Batman vs Superman -elokuvasta

Hei jälleen, Ystävät!

En olisi koskaan voinut kuvitella, että MINÄ, Suuri Batman-fani, voisin sanoa näin; Batman vs Superman oli elokuvana vähän kökkö. Siinä oli yksinkertaisesti vähän liikaa kaikkea minun makuuni. Eniten elokuvassa häiritsi kuitenkin, ainakin minua, pari asia-, aika- tai mitä lie -virhettä. Ehkä räikein oli heti elokuvan alussa, Thomas ja Martha Waynen kuolemassa. Kuolinvuosi 1981 oli jo sinänsä järkytys, mutta ymmärrettävä, olihan elokuva tuotu ajallisesti meidän aikaamme. jopa, jonkinlaisen laskutoimituksen tehtyäni, muutaman vuoden edelle, noin vuoteen 2019. Silti elokuva, jonka tuo pieni perhe oli käynyt katsomassa ennen legendaarista murhaa, oli EDELLEEN Zorron merkki. Hmm... Siis alkuperäinen Tyrone Powerin tähdittämä Zorron merkki sai ensi-iltansa 1940, sopii siis ajallisesti hyvin aidon ja alkuperäisen Batmanin kaavaan. Anthonio Banderaksen Zorro, taisi sitä paitsi olla nimeltään Zorron NAAMIO, valmistui 1998. Kuinka siis on mahdollista, että vuonna 1981 käydään katsomassa kumpaakaan kyseisestä elokuvasta? Tietysti voidaan mielikuvitella, että Gothamin elokuvateatterissa oli tuolloin Vanhojen Elokuvien -näytäntö, mutta en minä ainakaan huomannut mitään sellaiseen viittaavaa. Tämä saattoi tietysti olla hyvinkin mahdollista, sillä elokuvateatterin mainostaulussa mainostettiin: seuraavaksi Excalibur, joka taas ON vuoden 1981 elokuva.
No, se siitä "virheestä". Seuraavaksi otan käsittelyyn Alfredin. Kuten alussa mainitsin, tein pieniä laskutoimituksia elokuvan aikana. Waynet murhattiin vuonna 1981, jolloin Bruce oli seitsemän vuotias, Bruce siis oli syntynyt 1974. Bruce oli noin 25-vuotias aloittaessaan uransa Batmanina, eli vuonna 1999. Ja elokuvassa taidettiin mainita useampaankin kertaan, että Batman oli ollut olemassa 20 vuotta, josta voidaan laskea, että oli vuosi 2019 ja Bruce 45-vuotias. Jos Bruce oli jo 45-vuotias, olisi Alfredin, vaikka loistava olikin, pitänyt mielestäni olla vanhempi. Tämä nyt on vain minun mielipiteeni, mutta lisäksi Alfred puhui jotain siitä, ettei Brucella ole perillisiä! Minkäs sille voi, että elokuvan tekijät haluavat nykyään KOKONAAN unohtaa, että Brucella olisi perillisiä vaikka muille jakaa! On ihan biologista poikaa ja parikin adoptiopoikaa! Jos minulla olisi valtaa ja mammonaa tekisin ainakin vielä neljä osaisen elokuvasarjan, olkoon yhdistävänä nimikkeenä vaikkapa BatFamily. Siinä elokuvasarjassa olisi neljä yhtä erilaista elokuvaa kuin ovat Dick, Jason, Tim ja Damian (unohdetaan tytöt ihan suosista). Ja kun tämän päivän Bat-sarjakuvaa ja animaatioita katselee, voidaan täysin unohtaa vanhat ja lapselliset voimakaksikko räpellykset ja schumachermaiset floppaukset.
Entäpä sitten Lex Luthor Jr.? Lyhyesti, muuten ok, mutta näyttelijäsuoritus oli jotenkin arvuuttajamainen. Vielä yksi masentavuus elokuvassa oli; Batman-asu töpöine korvineen. Ajattelin jo, että lepakkoauto sentään näyttää taas, edes hieman, autolta, eikä tankkerilta, mutta pitikö Batman-asun olla kuin mikäkin sotisopa, haarniska. Ja ne hohtavat silmät! Ei ei ei.... En minä(kään) kaipaa niitä homahtavia kumipukuja nänneineen, mutta näin naiskatsojana kaipaisin Batmanin päälle jotain muuta kuin HAARNISKAA. Pitäköön ennemmin vaikka karkean sänkensä, itse asia se sopi loistavasti ikääntyvälle Brucelle/Batmanille. Ggrrr...
Vaikka elokuva ei tällä kertaa ollutkaan minun mieleeni, niin olihan se taas aivan omaa laatuaan erikoistehosteineen. Soisin kuitenkin, ettei enää sotkettaisi keskenään Batmania ja SUPERsankareita. Siitä tulee vähän liian sillisalaatti.
Meillä on selkeästi kasvamassa uuden sukupolven sarjakuvahahmofriikki Neiti Vanhimmaisessa, joka ilmeisesti kyllä tykkäsi muistuttaen minuakin, ettei kyseessä ollut Batman-elokuva vaan Batman/Superman-elokuva. Ikävä kyllä joudumme tulevaisuudessa vääntämään kättä Marvel'in ja CD Comics'in paremmuudesta, hän kun pitää Marvel'ia parempana. Voi voi....
Palataan lopuksi vielä vanhaan kunnon Bat-aikaan ja tarkastellaan Dickin ja Barbaran suhteen kehittymistä kohti dramaattista loppuaan. Eihän se oikeasti ihan näin mene, mutta onhan tämä Batman-stoori myös sillisalaatti, faktat suloisesti sekaisin ja Hepan mielikuvituksen mukaelmaa.

