Olen kunnossa!

Kaikesta huolimatta.

Häpeäkseni olen taas laiminlyönyt teitä, Ystävät! Kuten varmaan jo olette panneet merkille, lomailu ei ole oikein mun heiniä; rutiinit menee päin pyllyä, ja tänä kesänä on ollut aika matalapaineista, niin säittein suhteen kuin oma mielialani. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, en halua kiusata teitä itsesäälisellä ruikutuksella.

On tässä kesässä ollut huippukohtiakin! Viime sunnuntaina vietettiin nuoremman serkuskatraan ensimmäisiä rippijuhlia. Mulle sellaiset kirkkojuhlat ei oikein sovi nekään. En ole mitenkään hartain ihminen, mutta tällaiset aikamoisella tunnelatauksella ladatut kirkonmenot saa "vesihanat" auki, eikä niitä tahdo saada millään kiinni. Jo käytyäni läpi valitut virret, kostui silmät ensimmäisen kerran; mukana oli mm. oman riparini konfirmaatiolaulu. Onneksi juhlat jatkuivat perinteisellä kahvituksella, meidän Neiti Vanhimman juhlat kun tulevat ilmeisesti olemaan hieman ohjelmallisemmat ja saa olla tippa linssissä kerran jos toisenkin.

En voi olla vielä kerran palaamatta meidän aika hulvattomaan juhannukseen! Viime postauksessa kerroin hieman juhannusaatosta, mutta meidän "perheen" juhannusjuhlintaan kuulu vielä ns. toinen juhannuspäiväkin (ensimmäinen menee kotona huilatessa). Nuorempi, siis alle 18, väki oli omissa oloissa, tiedä mistä keskustellen, mutta meidän... hm, no, aikuisten puheet olivat hieman levottomia. Yksi päivän polttavista puheenaiheista oli mm. järkyttävän typerät tv-ohjelmat, lähinnä sarjat, rasittavine kesäuusintoineen. Olimme pitäneet esimerkiksi Big Brotheria yhtenä suurimpana katsojien älykkyyttä ala-arvioivana sarjana, mutta oli pakko todeta, että sekin on kohdannut voittajansa; Aatami etsii Eevaa ja muut kaiken maailman nakutreffit. Siis Oh My God, mitä shaipaa, skeidaa, kakkaa, suomeksi sanottuna PASKAA! Ja niin kuin isäni humorikkaasti totesi, että jos tällaista pitää tehdä, niin miksei sitten mitään näytetä, vaan "kaikki" pikselöidään. Jos kerran on tarvetta tehdä "alastonkuvaelmia", niin tehdään sitten kunnolla tai ei ollenkaan! Ja tästähän vielä, muutamien viinilasillisten jälkeen, riemu repesi vielä enemmän, kun aloimme naisissa suunnitella saunaan lähtöä. Meidän mökin naapurissa nimittäin asustelee perheensä kanssa mies, mukava kyllä, ja vähän levottomana sieluna on perheineen aika vähän mökillään. Mutta annas olla kun meidän mökin akkaväki valmistautuu saunaan, niin hän kyllä osuu paikalle. (Muistattehan varmaan, että meillä ei saunauinnilla uima-asuja käytetä!) Eikös tämä nytkin oikein asettautunut rantatuoliinsa tablettinsa tai läppärinsä kanssa! Miehet vaan lohdutti, että siitä vaan, jos se katselee, niin kriittiset paikat on pikselöity! Tai jos painetaan uimaan pitkissä kalsareissa sukkahousut hulmuten! Tuo oli hieman sisäpiirin juttua, jota en, ainakaan tällä kertaa, lähde sen enempää avaamaan. Ehkä myöhemmin...
No, naapuri ymmärsi siitä kuitenkin poistua takavasemmalle, ja me pääsimme pulahtamaan veteen niin kuin ennenkin. Tiedä sitten, onko naapurin kiikareissa pikselöintiohjelma päällä...

Puheet senkuin muhevoituivat, kun jostain, ilmeisesti facebookin ihmeellisestä maailmasta löytyi "hassun hauskoja" "juhannusherkkuja". Harmi, Yhdysvaltalaiset lukijani eivät pääse näistä "herkuista" jyvälle, järkyttävän google-kääntäjän tuntien... Tokkopa meidänkään ensi juhannuksen menusta löytyy seuraavia herkkuja:

• Suvisaariston munaa
• Juhannussima teemukissa tai isäni "lempijälkiruokaa"
• hedelmiä kupista

Voi Luoja, kyllä tämä suomen rikas kieli on sitten hupaisaa! (Tai no...)

