-Hyvä on, Crane myöntyi lopulta, omaksi parhaakseen. –Arvuuttajan piti pitää sinut loitolla tarpeeksi kauan, että olisin saanut täällä hommat hoidettua. Mutta koska se itkupilli ei saa mitään aikaiseksi, kehuskelee vain hyödyttömillä tiedoillaan, olin näköjään omillani. Halusin rahaa, paljon rahaa, kuormittain rahaa, jotta voisin rakentaa… jotain.

-Jotain? Halusin irvistää hänelle. Miten rikolliset voivat ollakin noin tyhmiä? –Jättikokoisen raketin?

-Ei. Crane mulkaisi minua pahasti.

-Laitteen, jolla höyrystäisit kaikki Gothamin veden hermomyrkyksi?

-Ei, mutta hyvä idea muuten.

-Valtavaa rikollisjärjestöä varten, jotta voisit aivopestä suuren määrän väkeä koplaasi, niin suuren, että sinulla olisi tarpeeksi väkeä ottaa haltuusi koko Gotham?

-Ei, Crane vastasi, mutta alkoi näyttää entistä kiinnostuneemmalta.

-Lopeta ideoidenanto hänelle! Batman vaati. –Vaan mitä, Crane?

-Kuulehan, päästyäni pois Arkhamista, olen asunut käytännössä kadulla.

Crane pyyhkäisi kädellään nenäänsä ja murahti nähdessään veren tahrimat sormensa.

-Sinä et voi käsittää, mitä se tekee minun kaltaiselleni, älykkäälle ihmiselle. Ymmärrän ihmisaivoja paremmin kuin kukaan muu. Haluan rakentaa laboratorion, jossa voin tehdä tutkimuksiani aivojen perimmäisistäkin kolkista, tutkia ihmismielen liikkeitä paremmin kuin koskaan.

-Crane, Batman kuulosti turhautuneelta, -et voi rakentaa laboratoriota testataksesi ihmisiä. Kukaan ei suostuisi vapaaehtoiseksi ja sinä joutuisit sieppaamaan koeihmisiä ja arvaapas, kuka silloin saisi sinut takaisin Arkhamiin?

-Et pelota minua, Batman! Kuulut pehmeään koppiin meidän muiden kanssa. Ja kun minulla on laboratorioni, vangitsen sinut ja tutkin mitä liikkuu Lepakon mielessä. Ja kun olen tehnyt sinusta pakkopaidassa kuolaavan ihmisraunion, teen samoin pikkulintusellesi, Crane tiuskaisi.

Salaman nopeasti Batman ojensi kätensä ja tarttui Pelätintä kurkusta, nostaen tämän ilmaan.

-ET UHKAILE HÄNTÄ! hän murahti kaikista pelottavimmalla äänellään, joka sai minutkin kananlihalle.

-Ja mitä sinä muka aiot tehdä? Cranen ääni kuulosti kimeältä ja hän oli selvästi peloissaan, vaikka yrittikin itse näyttää pelottavalta. –Totta puhuen, Batsy, et uskalla tehdä minulle mitään. Et ole koskaan tehnyt, ja minä aion tehdä mitä haluan, mukaan lukien ihmismielen tutkiminen, ihmisaivojen laittaminen mikroskoopin alle.

Batman ei sanonut hetkeen mitään ja laski sitten Cranen alas.

-Hah! Crane kähisi, hieroen kaulaansa ja yrittäen esittää kovaa. –Tiesin sen. Sinulla on asusi, mutta sen alla on vain ämpärillinen limaisia matoja ja kerjäät vain, että sinut huomataan.

-Vaikka niinkin, Batman otti vyöltään jotain ja nosti nyt kätensä lähelle Cranen kasvoja, -mutta tämä sangollinen matoja kykenee antamaan sinun maistaa omaa lääkettäsi.

-Aiotko räjäyttää jotain? Crane kysyi.

-En, Batman vastasi. –Saat maistiaiset itse kehittämästäsi pelkotoksiinista.

Minä yritin estää häntä, mutta Batman oli jo suihkuttanut jotain Cranen kasvoille. Sen täytyi olla jotain kamalaa, sillä Crane alkoi kirkua ja löi kädet silmilleen.

-Ei! Mene pois, hirviö! hän huusi. –Tulenlieskat lyövät silmistäsi ja joka puolella vilisee hämähäkkejä!

Hyppäsin sivuun ja katselin ympärilleni. Onneksi en nähnyt hämähäkkejä missään, mutta nyt Crane tuijotti minua valtavin, hullunkiiltoisin silmin.

-Hän liitää…Crane osoitti minua vapisevalla sormellaan. –Hän räpyttelee siipiään ja nousee ilmaan kuin lentolisko ja hänen hampaansa… hänen hampaansa…

En liikkunut, mutta katselin lumoutuneena, miten Crane meni yhä enemmän sekaisin. Hän putosi polvilleen Batmanin jalkoihin, kerjäsi ja nyyhkytti ja käyttäytyi muutenkin kuin nelivuotias. Se oli makeinta mitä olin koskaan nähnyt.

Batman otti esiin nuoran ja työnsi Cranen kevyesti maahan. Crane karjui kauhuissaan, mutta Batman sitoi ensin hänen kätensä ja sitten vielä jalat samalla köydellä siistiksi paketiksi. Sitten hän viskasi Cranen olkansa yli ja lähti niine hyvineen kulkemaan romun yli, kohti Lepakkoautoa.

Nyt kun kaikki savu oli hälvennyt, näin minkälainen saalis odotti noutajaansa. Kolme Cranen kätyriä oli sidottu siistiin nippuun, yhdellä köydellä, kaikilla taju kankaalla.

Seurasin Batmania, kuljin hänen takanaan voidakseni tehdä juttuja mitä vain Crane näkisi. Tiedän, ettei se ollut kivaa, mutta nostin hansikkaisiin verhotut käteni ikään kuin kynsiksi, paljastin hampaani ja syöksähdin häntä kohti kuin olisin hirviö, joka aikoi syödä hänet.

Crane sekosi ja alkoi rimpuilla Batmanin olkapäällä.

-Tuo hirviö aikoo syödä minut! hän huusi.

Batman tiukensi otettaan vääntelehtivän rikollisen ympärillä.

-Rauhoitu, Crane! hän käski.

Crane rauhoittuikin hieman, mutta sitten uusin hyökkäykseni. Hän alkoi sätkiä kahta kauheammin ja Batman uhkasi iskeä hänet tajuttomaksi. Ehdin tehdä temppuni vielä kaksi kertaa, mutta toisella kerralla Batman kääntyi ja katsoi minuun pahasti. Minä lopetin pelleilyni, tuntien hieman syyllisyyttä.

-Hän ansaitsi sen, mutisin.

Batman nosti Cranen paremmin olalleen.

-Tule eteeni, äläkä ärsytä minua enää yhtään enempää!

Huokaisin, ja kuljin hänen edessään autolle asti. Tiedän, että Batman on voimakas, mutta Cranea täytyi olla hankala kuljettaa, kun hän taisteli vastaan koko ajan. Mutta kosto oli suloinen; olin ollut hetken peloissani Batmanin puolesta, nyt Crane pelkäsi minua.

Päästyämme kolmen sidotun kätyrin luo, Batman laski Cranen alas ja sitoi joukon jatkoksi.

-Ei, älä jätä minua! Crane kerjäsi. –Älä jätä minua noille hirviöille! hän nyökkäsi päällään kohti omia, tajuttomia kätyreitään. Olisi ollut hauska tietää, minkälaisena Crane näki heidät.

-Et ole yksin, Batman vakuutti. –Poliisit ovat täällä tuossa tuokiossa.

Samalla hetkellä, kun hän sanoi sen, kuului jo lähestyvien sireenien ulvonta. Mistä hän tiesi, että virkavalta oli jo matkalla? Jonain päivänä, toivon, minäkin tulen tietämään mitä tapahtuu, ennen kuin tapahtuu, aivan kuten hän.

-Tarkkailen sinua, Batman sanoi matalalla äänellään. –Olen tämän kaupungin Tumma Ritari, sen suojelija, sen pelastaja, sen kosto. Minulla on silmät kaikkialla. Et voi koskaan paeta minua, niin kauan kuin olet valvonnassani.

Crane huusi edelleen pelosta, mutta Batman jatkoi vielä:

-Toksiinin vaikutus lakkaa pian, mutta siinä tapauksessa, että unohdat, Batman otti pienen, metallisen lepakon ja työnsi sen Cranen takin taskuun, -muista merkki!

-Ota se pois, ota se irti minusta! Crane vaikeroi.

-Lähdetään, Batman sanoi ja lähdimme takaisin Lepakkoautolle Cranen jäädessä huutamaan, ettemme jättäisi häntä yksin. Olin kääntymässä takaisin pelotellakseni häntä vielä, mutta Batman tarttui minua olkapäästä ja työnsi edellään kohti autoa.

Tietenkin, päästyämme autolle, Arvuuttaja oli poissa.