Pitkä kesäloma on ollut kovin vaihtelevaista, jos säätä ei lasketa. Hellepäiviä tasan 1 ja muutenkin vain pari hieman muuten lämpimämpää päivää. Onneksi eilen (5.8) oli ihan mukiinmenevä ilma. Oli nimittäin niin, että olin jäänyt (ah! ihanaa) pariksi päiväksi perheettömäksi, kun pesue ja Ukkeli lähtivät käymään anopin mökillä. Ja kyllä, on ihanaa, kun on koko kesän kuunnellut kahta ilmoihin pitkästynyttä teinityttöä ja yhtä juuri koulutiensä alkavaa poikaa ja saa ykskaks olla ihan yksin ajatustensa kanssa. Ei se varmaankaan herkkua pitemmän päälle olisi, mutta muutama päivä, oi, oi... Nannaa! Ihan yksin ei kuitenkaan tullut oltua, sillä eilen kaipasin jo vähän kavereita ympärilleni ja niin istuimme yhden sellaisen kanssa kaupungimme yhden parhaimman kahvilan kesäterassilla cappuccinolla ja korvapuustilla. Olisi siinä yksi huurteinen siiderikin mennyt, mutta paremman puutteessa meni italialainen mansikkajäätelökin.
Ja tulihan nautittua, sitten vähän myöhemmin, se huurteinen siiderikin kesäteatterin terassilla, kun pari kamua liittyi joukkoomme ja menimme katsomaan kotikaupunkimme, tällä kertaa todella loistavaa, kesäteatteria. Kotiin palattuani oli "arki" jo alkanut, kotiväki saapunut ja tuttu teiniangsti valloillaan. Onneksi koulu kohta alkaa, totean ties kuinka monetta kertaa.
Oppii sitä ihminen "vanhanakin"! Ei aina niin tärkeää tai muuten hyödyllistä, mutta pari uutta, mieleenpainuvaa termiä on vastaan tullut. Tiedättekö, miksi kutsutaan mustikkametsässä olevia, täysin koskemattomia mustikkavarpuja? Tai no, turha niitä on millään kutsua, eivät ne itsestään ämpäriin hyppää vaan ankara selkäkipu alkaa jo siinä vaiheessa, kun marjametsään pitäisi lähteä. Sisareni sen kuitenkin keksi, kun äitimme mustikkametsässä huuteli hänelle, että tulisi katsomaan, hänen luonaan oli aivan koskemattomia varpuja. Sisareni oli huudellut takaisin: "Ai, impivarpuja!" Eli tiedätte sitten tästä lähtien, että koskemattomat mustikanvarvut ovat Impivarpuja.
Toisen uuden termin opin Ukkelin veljeltä, kun he syntymäpäiväjuhliltaan kävivät katsomassa vähän uudistunutta pihaamme ja Ukkelin itsensä suunnittelemaansa ja kyhäämäänsä kukkapenkkiä. "Ai, täällä on tehty oikein ulostussuunnitelma!" Mutta niinhän sen täytyy olla; jos sisätiloihin tehdään sisustussuunnitelma, niin eikö ole loogista, että ulos tehdään ulostussuunnitelma? No joo...
Tällä kertaa koitin taas saada mukaan muutaman kuvankin silmienne iloksi.
 |
| Ja mikähän kuvasta puuttuu? Ihana, huurteisen kyllä siideri, tietysti. Eikä vielä näy kaveriakaan, saati italialaista mansikkajäätelöä. Molemmat saapuivat kyllä. |
 |
| Ei se aina onnistu! Tässä valikoima pienen kesäteatteriseurueemme crockseja ja minun... hm... nahkarotsi... ei, taitaa olla olkalaukku/käsilaukku/reppuani. "Liipasinsormi" on joskus vähän liian herkkä... |
 |
| Palatakseni vielä viime postaukseeni, näin upea, luonnonmuovaama alttaritaulu oli Neiti Vanhimman rippileirin leirikirkossa. |
Ennen kuin Batman-tarina jatkuu luvulla Linnunsiivet, minun on pakko vielä kertoa Suuresta Löydöstä, jonka tein joitain päiviä sitten. Lähdettyämme silloinkin ystäväni ja minun kantakahvilasta, aloin miettiä, jospa palaisimme sittenkin vielä kahvilan vieressä olevaan kirja-antikvariaattiin, jonka tiesin vaihtaneen omistajaa. Vanhan omistajan aikaan liike oli sekainen ja siellä oli paikoitellen jopa vaikea liikkua, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Ja kuin magneetin vetämänä minua kutsui luokseen sarjakuvalehtihyllyt, joista jo pian loistikin, ensimmäisenä, yksi jo omistamani Teräsmies-Batman -spesiaali, jonka kannessa irvaili, kukas muu kuin Jokeri. Pian näin myös IHANAN paljon Batman kirjoja, joista hetken, tarkan ja haikean valinnan jälkeen, lähti kaksi mukaani. Kassalla aukaisin, liekö onneksi vai epäonnekseni suuni ja kerroin, että olin kyseiseen aiheeseen ollut hurahtanut jo 30 vuotta sitten. Myyjä totesi siihen, että katsopas mikä tuossa seinällä on? Ja minun pääni alkoi pyöriä kuin vieterin päässä ja sitten näin SEN! Olin luullut, että ainoa Aarteeni tulisi olemaan yksi tietty Batman-sarja, jonka olin ostanut juuri tuosta samasta paikasta, edellisen omistajan aikaan, pilkkahintaan. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa, mikä aarre sijaitsee paraatipaikalla kaikkien lehtien ja kirjojen jatkeena.
 |
| Kyllä! Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt Batman! Hyväkuntoisena ja siististi muovitettuna! Ikäväkseni en koskaan voi sitä itse avata, mutta kannesta päätellen minulta löytyy kyseinen sarja jostain kokoelmasta. Ja nyt täytyy tehdä tunnustus: en pidä muutenkaan tuon ajan Batman-lehtiä niinä PARHAINA. Maku nähkääs paranee tässäkin asiassa mitä vanhemmaksi tulee. |
Tavataan taas!
Teidän (Aarteen)metsästäjättärenne
-Hepa-
LINNUNSIIVET (osa 1)
Kun vihdoin saavuimme Lepakkoluolaan,
kömmin ulos autosta. Batman nykäisi pois naamionsa ja hänen hiuksensa olivat
hikiset, niin kuin aina oltuaan maskin alla.
Minä siirsin painoa jalalta toiselle,
olin yhtäkkiä tietoinen kaikesta juomastani kahvista.
-Mitä nyt? Bruce kysyi moittivasti.
-Minun pitää mennä… selitin.
-Kolmekymmentä sekuntia, Bruce sanoi
osoittaen Lepakkoluolan kylpyhuonetta kohti. –Kaksikymmentä yhdeksän…
Ryntäsin vessaan ja palasin numero
kolmosen kohdalla. Tunsin oloni vähän paremmaksi, mutta samaa ei voinut sanoa
Brucesta. Hän puristi kätensä, oikein kaivoi sormet kipeästi, olkapäähäni.
-Mennään! hän määräsi.
-Minne…? kysyin hermostuneesti.
-Laittamaan sinut ojennukseen, Bruce
ärähti.
Hän piti koko ajan kiinni minusta,
noustessamme hissillä ylös Luolasta ja marssittaessa minut ylös portaita.
Kuulin hänen kovan, vihaisen hengityksensä ja toivoin, että kaiken saisi
pyyhkäistyä pois. Jonain päivänä oppisin tavan, millä rauhoittaa Bruce, kun hän
suuttui minulle, mutta siihen asti jouduin raahatuksi ympäri kartanoa ja
syytetyksi kaikesta.
Kuljimme Alfredin huoneen suljetulle
ovelle asti. Bruce hakkasi ovea ja huusi:
-Alfred!
Hetken hiljaisuuden jälkeen Alfred
vastasi:
-Sinäkö, Bruce-herra?
-Kyllä, voinko tulla sisään?
Ovi vedettiin auki ja ovella seisoi
hyvin huolestuneen näköinen Alfred pyjamassaan, aamutakissaan ja tohveleissaan.
-Mikä hätänä, sir? Oletko
loukkaantunut? Entä, Dick-herra, onko hän kunnossa?
-Olemme kunnossa, Bruce vastasi. –Dick
kertoi minulle jotain hyvin mielenkiintoista. Kerro hänelle, mitä kerroit
minulle!
Minä välttelin Alfredin katsetta,
yritin kääntyä takaisin, mutta Bruce työnsi minua eteenpäin ja vaati:
-Kerro hänelle!
Vihasin Brucea juuri silloin, vihasin
kaikkea hänessä; häntä ja hänen huutoaan ja vaatimuksiaan ja hänen tapaansa
saada ihmiset kohtaamaan heidän ongelmansa ilman, että piilotti ne, niin kuin
kaikkien pitäisi tehdä. Kuka tahansa muu olisi odottanut aamuun ja vasta
silloin istuttanut meidät kaikki alas ja asiat olisi selvitetty rauhallisesti.
Mutta ei, luonnonoikku-Batman sai jokaisen tuntemaan itsensä luonnonoikuksi.
-Minä… sanoin, että sinä… sinä…
Vilkaisin Brucea. Hän katsoi suoraan minuun, raivoissaan, hänen katseensa oli
kova kuin rauta. -…et pidä minusta, tunnustin, luoden katseeni lattiaan.
-Anteeksi? Alfred kysyi, mutta sävy
oli hämmentynyt, ei vihainen.
-Hän sanoi, ettet pidä hänestä, Bruce
vahvisti ja kaivoi sormensa syvemmälle olkapäähäni, saaden minut melkein
parahtamaan.
-Kuulin, kun puhuitte alakerrassa,
selitin, kun Alfred ei sanonut mitään. –Kuulin, kun sanoit, että minusta oli
vain harmia, mulkaisin Brucea. –Ja sitten Al sanoi, että oli kysynyt sinulta,
halusitko varmasti pitää minut luonasi ja että hän ei pitänyt minusta.
-Hän ei missään vaiheessa sanonut
niin, Bruce väitti. –Minä puhuin hänen kanssaan ja TIEDÄN, ettei hän sanonut
niin.
-Sanoipas, minä väitin, -kuulin hänen
sanovan niin.
-Muistan sen keskustelun, Alfred sanoi
nyökäten hitaasti. –Se oli sen jälkeen, kun olitte puhuneet… hm… kukista ja
mehiläisistä. Muistutin Bruce-herraa siitä, mitä sanoin hänelle, kun tulit,
Dick-herra. Bruce-herra muisti mistä puhuimme silloin, joten en toistanut sitä.
Pitäisikö minun sanoa se teille nyt, Dick-herra?
-Ei, minä kielsin, ennen kuin sain
hillittyä itseni.
-Kerro hänelle! Bruce käski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti