Hei jälleen, kamut!
Kesälomat viikot ovat olleet melkoisen hiljaisia, mutta pari viimeistä viikonloppua onkin sitten olleet varsinaista hulabaloota. Toissa viikonloppuna, perjantaina, vietimme Ukkelin veljen 40-vuotisjuhlia ja jo seuraavana päivänä kaverin pojan 30-vuotisjuhlia. Puuttui enää että sunnuntaina olisi vielä ollut jossain, jonkun 20-vuotisjuhlat... Rippilapsemme kummitäti kyllä totesi, että aina voi juhlia 20-vuotisjuhlia...
Niin, meillä tosiaan Neiti Vanhimmainen pääsi ripille viime sunnuntaina ja myöntää täytyy, äiti vähän herkisteli. Minun piti itseni laulaa Hectorin Jäävalssi, mutta olin delegoinut sen tyttöjen serkulle, häneltä kun tuo laulaminen käy "hieman" paremmin, eikä siitä olisi varmaan muutenkaan mitään tullut. Sieltä kyyneleiden lomasta kun sain puheeni pidettyä, puheen, johon sisältyi mm. kastesormuksen ja valokuvakirjan lahjoitus, totesin muutaman muunkin silmäparin kosteina. Ja kun serkku lauloi enkelin äänellään You Raise My Up, murtui pikkusisko täysin ja jopa, juuri silloin paikalla ollut nuorisotyönohjaaja (kera isosten), herkistyi. Äiskäkin oli juuri saanut kyyneleensä kuivattua...
Mutta juhlat olivat kauniit, intiimit ja onnistuneet. Ensi vuonna Neiti Keskimmäisen juhlat menevätkin jo vanhasta muistista. Loppuloma meillä taitaakin mennä shoppaillessa kouluvaatteita ym. tärkeää ja vähemmän tärkeää koulutarviketta, aloittaahan meillä tänä syksynä nuorimmainenkin jo koulutiensä, vanhimman alkaessa miettiä, mikähän se onkaan se mieluisin lukio. Muutamaa meillä ollaan jo pyöritelty, järjestys vaan muuttuu miltei joka kerta kun tytön mielipidettä kysyy. Taitaa olla parempi olla kysymättä... Ilmeisesti johonkin erityislukioon olisi haluja päästä, lukioon, jossa tanssimahdollisuuksia... Ja jottei tanssituntien määrä meillä vaan pääsisi vähenemään, Neiti Vanhimmainen haluaa repertuaariinsa vielä musikaalitanssin, mikä taitaa lisätä viikkotunnit jo 13. Samoin Neiti Keskimmäiselle ei tunti viikossa streetiä riitä, vaan seuraavaksi pitäisi ilmoittautua Showdanceen. Ja nuorimmainen alkaa olla kiinnostunut jalkapallosta... Huh huh, taitaa äitimamman taksi mennä tulevanakin lukuvuonna Ziuh! ja Wiuh! eikä liioin tarvitse miettiä, mihin "ylimääräiset" rahansa laittaa. Ennemmin kuitenkin näin, että lapsilla on terveet harrastukset ja noin yleisesti ottaen tietäen missä menevät. Eipähän hillu kaupungilla lusmuilemassa tai pahanteossa, ryypäten ja taskurahansa tupakkaan törsäten.
Tämmöistä tällä kertaa!
-Hepa-
-Ymmärrän, Batman sanoi. –Puhutaan siitä myöhemmin. Mutta nyt meidän täytyy saada Edward kiinni. Kun menitte autoon, laitoin seurantalaitteen hänen takkiinsa. Ajattelin, että poistaisin sen, kunhan Arvuuttaja olisi takaisin Arkhamissa. Se oli siltä varalta, että hän pakenisi.
Batman on niin fiksu, hän ajattelee kaikkea. En voinut olla huokaisematta helpotuksesta, kun ollessamme takaisin Lepakkoautossa, hänen käynnistäessä sen, ilmestyi kojelaudan näyttöön kartta, jossa näkyi punainen piste. Batman ajoi Lepakkoauton pois varjoista ja se kiiti kadulla, lähestyen punaista pistettä.
