Hyvää keskikesän juhlaa!

Jälleen on syöty, naurettu ja myönnetään, nestetasapainostakin pidetty huolta niin, että tällä pärjää taas puoli vuotta. Eli melkein jouluun. Tasan jouluun asti, jos saisimme viettää juhannusta oikealla paikallaan. Juhannussaunassa sopu sai antaa sijaa, kun naisväki kera meidän nuorimmaisen saunottiin ja hyrrr, järveenkin päästiin, mutta uimisesta ei ollut puhettakaan, niin kylmää vesi oli. Jää tänä kesänä uimiset vähiin, jos ei kesäisemmät kelit osaa pikku hiljaa alkaa.

Kuohuviinien ja muiden viinien lämmittämänä rakas sisareni innostui leikkimään kampaajaa keskikesän iltana ja pakkohan näistä ranskanleteistä oli kuva ottaa. Kuvasta saa aikaiseksi hauskan piilokuvan; mikä tai kuka ei kuulu joukkoon?

Kuka ei kuulu joukkoon? Minkä minä sille voin, (ystävät tietävät), että minä haluan koirani ja mieheni karvaisina. 

Ilta oli suht lämmin ja ensimmäinen päivä miesmuistiin, jolloin ei tuullut niin rajusti, että oli tukka päästä lähteä. Auringonlaskun aikaan nuorimmaiset lähtivät soutelemaan pitkin auringonsiltaa, ei suinkaan suutelemaan, niin kuin meidän lasten keskimmäinen serkku aikaisemmin illalla kuuli, ovat niin siinä iässä. Ei lähtenyt serkuista nuorin edes mukaan soutelemaan...

Yleensä meidän "perheen" juhlinnoissa ei selvitä ilman "välikuolemaa", ei tänäkään juhannuksena. Mistä lie oppinut kuorsausmallin, ei emännältään ainakaan...

Metkaa on se, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonommin nukkuu muualla kuin omassa sängyssä. Väsy on ollut käpälässä noin koko päivän ja postauskin jää tällä kertaa kaiketi ennätyslyhyeksi.

Vietetään rauhallisesti loppu juhannusviikonlopusta ja pysytään pinnalla, kaikki, eiks je!

-Hepa-

 Ja kyllä, lopuksi katsotaan, mitä ihmettä Arvuuttajalla on mielessään.

ARVOITUKSIA (OSA 3)

-Se… se…  Arvuuttaja änkytti, -se oli… Katsos… tarkoitan, oli paljon parempi kun työskentelit yksin. Miksi sinun piti ottaa tuo mukaasi? En voi edes ajatella kun hän hölisee koko ajan.

-En usko, että kykenet siihen muutenkaan, sanoin. –Luulen, että sinulla on kuuloke korvassasi ja Pingviini sanelee sinulle ohjeita.

Arvuuttaja oli jo raivoissaan.

-Laadin ihan itse omat suunnitelmani! hän huusi.

Batman huokaisi syvään ja meni vartijoiden luo.

-Vapautan heidät nyt, hän sanoi Arvuuttajalle. –Jos saat partnerini hiljaiseksi, voitat kierroksen.

-Haa! Arvuuttaja astui eteeni, hän ei välittänyt enää vartijoista. –Mikä voi juosta, muttei kävele, on suu, muttei koskaan puhu, on pää, muttei koskaan itke, jolla on sänky, muttei koskaan nuku?

Vai luuli Arvuuttaja hiljentävänsä minut typerillä arvoituksillaan.

-En tiedä, muttei se voi olla mitään typerämpää kuin sinä, vastasin. Luoja, miten hyvältä tuntui rääkätä häntä!

-Se ei ole oikea vastaus, et pelaa oikein. Itse olet tyhmä.

-Tiedän, että olet, mutta mikä minä olen? kysyin.

-Pelaat väärin! hän huusi. –Pelaa oikealla tavalla! Oikealla tavalla!

-Pelaan vasemmalla, ilkuin. –Onko sellisi Arkhamissa samalla käytävällä muiden ääliöiden kanssa vai onko siellä kokonainen osasto sinun kaltaisillesi aivokääpiöille?

Batman oli saanut vartijat vapautetuksi ja he olivat paenneet paikalta turvallisuussyistä. Dynamiittipötköt olivat edelleen kiinni pilarissa ja Batman tuli takaisin luoksemme, hän ei halunnut kuunnella enempää.