Kauniita kevätsäitä toivottaen

-Hepa-

BARBARA (OSA 2)

Kiitosaterialla olin poissaoleva ja Bruce katsoi minuun useammankin kerran merkitsevästi. Kun piinaava ateria oli syöty, halusi Sarah lähteä kanssani ulos kävelemään. Päästyämme raittiiseen ilmaan, puistokäytävälle, hän pujotti kätensä kyynärvarteeni.

-Dick, saanko kysyä sinulta jotain? tyttö kysyi.

Eihän Sarah ollut ihastunut minuun? Jos näin oli, olisihan se imartelevaa, sillä tyttö oli minua muutaman vuoden vanhempi.

-Kysy pois, kehoitin, alkaen jo kehitellä vastausta kysymykseen, jonka luulin Sarahin esittävän.

-Olit kovin outo aterialla. Onko jotain tapahtunut?

-Tapahtunut? Tytön kysymys oli jotain aivan muuta mitä olin odottanut.

-Niin, tapahtunut. Sarah tirskahti. –Vaikutat entistä oudommalta. Ja väsyneeltä, aivan kuin et olisi nukkunut koko viime yönä. Ei kai sinulla vain ole joku tyttö?

-Tyttö… Tunsin kuinka korviani alkoi kuumottaa.

-ON! Dick, sinulla ON tyttö! Nyt kerrot kaikki.

-Ei ole mitään kerrottavaa, väitin aluksi, mutten voinut mitään paljastavalle virneelle, joka nousi kasvoilleni. –Ei muuta kuin… no, Sarah oli aina ollut minulle kuin isosisko, kai voisin kertoa hänelle, halusin nimittäin kertoa jollekin. –Menetin poikuuteni viime yönä

-Arvasin! Kuka se on? Tunnenko hänet? Millaista se oli?

Päätin vastata vain jälkimmäiseen kysymykseen ja siihenkin lyhyesti:

-Nopeaa.

Sarah pörrötti hiuksiani niin kuin olisin ollut hänen pikkuveljensä.

-Vai on pikku-Dickey’stä tullut mies. Ajattele, vaikka sinulle olisi tulevaisuudessa kuinka paljon tyttöjä, tulet aina muistamaan eka kertasi.

Ei tulisi olemaan. Sinä hetkenä päätin, että elämässäni ei tulisi koskaan olemaan muita tyttöjä kuin Barbara. Vaikka jouduimme tällä hetkellä pitämään suhteemme salassa, minulle ei tulisi koskaan olemaan ketään muuta.

Saimme Barbaran kanssa säilytettyä salaisuutemme aina seuraavaan kevääseen asti. Joskus ihmettelin, miten Bruce, Batman, ei saanut sitä selville, tai James Gordon, poliisi. Poliisivoimat juhli pyöreitä vuosia sinä iltana, jolloin kaikki tuli ilmi. Me olimme, jälleen, käyttäneet hyödyksemme, sitä, että Barbara sai olla niin paljon yksin kotona. Minun piti lähteä kotiin hyvissä ajoin, ennen Jimin kotiutumista juhlista, joissa tiesin Brucenkin olevan, mutta meno Barbaran vuoteessa oli ollut sen verran villiä, että nukahdimme molemmat.

Heräsin siihen, että Barb tökkäsi minua kyynärpäällään.