Mutta se juhannuksesta, kohta aletaan odottaa joulua... mutta sitä ennen mennään kärpäseksi Lepakkoauton kattoon.

Lisää hyviä ilmoja, jookosta joo?

-Hepa-

LEPAKKOAUTOSSA (OSA 2)

-Okei, me lähdemme nyt, Batman päätti lopulta. –Molemmat, autoon!

-Siinä on vain kaksi paikkaa, sanoin yrittäen olla näyttämättä äärimmäistä helpotustani, että olin päässyt pälkähästä, toistaiseksi. Minä saisin arvatenkin selkääni kotona, enkä tietenkään halunnut sitä, mutta ainakaan se ei olisi yhtä nöyryyttävää kuin Arvuuttajan nähden.

-Matkustajan paikka on tarpeeksi iso teille molemmille, Batman sanoi ”ei vastaväitteitä” –äänellään.

Hän oli luultavasti oikeassa. Minä en ollut kovinkaan pitkä ja Arvuuttaja oli todella laiha, ja Lepakkoauton penkit olivat melko suuria.

-Robin ensin.

Batman piti ovea auki. Minä liu’uin penkille, mutta Arvuuttaja alkoi valittaa:

-Entä tämä nuora? Lupaan, etten pakene.

-Hyvä yritys, Batman sanoi kuivasti. –Sisään siitä!

Arvuuttaja könysi viereeni, minä mulkaisin häntä ja hän tuijotti takaisin. Nyt kun hän oli niin lähellä, huomasin, ettei hän ollut paljonkaan minua vanhempi. Hän näytti ennemmin opiskelijalta kuin aikuiselta. Bruce kumartui kiinnittämään turvavyön meidän molempien yli.

-Olisin voinut tehdä sen, mutisin, mutta hän sulki oven sanomatta mitään.

-Siirry! Arvuuttaja sihahti.

-Olen jo hallintalaitteissa kiinni, minä tiuskaisin. –Sinulla on tarpeeksi tilaa.

-Minun käteni on sidottu! hän valitti.

-Kenen vika se sitten on? Sinun piti räjäyttää pankki.

-Minulla oli syyni.

-Joo, sanoin ivallisesti, -se että olet ääliö.

Batman avasi kuskinpuoleisen oven, istui penkille ja lukitsi ovet.

Hän vilkaisi meihin molempiin ja hänen huulensa oli painettu paheksuvaksi viivaksi.

-Voimmeko mennä jo? kysyin. –Minä litistyn tänne ja sitä paitsi hän haisee.

-Enpäs, Arvuuttaja väitti.

Ei hän oikeasti haissutkaan, mitä nyt ehkä vähän ruudilta, mutta minusta oli hauskaa härnätä häntä.

-Etpä! minä nyrpistin nenääni. –Kyllä haiset.

-Sellaista se on Arkhamissa, Arvuuttaja sanoi. –Ne antavat olla siellä suihkussa pari minuuttia ja siitäkin ajasta puolet vesi on kylmää. Ja jos ne luulevat, että aikoo hukuttaa itsensä, ne sitovat metalliseen, reikäiseen pöytään ja suihkuttavat letkulla. Se on kamalaa.

-Et saa sitten toimia kuin hullu ja yrittää hukuttaa itseäsi, sanoin ja aloin jo hieman sääliä häntä.

-Se ei ole minun vikani, Arvuuttaja melkein nyyhkäisi. –En koskaan tiedä, mitä ne laittavat lääkkeisiin.

Batman kääntyi katsomaan häntä.

-Muuttavatko he usein lääkityksiä?

-Eivät ne vain muuta sitä, Arvuuttaja tuhahti. –Joskus ne laittaa jotain ruokaan. Olen 

herännyt joinain aamuina enkä tiedä varmasti, näenkö olemattomia, tanssivia klovneja vai Jokerin kätyreitä. Olen joskus tulla hulluksi siellä.

-Onko tohtori Strange alkanut uudelleen kokeilla lääkkeitä vangeilla?