-Hän ei pelaa reilusti, Arvuuttaja valitti. –Luulisi hyvisten pelaavan reilua peliä?

-Niin sitä luulisi, Batman sanoi väsyneesti. –Arvuuttaja, lopeta kinaaminen lapsen kanssa! Annamme sinulle kyydin takaisin Arkhamiin. Tulkaa, haen matkalla sinulle jotain syötävää.

Arvuuttaja näyttikin siltä, ettei hän ollut syönyt kunnolla pitkään aikaan.

-Sanoit, ettei mitään ruokaa viedä Lepakkoautoon, väitin vihaisena siitä, että Batman oli niin mukava rikolliselle. –Jos hyvät tyypit ei voi syödä autossa, ei voi hänkään.

-Jos en saa syödä, en tule ollenkaan, Arvuuttaja vastasi ja risti käsivartensa tiukasti rinnalleen.

-Jokainen saa syödä Lepakkoautossa, kun vaan lähtee nyt heti, Batman sanoi huokaisten.

Arvuuttaja tuijotti minua, mutta tuntui lopulta suostuvan.

-Hyvä on, mutta se oli todella hyvä arvoitus.

-Mikä vauva, mutisin aikoessamme poistua pankilta.

Arvuuttaja ei kääntänyt katsettaan minusta, mutta nyt hänen silmänsä paloivat oudosti ja hän veti jonkin pienen, mustan laatikon taskustaan.

-Ratkaise tämä arvoitus, pentu.

-EI! Batman ehti huutaa, mutta Arvuuttaja oli jo painanut mustassa laatikossa olevaa nappia.

Samassa kuului korvia raastava räjähdys ja kaksi pilaria kaatui kuin korttitalo.

LEPAKKOAUTOSSA

Se räjähdys oli liikaa, liian pian sen jälkeen kun työhuoneessa oli räjähtänyt. Pakenin taaksepäin räjähdyspaikasta, onneksi pilarit olivat vieneet sen suurimman voiman. Takerruin sen enempää ajattelematta Batmanin käsivarteen ja hän suojasi itseään ja minua viitallaan. 

Räjähdyksen pauhu oli pian ohi ja ilmassa leijui enää tuhkaa ja pölyä, mutta sydämeni jatkoi vielä hakkaamistaan. Olin ollut niin tyhmä… jos olisin saanut Arvuuttajan todistamaan dynamiitin aitouden silloin, kun vartijat olivat olleet vielä sidottuja pilariin, he olisivat nyt kuolleita ja se olisi ollut minun syyni.

Katsoin ylös Batmaniin ja hän tuijotti minua katseella, joka kertoi karua kieltään; hän tulisi niin piiskaamaan minut. Tunsin oloni kahta pahemmaksi.

Arvuuttaja juoksi niin lujaa kuin kykeni paikalta, kuulin hänen kenkiensä läpseen. Batman huokaisi, veti esiin Batarangin, johon oli kiinnitetty ohut köysi ja heitti sen kohti pakenevaa Arvuuttajaa. Samassa kuuluikin tömähdys, kun hän kaatui maahan, siististi köytettynä. Batman kiskoi hänet takaisin, enkä voinut olla huutamatta:

-Senkin idiootti, miksi räjäytit dynamiitin, vaikket hyötynyt siitä yhtään mitään?

-Sanoinhan, että dynamiitti oli aitoa, Arvuuttaja virnuili minulle. –Ehkä ensi kerralla uskot minua heti.

-Kuinka luulit voivasi vain kävellä tiehesi? kysyin.

Arvuuttaja ei vastannut heti, hän vilkaisi epäröiden Batmaniin. Tuijotin häneen odottaen vastausta. Batman vilkaisi tuhoa ympärillämme ja ravisti päätään kuullessamme sireenien äänten täyttävän ilman. Hän teki saman tien päätöksen siitä, mitä piti tehdä. Voin aina sanoa, koska hän tekee päätöksensä, vaikka Bruce luuleekin, etten kykene lukemaan hänen mielenliikkeitään.

Salaman nopeudella hän nappasi Arvuuttajan tyhmän knallin hänen päästään.

-Hei, se on minun, Arvuuttaja valitti. Hän yritti napata sen takaisin, mutta koska hänen käsivartensa oli sidotut, hän voi vain läpsyttää käsiään kuin pingviini.