Piste kääntyi toiselle kadulle, sitten toiselle, se ohjasi Lepakkoauton Arvuuttajan luo. Batman ajoi niin lujaa, että pelkäsin hänen osuvan toiseen autoon tai roskakoriin tai rakennuksen kulmaan kääntyessään, mutta ylinopeudesta huolimatta, hän ajoi vakaasti ja tarkasti.
-Tuolla hän on, Batman sanoi kääntäessään auton samalle kadulle, missä punainen piste vilkkui. –Kun saamme hänet, ota rauhallisesti äläkä yritä järkyttää häntä.
-Hän on pahis, vastustelin. –Miksi välität siitä, miten puhun hänelle?
-Et voi provosoida rikollisia. Se vaikuttaa heihin kielteisesti ja meillä on nyt kaksi tuhottua pankkia, kiitos sinun.
-En provosoinut toista!
-Ehkä et, mutta jos olisin ehtinyt estämään Cranea… Sitä paitsi minä käskin sinua pysymään autossa, ja oli tarkoitus, että sinä olisit totellut, Robin.
-Vihaan sitä nimeä, yritin vaihtaa puheenaihetta. –Se tarkoittaa Punarintaa, LINTUA! Se on tyhmä.
-Ei ole, Batman väitti.
-Ja lapsellinen. Äitini antoi sen minulle lempinimeksi, hän kutsui minua eläessään pikku-Robinikseen.
-Tiedän, Batman sanoi hiljaa.
Vilkaisin häneen, mutta hänen katseensa pysyi tiessä. Tietenkin silloin… viimeisenä iltana sirkuksessa…
-Lupaatko käyttäytyä? hän kysyi minulta yhtäkkiä.
-M-mitä? havahduin muistoistani. –Ai niin… joo…
-En pidä myöskään siitä, että käsittelet rikollisia kuten käsittelit Cranea. Emme käytä väkivaltaa enempää kuin on välttämätöntä, Batman jatkoi tiukalla äänellä. –Sinun pitää oppia hillitsemään itseäsi.
-Anteeksi, pyysin taas. –Se johtui kahvista, luulen.
-Sinä joit vain yhden mukillisen, vähän toista.
-Alfred antoi minulle myös mukillisen, tunnustin.
-Etkä sinä kieltäytynyt juomasta sitä? Batman kysyi moittivasti. –Me TODELLA keskustelemme vielä.
Hän ajoi auton kujalle, mihin punainen piste oli pysähtynyt, ja sammutti moottorin.
-Pysy sinä autossa ja tottele tällä kertaa, Batman käski poistuessaan.
Nyökkäsin. Hän sulki oven ja katosi yön pimeyteen. Jäin odottamaan ja selvittämään tunteitani, jotka myllersivät tuon kamalan yön vuoksi.
Juuri kun aloin kyllästyä odottamiseen, Batman palasi autolle, taluttaen mukanaan Arvuuttajaa, jonka kädet oli sidottu selän taakse. Arvuuttajan kasvoilla oli kurja ilme ja kun hän näki minut autossa, hän näytti entistä epätoivoisemmalta ja lapsekkaalta.
-Voi, minä irvailin kun Batman avasi matkustajapuoleisen oven, -katsokaas, kuka on palannut! Tuliko ikävä?
Arvuuttaja joutui jälleen istumaan viereeni ja Batman sulki turvavyön. Hänen suljettua oven, alkoivat kyyneleet valua Arvuuttajan poskille.
Halusin iskeä häntä kyynärpäällä kylkeen tai kiusata häntä jollain muulla tavalla, mutta Batman nousi jo autoon. Kun ajoimme pois pimeältä kujalta, Arvuuttaja alkoi jo nyyhkiä kuin iso vauva.
-Mikä vauva! tuhahdin.
-Suu kiinni, Robin! Batman käski.
-On hän, näethän sen itsekin, intin.
-En halua takaisin Arkhamiin, Arvuuttaja nyyhki.