-Uudestaan? Arvuuttaja naurahti. –Ei hän ole koskaan lopettanutkaan. Suurin osa lääkkeistä, jotka Arkhamiin tulee, kuljetetaan Strangen yksityiseen laboratorioon ja hän muuntelee niitä tai purkaa kapseleista oikeat aineet pois ja laittaa tilalle omia sekoituksiaan. Ennemmin tai myöhemmin me syömme niitä aamulääkkeinä tai niitä kätketään ruokaan tai sitten meille ruiskutetaan suoraan suoneen jotain paskaa.

-Varo kieltäsi! Batman varoitti. –Onko Strange… käyttänyt sinua koekaniinina?

Arvuuttaja nyökkäsi ja nielaisi isosti ennen kuin jatkoi:

-Kaksi kertaa. Olin seota. Se oli pahempaa kuin mikään pelkotoksiini tai muu ja uskokaa minua, olen kokeillut elämäni aikana vaikka mitä. Hän sitoi minut lepositeillä ja pisti ainetta suoraan suoneeni ja tunsin sekoavani. Minä huusin ja kerjäsin, pääni tuntui räjähtävän ja ruumiini oli kuin tulessa, mutta hän vain työnsi minuun lisää myrkkyään ja…

-Nyt riittää! Batman sanoi ja vilkaisi nopeasti minuun. –Tulen huolehtimaan Strangesta myöhemmin.

Hän käänsi Lepakkoauton pois päätieltä, sivutielle, joka vei kohti Arkhamia.

Arvuuttaja niiskahti, ja koska hänen kätensä olivat sidotut, hän yritti kohottaa olkapäätään pyyhkäistäkseen silmiään, onnistumatta.

-Tulen huolehtimaan siitä, että asiat muuttuvat, Edward, Batman lupasi.

Olin aivan unohtanut, että Arvuuttajalla oli oikeakin nimi ja se kuulosti Batmanin käyttämänä oudolta. Tunsin Arvuuttajaa huonosti, mutta ajattelin harmissani, että hän vain yritti saada myötätuntoa Batmanilta. Bruce ei koskaan säälinyt minua, vaikka olin menettänyt vanhempanikin, mutta hän tunsi sääliä tätä lakia rikkovaa rikollista kohtaan. Niin epäreilua!

-Voi, sinua pitäisi tirvaista! murahdin Arvuuttajalle. –Sinä olet syystä Arkhamissa. Olet tehnyt rikoksia ja pahoja asioita. Ja nyt teeskentelet itkeväsi, että me unohtaisimme, että aiheutit räjähdyksen pankin edessä. Sinä vain esität, haluat meidän huomiomme ja tuhlaat aikaamme. Muualla saattaa olla ihmisiä pulassa ja tarvita apuamme.

Lepakkoauto pysähtyi niin äkkinäisesti, että turvavyö painautui kipeästi olkapäähäni. Minä luimistelin, luulin, että Batman alkaisi moittia minua taas, mutta hän loikin pahaenteisen katseensa Arvuuttajaan.

-Okei, Batmanin ääni oli yhtä ankara kuin katseensakin, -kenen tekemisiä sinä peittelet, Arvuuttaja?

-Mitä? Arvuuttaja kiljaisi. –Miksi luulet, että…?

-Sinä peittelet jotakuta, Batman keskeytti hänet. –Sinä yrität yleensä saada minut ansaan jollakin kehittämälläsi arvoituksella ja lopulta joudut vain aina huomaamaan, että voitan sinut ja toimitan takaisin Arkhamiin. Mutta tänä iltana sinulla oli pilariin sidottuja vartijoita ja aitoa dynamiittia, ja odotit ulkona jotakuta, jonka kanssa olet yhteistyössä. Kuka se on?

-Ei kukaan! Arvuuttajan ääni kuulosti ihan tytön ääneltä, niin kimeältä se kuulosti.

-Edward Nigma! Batman katsoi suoraan tuohon kiemurtelevaan rikolliseen. –Sinä kerrot minulle hänen nimensä nyt heti tai teen tästä hyvin epämukavaa sinulle!

-Et sinä tekisi mitään, Arvuuttaja alkoi hätääntyä. –Sinun pitäisi olla tämän kaupungin suojelija. Sinulla on sääntösi.

-Minulla on YKSI sääntö, Batman murahti. –En tapa. Mutta kaikki mikä on alle sen, kuten pieksemisesi tohjoksi, on sallittua. Viimeinen mahdollisuus, Arvuuttaja!

-En tiedä mi-mitään, Arvuuttaja änkytti.