Batman otti pienen metallilepakon vyöstään ja löi sen hatun läpi.

-Sinä pilaat sen! Arvuuttaja vastusti. –Sen tuhoaminen…

-Sinun omaisuutesi tuhoaminen? Batman sanoi haastavasti. –Sinulla ei ole varaa puhua omaisuuden tuhoamisesta, joten ole hiljaa!

Hän heitti hatun ja lepakon seinään, johon ne molemmat takertuivat tiukasti.

-Meidän käyntikorttimme, Batman murisi, -jotta tulijat tietävät, kuka tästä tuhosta on vastuussa ja kuka sinut otti kiinni.

Hän tarttui Arvuuttajaa niskasta ja minua samoin. Normaalistikin hänen kätensä ovat kovat, mutta nyt, kun ne on verhottu nahkahansikkaisiin, ne olisivat yhtä hyvin voineet olla rautaa. Olin kuitenkin iloinen, että saatoin tuntea hänen kätensä niskassani räjähdyksen jälkeen, todistihan se, että olimme hengissä ja loukkaantumattomat.

Hän marssitti meidät Lepakkoautolle, ennen kuin ketään ehti saapua paikalle. Toivoin, että hän vain sitoisi Arvuuttajan johonkin pylvääseen, ehkä iskisi tältä silmän mustaksi ja sitten vain häipyisimme. Se olisi siistiä; juuri ennen kuin Bruce sulkisi Lepakkoauton ovet, minä virnistäisin Arvuuttajalle ja ajaisimme pois paikalta. Mutta sen sijaan hän pisti meidät molemmat seisomaan Lepakkoauton ja itsensä väliin.

-Me kaksi keskustelemme hieman, Batman murahti. –Robin, meidän on tehtävä jotain tuolle sinun impulsiivisuudellesi. Nyt heti!

Kaiken kofeiinin virtaaminen kehossani lakkasi ja tuntui kuin vatsani olisi valahtanut varpaisiini. Hän ei voinut tarkoittaa… hän ei voinut… ei SAANUT… ei täällä, ei tuon räkäisen, omahyväisen rikollisen nähden.

-Älä… pyysin, ennen kuin tajusin puhuvani. –Ole kiltti, Batman, olen pahoillani, älä… ei täällä, pyydän!

-Sinä yllytit rikollista tuhoamaan julkista omaisuutta. En voi hyväksyä sellaista käytöstä.

-Mutta, Batman, tuo on se, joka räjäytti dynamiitin! kiljaisin. Ääneni kuulosti hirvittävän kimeältä. –Arvuuttaja sitoi vartijat, hän asensi dynamiitin ja räjäytti sen. Minä vain… 

Batmanin tuima katse sai minut vaikenemaan hetkeksi.

-Pyydän, älä, kiltti kiltti kiltti…

-Hyvä Luoja! Arvuuttaja keskeytti vuodatukseni. –Mitä helvettiä hän aikoo tehdä sinulle? Minä luulin, että hän on johtajasi, kaverisi, kouluttajasi.

-Ohjaajansa, idiootti! Batman tiuskaisi.

Arvuuttaja kalpeni Batmanin käyttämästä äänensävystä, mutta minä intin:

-Ei ole reilua, jos rankaiset minua, mutta päästät hänet pälkähästä.

-Ei hän pääse pälkähästä, hän menee takaisin Arkhamiin, Batman huomautti.

-On sekin rangaistus! minä ivasin. –Hän on menossa sinne joka tapauksessa, eikä siellä kukaan tee hänelle mitään.

-Sinä et ole koskaan ollut Arkhamissa, huomaan, Arvuuttaja laukaisi takaisin.

Batman ei ollut vielä päättänyt, mitä tekisi kanssani ja minä toivoin sydämestäni, ettei hän päättäisi ainakaan rangaista minua heti tässä. Sellainen Bruce on; jos joku asia juolahtaa hänen mieleensä, mikään ei pysäytä häntä. Silloin täytyi vain kärsiä siitä, mitä hän aikoi. Tiedän etten voi taistella häntä vastaan ja pakoon yrittäminenkin oli turhaa. Mutta jos hän yhtään empisi, silloin minä anelisin todella kovasti, koska silloin hän usein antoi periksi. ”Ehkä” oli yhtä hyvä Brucelta kuin muilta ”kyllä” ja minä vaikka rukoilisin polvillani, jos olisi pakko.