-Silloin sinun pitää pysyä erossa rikoksista, Batman sanoi. –Tulee maksamaan satoja tuhansia räjäyttämäsi pankkirakennuksen korjauttaminen. Keiden luulet sen maksavan? Rehellisten, ahkerien kaupunkilaisten, jotka maksavat veroja ja tallettavat säästönsä pankkeihin. Olet holtiton ja kerjäät huomiota. Olet saanut nyt minun huomion. Mitä sanottavaa sinulla on puolustukseksesi?
Arvuuttaja parkui ja nyyhkytti, mutta vastasi lopulta:
-Tiedätkö mitä haluan? Haluan ihmisten suostuvan peleihini, ratkaisevan arvoituksiani.
-Kuulostat ihan 5-vuotiaalta, ivasin. –”Tule leikkimään kanssani” …säälittävää.
-Itse olet säälittävä, Arvuuttaja tiuskaisi. –Näytät typerältä maskissasi.
-Ja sinä näytät typerältä vihreässä puvussasi, väri muistuttaa limaa tai… tai… oksennusta.
Arvuuttaja mulkaisi minua, mutta ainakaan hän ei enää itkenyt.
-Mitä muuta minun pitäisi tietää tänä iltana? Batman kysyi. –Kuka muu Arkhamin asukki aikoo karata tai räjäyttää jotain?
-Ei tänään, mutta ensi viikonloppuna… Arvuuttaja hiljeni. –Hetkinen, jos tiedän jotain ja kerron siitä, voidaanko tehdä sopimus?
-Olet edelleen menossa takaisin Arkhamiin, Batman sanoi.
-Joo, mutta voisitko sanoa sanan puolestani, sanoa, etten räjäyttänyt rakennusta tai etten ainakaan tarkoittanut sitä tai jotain, etteivät he laita minua viikoksi eristykseen? Ole kiltti, älä anna niiden laittaa minua eristysselliin, tulen hulluksi siellä!
-Tavallista enemmän?
-Robin…, Batman torui, mutta näin hänen toisen suupielensä nousevan.
-Ole kiltti…. Arvuuttaja aneli ja kuulosti kuin hän olisi edelleen suunniltaan.
-Hyvä on, sanon jotain puolestasi, Batman lupasi. –Kerro, mitä tiedät.
-Pakkasherra hautoo jotain iskua Gotham-museoon, kun sinne tulee Pariisi-näyttely ensi perjantaina. Mahdollisesti timantteja kruunusta…
-Panen tämän merkille, Batman lupasi tarttuen tiukemmin ohjauspyörään.
Loppumatka oli melko hiljainen ja kun pääsimme Arkhamin porttien sisäpuolelle, Batman käski minun pysyä autossa vetäessään Arvuuttajan ylös autosta. Kuulin Arvuuttajan kerjäävän päästämään hänet, sitten pienen kärhämän ääniä, jotka loppuivat lyhyeen, täydelliseen hiljaisuuteen. Tiesin, että Batman oli käyttänyt viimeistä keinoa saada Arvuuttaja Arkhamiin ja hätkähdin hieman. Hän oli ankara niin Batmanina kuin Brucenakin, mutta ainakin hän oli minun puolellani. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuisi, jos hän iskisi minulta tajun kankaalle. Meidän ”tilanteet” voivat olla rankkoja, mutta tiedän, että hän voi olla todella armoton roistoja kohtaan. Pelottava.
Yhtäkkiä Lepakkoauto alkoi liikkua. Painauduin tiukemmin penkkiin, kun auto alkoi itsestään ohjautua pitkin Arkhamin piha-aluetta. Tiesin Batmanilla olevan auton kaukosäädin mukanaan, ja toivoin, että hän itse hallitsi autoa, eikä joku muu.
Kuulin kerran, miten Alfred kertoi Brucelle olevansa huolissaan, kun tämä meni Batmanina Arkhamiin. ”Jos siellä syntyy kärhämä ja he kukistavat sinut, luuletko että he koskaan päästäisivät sinua sieltä?” Alfred oli sanonut. ”Ja kun he poistavat naamiosi ja saavat selville todellisen identiteettisi, mitkään rahat eivät saa sinua pois siitä kamalasta paikasta.”
Katsoin ylös korkeuksiin kohoavan mielisairaalan ikkunoihin. Värisin ajatellessani, että Batman jäisi noiden kalteroitujen ikkunoiden taakse vangiksi. En tiedä mitä tekisin, jos niin kävisi.
Lepakkoauto pysähtyi valtavan rakennuksen taakse, kivimuurille, jolla näin Batmanin, joka juuri ja juuri vältti tarttumisen kiinni koko muuria ympäröivään piikkilanka-aitaan. Lepakkoauton ovi avautui, hän hyppäsi alas ja sukelsi sisään autoon ja ajoi ulos portista renkaat ulvoen.
-Mitä tapahtui? kysyin hermostuneesti.
-Ei mitään, Batman vastasi. –Vartijat vain olivat hieman… päällekäyviä. Arvelin olevan parempi poistua paikalta takakautta.
-Parkuiko Arvuuttaja? kysyin virnistäen.
-Ei pahemmin, hän vastasi. –Mutta sinun ja minun on aika keskustella vakavasti.
-On kovin myöhäinen…, väitin.
-Ei ole, kello on tuskin… kahta? Hän hämmästyi katsottuaan kojelaudan kelloa. –Meillä on aikaa kotimatkan verran. Voisitko kertoa minulle, miksi olet ollut niin huonotuulinen viime päivinä?
-En ole ollut huonotuulinen, minä tiuskaisin.
-Kyllä olet ollut. Ensin olit kuin enkeli, enimmäkseen, sitten äreä ja hapan. Mistä se johtuu?
Aioin vastata mistä se johtui. Minulla oli ollut huono viikko, johon sisältyi pommeja, Selina, tytöt ja Jokeri. Tarkoitukseni oli selittää Brucelle, etten ollut enää lapsi ja miten minua kyllästytti, että hän kohteli minua kuin olisin, ja että halusin toimia kuin vanhempi, jos hän kohtelisi minua paremmin ja että tein kaiken parhaani mukaan. Mutta ainoa, mitä suustani tuli ulos oli:
-Al-Alfred vihaa minua. Tunsin itseni niin väsyneeksi ja onnettomaksi, että aloin melkein itkeä.
-Mitä!
-Hän sanoi niin, minä väitin. Brucelta en pystynyt pitkään pitämään asioita omana tietonani ja Batmanilta se oli täysin mahdotonta. –Kuulin, kun te puhuitte alakerrassa. Hän sanoi kysyneensä sinulta silloin, kun toit minut kotiin, halusitko todella pitää minut luonasi ja… ja… hän tarkoitti, ettei hän halunnut, että jään, koska hän vihasi minua…
Batman tuijotti minua hetken. Vilkaisin hermostuneena ulos tuulilasista ja huudahdin:
-Batman, tie…
Hän kiinnitti katseensa takaisin tiehen välttäen juuri ja juuri törmäyksen tienreunaan pysäköityyn autoon.
-Me käsittelemme tämän asian perin pohjin päästyämme kotiin.
-Olenko pulassa? Miten MINÄ voin olla pulassa, kun se on ALFRED, joka vihaa minua?
-Kun pääsemme kotiin, Richard… Batman jyrähti, käyttäen oikeaa nimeäni ensimmäisen kerran sitten kartanolta lähtömme.
Minä painauduin tiukemmin penkkiin. Tuntui kuin vatsassani olisi ollut lyijyä, mutta ainakin olisin vihdoin saamassa vastauksia. Toivoin vain, ettei Batman… öö… Bruce tekisi mitään, mikä saisi Alfredin järkyttymään.
Niin kuin minä, ainakin luulen tietäväni, missä tyttöseni menevät, niin tietää Brucekin missä holhokkinsa menee. Ainakin vielä. Vielä kun löydetään hetken karkuteillä oleva Arvuuttaja, niin kaikki on hyvin. Tai sitten ei.
VARIKSENPELÄTIN (OSA 2)
-Anteeksi, huokaisin. –Kun näin
räjähdyksen, menin sekaisin. Avasin oven ja työnsin hänet ulos ja sitten vain
juoksin ja juoksin. Lähdin etsimään sinua, ja luulin että…että…, nielaisin
kurkkuuni nousseen möykyn takaisin.