Batman huokaisi raskaasti ja nousi sitten autosta.

-Mitä aiot tehdä? Arvuuttaja huudahti ja hänen äänensä värisi vähän.

Batman avasi matkustajapuoleisen oven ja nojasi kädellään oven karmiin.

-Vedän sinut ulos autosta ja laitan sinut vasten Lepakkoautoa. Sitten otan esiin kepin ja pieksen sinut. Katsotaan, kuinka pitkään voit kestää sitä. Sinä tiedät, että minulla on voimakkaita aseita.

-Et tekisi sitä! Arvuuttaja vaikeroi.

Olisin halunnut nauraa hänen pelolleen, tiesin, että Batman bluffasi. Minä esitin mukana, kutistuin pieneksi penkillä ja näytin niin pelokkaalta kuin kykenin, peloissani siitä, mitä voisi tapahtua, sillä niin oli muka käynyt ennenkin. En uskonut heti, että Arvuuttaja nielisi kaiken, mutta Batmanin ottaessa esiin paksun kepin, näin hänen kalpenevan. Keppi muistutti biljardikeppiä ja kun Batman tanssitti sitä ilmassa, se näytti todella, todella pelottavalta.

-Yritän olla vahingoittamatta munuaisiasi.

Batman tarttui Arvuuttajaan.

-Minä puhun! Arvuuttaja parahti.

Pyöräytin silmiäni, mutta Batman ei päästänyt Arvuuttajaa vielä.

-Nimiä, nyt heti!

-Crane! Se on Crane! Arvuuttaja huohotti peloissaan. –Tiedäthän, Variksenpelätin!

-Hän pääsi ulos Arkhamista kuukausi sitten.

Batman päästi Arvuuttajan.

-Niin, hän tuli käymään luonani vierailulla Arkhamissa, Arvuuttaja sanoi nielaisten. Hänen otsalleen oli kihonnut hiki.

-Hän… hän kertoi minulle, että aikoi ryöstää koplineen rahaa. Minun piti pitää sinut puuhassa sillä välin, kun hän työskenteli toisaalla, ja olisin tehnytkin sen, mutta tuo… tässä kohtaa hän mulkaisi minua... –tuon piti hölistä koko ajan ja sekoittaa ajatukseni.

-Sinä toimit siis harhauttajana, Batman rypisti otsaansa. –Houkutuslintuna sinun piti pitää minut kiireisenä, sillä välin kun Crane teki todellisen työn ja ryösti rahat. Mitä Crane lupasi sinulle? Osuuden?

-Hän lupasi minulle puolet. Minun piti mennä myöhemmin käymään hänen luonaan ja saada osuuteni.

-Ja sinä siis luulet, että hän pitäisi kiinni sopimuksestanne?

-Miksi ei pitäisi? Arvuuttaja kohotti leukaansa. –Olemme ystäviä. Crane ei koskaan huiputtaisi minua.

-Crane möisi vaikka oman äitinsä kahteen kertaan, jos se toimisi hänen edukseen, Batman sanoi. –Heti kun olisit saapunut paikalle, hän olisi antanut sinulle kasvojen täydeltä hermo-kaasuaan ja jättänyt sinut tärisevänä maahan.

-Hän ei olisi ikinä tehnyt niin, Arvuuttaja väitti. –Crane ei ikinä tekisi sitä, ei minulle.

Batman katsoi suoraan häneen, ilmeenkään rävähtämättä. Lopulta Arvuuttaja laski katseensa, tappionsa myöntäen, mutta tietäen, että Batman oli kuin olikin oikeassa.

-Hän petti minut, mokoma runk…

-Edward! Batman karjaisi ja starttasi Lepakkoauton uudelleen. –Varo itseäsi! Täällä on lapsi!

-Hän on tarpeeksi vanha taistelemaan Gothamin pimeillä kaduilla, mutta ei kuulemaan minun kiroilua? Arvuuttaja ihmetteli. –Millainen ohjaaja sinä oikein olet? Älä viitsi, kuka sinä todella olet? Kerro minulle, lupaan, etten kerro heille.

-Kerro keille? Batman kysyi ajaessaan eteenpäin.

-Arkhamin lääkäreille. He haluavat oppia tuntemaan miehen naamion takana. Mutta lupaan, etten kertoisi heille.

-Missä Crane on? Batman kysyi.