-Dick, herää! tyttö kuiskasi, kun yritin avata silmiäni ja tajuta ajan ja paikan. –Isä on tullut kotiin.

Olin samassa täysin hereillä.

-Kenen kanssa hän puhuu? kysyin, mutta pian tajusin sen itse. –Ei voi olla totta! henkäsin. James puhui Brucen kanssa. –Mitäs nyt?

Barbara mietti hetken.

-Eikö tässä olisi oivallinen hetki kertoa meistä?

Itse en pitänyt ajatusta kovin hyvänä, mutta Barbara sai kuin saikin minut vakuuttuneeksi siitä, että hetki oli otollinen; juhlissa tarjotut juomat olivat varmasti pehmentäneet niinkin ankaraa miestä kuin Bruce. Syvällä sisimmässäni en ollut asiasta täysin varma, mutta mitäpä sitä ei tekisi tyttönsä vuoksi.

Lymyilin vielä kulman takana, kun Barbara astui Jamesin ja Brucen eteen.

-Hei, isä, iltaa, mr Wayne, Barbara sanoi suikaten suukon isänsä poskelle.

-Voi, neiti Gordon, kutsukaa jo toki minua Bruceksi, kuulin Brucen sanovan ja äänessä kuului hymy. Ehkä Barbara oli ollut oikeassa.

-Vain, jos te kutsutte minua Barbaraksi.

Ja sitten Barbara alkoi kertoa tosiasioita.

-Isä, en tiedä oletko huomannut mitään, mutta… minä olen jo jonkin aikaa seurustellut yhden pojan kanssa.

-On minulla hieman aavistuksia asiasta ollut, James Gordon vastasi.

-Isä-tytär asioita siis. Taidan olla ylimääräinen, joten soitan Alfredin noutamaan minut ja…

-Istukaa vielä, mr Wa… Bruce. Tämä koskee sinuakin, Barbara jatkoi.

Olisinpa sillä hetkellä nähnyt Brucen ilmeen. Luultavasti hän oli tajunnut heti, mistä tai oikeastaan kenestä oli kyse. Barbara viittilöi minua tulemaan esiin, enkä olisi enää kaivannut Brucen ilmeen näkemistä; se kieli pidätetystä raivosta.

-Dick… ei, ei, ei…

Olisin arvannut Brucen reaktion, mutta en Jamesin.

-Onko tässä jokin ongelma? hän kysyi selvästi  loukkaantuneena. –Etkö hyväksy tytärtäni pojan seurustelukumppaniksi? Pitäisikö hänen olla malli tai perijätär vai peräti kuninkaallinen, että hän kelpaisi?

-Ei, ei missään nimessä, ei minulla ole mitään Barbaraa vastaan, mutta… he ovat niin nuoria vielä…

Oli harvinaista (ja hivelevää), että Bruce oli jäädä sanattomaksi. Minun olisi tehnyt mieli jatkaa Jamesin listaa: oliko meidän seurustelusta ollut jotain haittaa opiskelulleni? Tai toiminnalleni Robinina?

-Vai etkö sinä luota Dickiin? Jos niin on, minä ihmettelen sitä kovasti ja sanon sinulle, Bruce; jos et luota poikaan, luotan minä sinunkin edestäsi. Ja vaikka en luottaisikaan, luotan tyttäreeni kuin vuoreen. Barbara-kulta, Dick, minulta saatte täyden siunauksen seurusteluunne. Bruce?

-Minä… minun on vielä sulateltava asiaa, Bruce sanoi, tarttui puhelimeensa ja soitti Alfredille ja pyysi noutamaan meidät molemmat.

Hiljaisuuden vallitessa kuljimme kohti kotia. Minulla oli epämukava olo; Bruce oli täysin hiljaa ja se oli melkein vielä pelottavampaa kuin suora huuto. Joka kerran, kun uskaltauduin vilkaisemaan häneen, näin hänen ilmeettömät kasvonsa. Kunpa olisin tiennyt, mitä hänen kovien kulmiensa takana liikkui, kotimatka olisi ollut paljon miellyttävämpi. Kun pääsimme kartanolle, ennen kuin Alfred aukaisi oven, Bruce lopulta sanoi:

-No, kai sinä tiedät mitä teet.

Muuta Bruce ei koskaan sanonut. Tulkitsin sen jonkinlaiseksi hyväksynnäksi ja täytyy tunnustaa, että oli paljon helpompaa jatkaa Barbaran kanssa, kun ei tarvinnut salailla enää.