-Ymmärrän, Batman sanoi. –Puhutaan siitä myöhemmin. Mutta nyt meidän täytyy saada Edward kiinni. Kun menitte autoon, laitoin seurantalaitteen hänen takkiinsa. Ajattelin, että poistaisin sen, kunhan Arvuuttaja olisi takaisin Arkhamissa. Se oli siltä varalta, että hän pakenisi.
Batman on niin fiksu, hän ajattelee kaikkea. En voinut olla huokaisematta helpotuksesta, kun ollessamme takaisin Lepakkoautossa, hänen käynnistäessä sen, ilmestyi kojelaudan näyttöön kartta, jossa näkyi punainen piste. Batman ajoi Lepakkoauton pois varjoista ja se kiiti kadulla, lähestyen punaista pistettä.
Piste kääntyi toiselle kadulle, sitten toiselle, se ohjasi Lepakkoauton Arvuuttajan luo. Batman ajoi niin lujaa, että pelkäsin hänen osuvan toiseen autoon tai roskakoriin tai rakennuksen kulmaan kääntyessään, mutta ylinopeudesta huolimatta, hän ajoi vakaasti ja tarkasti.
-Tuolla hän on, Batman sanoi kääntäessään auton samalle kadulle, missä punainen piste vilkkui. –Kun saamme hänet, ota rauhallisesti äläkä yritä järkyttää häntä.
-Hän on pahis, vastustelin. –Miksi välität siitä, miten puhun hänelle?
-Et voi provosoida rikollisia. Se vaikuttaa heihin kielteisesti ja meillä on nyt kaksi tuhottua pankkia, kiitos sinun.
-En provosoinut toista!
-Ehkä et, mutta jos olisin ehtinyt estämään Cranea… Sitä paitsi minä käskin sinua pysymään autossa, ja oli tarkoitus, että sinä olisit totellut, Robin.
-Vihaan sitä nimeä, yritin vaihtaa puheenaihetta. –Se tarkoittaa Punarintaa, LINTUA! Se on tyhmä.
-Ei ole, Batman väitti.
-Ja lapsellinen. Äitini antoi sen minulle lempinimeksi, hän kutsui minua eläessään pikku-Robinikseen.
-Tiedän, Batman sanoi hiljaa.
Vilkaisin häneen, mutta hänen katseensa pysyi tiessä. Tietenkin silloin… viimeisenä iltana sirkuksessa…
-Lupaatko käyttäytyä? hän kysyi minulta yhtäkkiä.
-M-mitä? havahduin muistoistani. –Ai niin… joo…
-En pidä myöskään siitä, että käsittelet rikollisia kuten käsittelit Cranea. Emme käytä väkivaltaa enempää kuin on välttämätöntä, Batman jatkoi tiukalla äänellä. –Sinun pitää oppia hillitsemään itseäsi.
-Anteeksi, pyysin taas. –Se johtui kahvista, luulen.
-Sinä joit vain yhden mukillisen, vähän toista.
-Alfred antoi minulle myös mukillisen, tunnustin.
-Etkä sinä kieltäytynyt juomasta sitä? Batman kysyi moittivasti. –Me TODELLA keskustelemme vielä.
Hän ajoi auton kujalle, mihin punainen piste oli pysähtynyt, ja sammutti moottorin.
-Pysy sinä autossa ja tottele tällä kertaa, Batman käski poistuessaan.
Nyökkäsin. Hän sulki oven ja katosi yön pimeyteen. Jäin odottamaan ja selvittämään tunteitani, jotka myllersivät tuon kamalan yön vuoksi.
Juuri kun aloin kyllästyä odottamiseen, Batman palasi autolle, taluttaen mukanaan Arvuuttajaa, jonka kädet oli sidottu selän taakse. Arvuuttajan kasvoilla oli kurja ilme ja kun hän näki minut autossa, hän näytti entistä epätoivoisemmalta ja lapsekkaalta.
-Voi, minä irvailin kun Batman avasi matkustajapuoleisen oven, -katsokaas, kuka on palannut! Tuliko ikävä?
Arvuuttaja joutui jälleen istumaan viereeni ja Batman sulki turvavyön. Hänen suljettua oven, alkoivat kyyneleet valua Arvuuttajan poskille.