-Minä annan sinulle vihjeen, Arvuuttaja virnuili. –Se on paikka, joka on juhlittu, mutta vain kerran tuhannessa vuodessa, vaikka se tarjoaa sinulle mahdollisuuden säästää joka päivä ja…

-Lisää arvoituksia? minä tuhahdin.

Luulen, että olisi ollut parempi olla hiljaa niin kuin tähän asti. Se, että olin auttanut Batmania selvittämään, mitä todella oli tekeillä, olisi varmasti riittänyt päästämään minut kokonaan pälkähästä. Minä en kuitenkaan voinut kestää sitä, että Arvuuttaja oli taas alkanut soittaa suutaan. –Etkö voi koskaan lopettaa? Ei ihme, ettei sinulla ole ystäviä.

Arvuuttaja katsoi minuun murhaavasti ja tönäisi minua olkapäällään.

-Hei! huusin ja tönäisin häntä takaisin.

Tönimme toisiamme noin 10 sekunnin ajan, kunnes Batman löi jalkaani, kovaa.

-Auts! minä kiljahdin ja lopetin tönimisen.

-Ha haa! Arvuuttaja ilkkui. –Katsokaas, kuka sai läimäyksen!

Pamautin kyynärpäälläni hänen litteää vatsaansa ja tönimisemme alkoi uudestaan.

Batman läimäytti minua uudestaan ja samalla vauhdilla myös Arvuuttajaa.

-Auts! Arvuuttajakin parahti. –Miksi sinä minua löit? Minä en ole apurisi.

-Te kaksi alatte käyttäytyä, tai annan kepistä molemmille!

-Lyökö hän sinua? Arvuuttaja katsoi minua kauhuissaan.

-Ei hän oikeastaan lyö minua, hän vain… keskeytin äkisti, hämmentyneenä.

-Ai hän piiskaa sinua?  Arvuuttaja hymähti.

En tiennyt, mihin olisin katsonut, mutta Arvuuttaja painautui penkkiin katkerana.

-Pistää ajattelemaan….

-Mitä? Batman kysyi.

-En halua puhua siitä. Oletko miettinyt arvoitustani?

-Keksin vastauksen heti. Se on Millenium Pankki. Mutta mitä sinä ajattelit?

Arvuuttaja huokaisi hymähtäen:

-Että olet täydellinen isä hänelle ja tämän kaupungin täydellinen suojelija.

-Hän EI ole täydellinen isä, minä tokaisin.

Batman oli vaiti, mutta Arvuuttaja katsoi kysyvästi minuun ja jatkoi:

-Tuleeko hän humalassa kotiin ja hakkaa sinua? Haukkuuko hän sinua heikoksi ja säälittäväksi, koska haluat ennemmin shakkikerhoon kuin pelaamaan jalkapalloa? Aikooko hän potkaista sinut pois kotoa heti kun täytät 18, koska olet kuulemma niin vastenmielinen, ettei hän siedä enää sinua silmissään?

Katsoin häntä ja vilkaisin sitten Batmaniin. Hän ei sanonut vieläkään mitään.

-Jos ei, mielestäni hän on silloin lähes täydellinen isä, mitä koskaan voit saada, Arvuuttaja 

jatkoi. –Joten jos hän läimäyttää sinua muutaman kerran, saat olla iloinen, ettei hän käytä nyrkkejään vain opettaakseen sinulle, miten olla mies.

-Aamen, Batman päätti Arvuuttajan vuodatuksen. –Millenium Pankki on tässä. Palaan niin pian kuin mahdollista.

-Enkö voi tulla mukaan? marisin. –Haluan saada Variksenpelättimen kiikkiin.

-Ja minä haluan iskeä hänen naamansa sementtiin, Arvuuttaja mutisi.

-Liian vaarallista, Batman väitti. –Tuolla tulee olemaan pelkotoksiinia ilmassa ja minulla on vain yksi happinaamari. Etsin hänet yksin. Älkää tapelko poissa ollessani.

-Olet hänen isänsä, et minun, Arvuuttaja tiuskaisi.

-Vielä sanakin ja esitän sinulle isää enemmän kuin koskaan olisit voinut kuvitella!

Batman lähti, sulkien ovet. Katselin, miten hän lähestyi varovasti pankkirakennusta ja samassa näin silmäkulmastani, miten Arvuuttaja oli alkanut kiemurrella kovasti.

-Mitä sinä luulet tekeväsi? kysyin.

-Yritän päästä vapaaksi, tietenkin. En halua mennä takaisin Arkhamiin.

-Sitten sinun on lakattava tekemästä pahoja asioita, totesin, pyöräyttäen silmiäni.

-Onko se muka niin helppoa, olla tekemättä jotain, mistä voi jäädä kiinni? Saako pelkkä ajatus mahdollisesta rangaistuksesta SINUT olemaan tekemättä pahojasi?

Vaikka minä vihasinkin ajatusta, täytyy myöntää, että tuossa oli pointtinsa. Hän oli jopa saada minut sekoilemaan; olisin voinut auttaa häntä pääsemään pakoon, mutta minulla oli vaikeuksia turvavyön kanssa. Arvuuttaja oli alkanut purra nuoraa vapautuakseen siitä. Lopulta hän saikin toista päätä löysennettyä, mutta sain sopivasti turvavyön auki, vedin nuoran takaisin tiukalle ja sujautin löystyneen pään sidoksen alle.

-Anteeksi, virnistin. –Se näytti hieman löystyneen.

-Vannon, että laitan sinut vielä maksamaan tuon, Arvuuttaja murahti.

-Miten vain.

Arvuuttaja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta ja mutisi:

-Mikä kestää? Ei luulisi Batmanilta vievän kauan aikaa Cranen matalaksi lyömiseen ja paikalta häipymiseen.

-Nämä jutut vievät aikaa.

-Niinkö? Arvuuttaja epäili.

-No… en tiedä, myönsin, -mutta niin Batman aina sanoo. Hän haluaa, että toimimme hitaasti ja maltillisesti. Minä haluaisin syöksyä suoraan taisteluun. Hän pakottaa minut harjoittelemaan tuntikausia vain, etten tuntisi niin suurta halua tapella oikeasti.

-Aikuiset, vai mitä? Arvuuttaja huokaisi pudistaen päätään. –Ne ei tee koskaan mitään järkevää.

-Sinäkin olet aikuinen, totesin.

-Hädin tuskin. Ihmiset sanovat, että olen edelleen ihan kuin teini. Kukaan ei kohtele minua kuin aikuista, eikä kukaan arvosta minua Arkhamissa. Ei lääkärit, ei vangit. Olen kaikista viisain siellä, luulisi että he kohtelisivat minua paremmin, mutta aina joku pudottaa minut.

-Elämä on joskus perseestä, myönsin.

-Ainakin sinulla on hänet, Arvuuttaja nyökkäsi siihen suuntaan, mihin Batman oli kadonnut. 

–Jos sinä joudut pulaan, hän tulee pelastamaan sinut. Täytyy olla mukavaa, kun on edes yksi, joka välittää, johon voi luottaa.

-En aio päästää sinua vapaaksi, sanoin hänelle suoraan. –En voi, vaikka haluaisinkin, hän on lukinnut ovet. Tarvittaisiin pommi, että pääsisimme ulos täältä.

Tuskin olin sanonut sen, kun valtava räjähdys valaisi pimeyden. Se oli kymmenen kertaa suurempi, kuin mitä Arvuuttaja oli saanut aikaan dynamiitillaan.

Menetin melkein itsehillintäni. Olin vähällä huutaa Brucen nimeä; jos hän oli räjähdyksessä…

Työnsin Arvuuttajan oveen kiinni ja yletyin painamaan alas painikkeen, jonka Batman oli minulle näyttänyt. Se painike oli tarkoitettu hätätilanteita varten, tilanteita, joissa minun oli PAKKO päästä pois autosta. Kuulin lukkojen aukeavan ja kurotuin Arvuuttajan yli työntääkseni oven auki. Kun sain sen auki, työnsin häntä lujaa. Hän putosi parahtaen ulos jalkakäytävälle. Minä hyppäsin hänen ylitseen, enkä kiinnittänyt huomiota hänen kiukkuiseen huutoonsa, vaan juoksin kohti savuavaa romua.

Minun täytyi, TÄYTYI saada selville, olihan Batman vielä elossa. Ja jos hänelle oli tapahtunut jotain, MITÄ TAHANSA, tappaisin Cranen paljain käsin. Halusin Variksen-pelättimen verta, halusin repiä hänet kappaleiksi ja kuulla hänen anelevan samalla kun tekisin sen.

Minä juoksin, kuulin korvissani oman ääneni, joka huusi Batmania, mutta hiljaa mielessäni huusin Brucea.