Halusin iskeä häntä kyynärpäällä kylkeen tai kiusata häntä jollain muulla tavalla, mutta Batman nousi jo autoon. Kun ajoimme pois pimeältä kujalta, Arvuuttaja alkoi jo nyyhkiä kuin iso vauva.
-Mikä vauva! tuhahdin.
-Suu kiinni, Robin! Batman käski.
-On hän, näethän sen itsekin, intin.
-En halua takaisin Arkhamiin, Arvuuttaja nyyhki.
-Silloin sinun pitää pysyä erossa rikoksista, Batman sanoi. –Tulee maksamaan satoja tuhansia räjäyttämäsi pankkirakennuksen korjauttaminen. Keiden luulet sen maksavan? Rehellisten, ahkerien kaupunkilaisten, jotka maksavat veroja ja tallettavat säästönsä pankkeihin. Olet holtiton ja kerjäät huomiota. Olet saanut nyt minun huomion. Mitä sanottavaa sinulla on puolustukseksesi?
Arvuuttaja parkui ja nyyhkytti, mutta vastasi lopulta:
-Tiedätkö mitä haluan? Haluan ihmisten suostuvan peleihini, ratkaisevan arvoituksiani.
-Kuulostat ihan 5-vuotiaalta, ivasin. –”Tule leikkimään kanssani” …säälittävää.
-Itse olet säälittävä, Arvuuttaja tiuskaisi. –Näytät typerältä maskissasi.
-Ja sinä näytät typerältä vihreässä puvussasi, väri muistuttaa limaa tai… tai… oksennusta.
Arvuuttaja mulkaisi minua, mutta ainakaan hän ei enää itkenyt.
-Mitä muuta minun pitäisi tietää tänä iltana? Batman kysyi. –Kuka muu Arkhamin asukki aikoo karata tai räjäyttää jotain?
-Ei tänään, mutta ensi viikonloppuna… Arvuuttaja hiljeni. –Hetkinen, jos tiedän jotain ja kerron siitä, voidaanko tehdä sopimus?
-Olet edelleen menossa takaisin Arkhamiin, Batman sanoi.
-Joo, mutta voisitko sanoa sanan puolestani, sanoa, etten räjäyttänyt rakennusta tai etten ainakaan tarkoittanut sitä tai jotain, etteivät he laita minua viikoksi eristykseen? Ole kiltti, älä anna niiden laittaa minua eristysselliin, tulen hulluksi siellä!
-Tavallista enemmän?
-Robin…, Batman torui, mutta näin hänen toisen suupielensä nousevan.
-Ole kiltti…. Arvuuttaja aneli ja kuulosti kuin hän olisi edelleen suunniltaan.
-Hyvä on, sanon jotain puolestasi, Batman lupasi. –Kerro, mitä tiedät.
-Pakkasherra hautoo jotain iskua Gotham-museoon, kun sinne tulee Pariisi-näyttely ensi perjantaina. Mahdollisesti timantteja kruunusta…
-Panen tämän merkille, Batman lupasi tarttuen tiukemmin ohjauspyörään.
Loppumatka oli melko hiljainen ja kun pääsimme Arkhamin porttien sisäpuolelle, Batman käski minun pysyä autossa vetäessään Arvuuttajan ylös autosta. Kuulin Arvuuttajan kerjäävän päästämään hänet, sitten pienen kärhämän ääniä, jotka loppuivat lyhyeen, täydelliseen hiljaisuuteen. Tiesin, että Batman oli käyttänyt viimeistä keinoa saada Arvuuttaja Arkhamiin ja hätkähdin hieman. Hän oli ankara niin Batmanina kuin Brucenakin, mutta ainakin hän oli minun puolellani. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuisi, jos hän iskisi minulta tajun kankaalle. Meidän ”tilanteet” voivat olla rankkoja, mutta tiedän, että hän voi olla todella armoton roistoja kohtaan. Pelottava.
Yhtäkkiä Lepakkoauto alkoi liikkua. Painauduin tiukemmin penkkiin, kun auto alkoi itsestään ohjautua pitkin Arkhamin piha-aluetta. Tiesin Batmanilla olevan auton kaukosäädin mukanaan, ja toivoin, että hän itse hallitsi autoa, eikä joku muu.
Kuulin kerran, miten Alfred kertoi Brucelle olevansa huolissaan, kun tämä meni Batmanina Arkhamiin. ”Jos siellä syntyy kärhämä ja he kukistavat sinut, luuletko että he koskaan päästäisivät sinua sieltä?” Alfred oli sanonut. ”Ja kun he poistavat naamiosi ja saavat selville todellisen identiteettisi, mitkään rahat eivät saa sinua pois siitä kamalasta paikasta.”
Katsoin ylös korkeuksiin kohoavan mielisairaalan ikkunoihin. Värisin ajatellessani, että Batman jäisi noiden kalteroitujen ikkunoiden taakse vangiksi. En tiedä mitä tekisin, jos niin kävisi.
Lepakkoauto pysähtyi valtavan rakennuksen taakse, kivimuurille, jolla näin Batmanin, joka juuri ja juuri vältti tarttumisen kiinni koko muuria ympäröivään piikkilanka-aitaan. Lepakkoauton ovi avautui, hän hyppäsi alas ja sukelsi sisään autoon ja ajoi ulos portista renkaat ulvoen.
-Mitä tapahtui? kysyin hermostuneesti.
-Ei mitään, Batman vastasi. –Vartijat vain olivat hieman… päällekäyviä. Arvelin olevan parempi poistua paikalta takakautta.
-Parkuiko Arvuuttaja? kysyin virnistäen.
-Ei pahemmin, hän vastasi. –Mutta sinun ja minun on aika keskustella vakavasti.
-On kovin myöhäinen…, väitin.
-Ei ole, kello on tuskin… kahta? Hän hämmästyi katsottuaan kojelaudan kelloa. –Meillä on aikaa kotimatkan verran. Voisitko kertoa minulle, miksi olet ollut niin huonotuulinen viime päivinä?
-En ole ollut huonotuulinen, minä tiuskaisin.
-Kyllä olet ollut. Ensin olit kuin enkeli, enimmäkseen, sitten äreä ja hapan. Mistä se johtuu?
Aioin vastata mistä se johtui. Minulla oli ollut huono viikko, johon sisältyi pommeja, Selina, tytöt ja Jokeri. Tarkoitukseni oli selittää Brucelle, etten ollut enää lapsi ja miten minua kyllästytti, että hän kohteli minua kuin olisin, ja että halusin toimia kuin vanhempi, jos hän kohtelisi minua paremmin ja että tein kaiken parhaani mukaan. Mutta ainoa, mitä suustani tuli ulos oli:
-Al-Alfred vihaa minua. Tunsin itseni niin väsyneeksi ja onnettomaksi, että aloin melkein itkeä.
-Mitä!
-Hän sanoi niin, minä väitin. Brucelta en pystynyt pitkään pitämään asioita omana tietonani ja Batmanilta se oli täysin mahdotonta. –Kuulin, kun te puhuitte alakerrassa. Hän sanoi kysyneensä sinulta silloin, kun toit minut kotiin, halusitko todella pitää minut luonasi ja… ja… hän tarkoitti, ettei hän halunnut, että jään, koska hän vihasi minua…
Batman tuijotti minua hetken. Vilkaisin hermostuneena ulos tuulilasista ja huudahdin:
-Batman, tie…
Hän kiinnitti katseensa takaisin tiehen välttäen juuri ja juuri törmäyksen tienreunaan pysäköityyn autoon.
-Me käsittelemme tämän asian perin pohjin päästyämme kotiin.
-Olenko pulassa? Miten MINÄ voin olla pulassa, kun se on ALFRED, joka vihaa minua?
-Kun pääsemme kotiin, Richard… Batman jyrähti, käyttäen oikeaa nimeäni ensimmäisen kerran sitten kartanolta lähtömme.
Minä painauduin tiukemmin penkkiin. Tuntui kuin vatsassani olisi ollut lyijyä, mutta ainakin olisin vihdoin saamassa vastauksia. Toivoin vain, ettei Batman… öö… Bruce tekisi mitään, mikä saisi Alfredin järkyttymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti