Jo perjantaina ahdisti. Ei mitään päivitettävää, ainakaan mitään mukavaa. Tietenkään en päässyt lähihoitajakoulutukseen ensimmäisellä hakukerralla eli jatketaan edelleen niillä muruilla, mitä tähän saaviin, tai lähinnä lasten hiekkaämpäriin putoaa. Harmi vaan, että kohta alkaa ikä painaa sen verran, etten kovin montaa kevättä ja syksyä ole valmis hakemaan koulutukseen, vaikkei nyt ihan vielä tarvitsekaan koulunpenkiltä suoraan eläkkeelle jäädä. Tuppaa vaan olemaan niin, että kun yksi asia ahdistaa, alkaa ahdistaa moni muukin asia ja tällä kertaa alkoi ahdistaa parisuhde. En tiedä, kuinka moni olisi jaksanut tällaista suhdetta samalla tavoin kuin minä; yltiöromanttinen yksilö naimisissa mahdollisimman epäromanttisen kanssa yksissä. Siinä ruokaa tehdessäni niin, että keittiöastiat vaan kolisi, aloin miettiä, mikä kaikki mättää, mikä on mättänyt alusta asti. Minullahan on siis norsun muisti ja varsinkin kaikki negatiiviset asiat tahtoo jäädä mieleen pysyväisesti. Laadin mielessäni listan kaikille maailman miehille, mitkä asiat ainakin minun mieleni saa pahoittamaan. Tällainen listasta tuli:
- Jos toinen pariskunta on juuri kertonut ihanasti ja kivasti kuinka he tapasivat, älä ala kertoa, miten sinä iltana kun tapasitte ensi kertaa, kaverisi halusi panna, mutta olit myös iskenyt silmäsi samaan kohteeseen ja sinulla oli samat mielessä. Itseäni ainakin nolottaisi tällaisen jälkeen sisareni paljastus, miten kerroit kotona tavanneesi tosi kivan tytön, jolla oli tosi nätit silmät
- Jos olette sopineet tapaamisajankohdasta, älä odotuta itseäsi kahta tuntia pakkasessa. Aina voit ainakin soittaa ja kertoa, koska suvaitset olla paikalla
- Kun vaimokkeesi on tehnyt kehnoilla kokkaustaidoillaan ruokaa ja haluaa romantikkona tarjoilla sinulle illallisen kynttilänvalossa, älä latista tunnelmaa toteamalla: Turhaa touhua. Maailmassa ja parisuhteessa on paljon muutakin "turhaa"...
- Vaikka kosisitkin puhelimessa, voit silti tavatessanne huomioida toista vaikka ruusulla tai edes palata aiheeseen jollain tavalla
- Voit tehdä puoliskosi kanssa jotain myös ihan kahden, siis muutakin kuin.... Mikäli aina tarvitset mukaan muita, saat toisen tuntemaan, että häpeät häntä. Jos (ja kun) toinen on kasvanut vuosien varrella Isoksi Tytöksi ja osaa mennä elokuviin, teatteriin, syömään ym. ym. yksinkin tai omien ystävien kanssa, voit edes kysäistä missä olit ja kenen kanssa. Mustasukkaisuutta ei kukaan kaipaa, mutta vähäinenkin mielenkiinnon osoittaminen on välittämistä
- Huomioi raskaana oleva vaimosi. Kuuntele vanhempaa pariskuntaa, joka kehottaa teitä tekemään jotain yhdessä, koska pian teillä ei ole siihen aikaa ja mahdollisuutta. Älä vetoa kotona odottaviin töihin, kun vaimosi haluaa viimeisillä viikoillaan elokuviin, vaikkei elokuva olisikaan niin mieleesi. Vauva sitoo äitiä monta kuukautta, elokuvailta vie vain muutaman tunnin. Ei tunnu kauhean mukavalta mennä viimeisillään kauemmas kotoa katsomaan elokuvaa, jonka haluaa EHDOTTOMASTI nähdä
- Muista muutkin kuin vain ensimmäinen hääpäivä. Kannattaako viedä viisivuotishääpäivänä lapset, vaimo mukana, jäätelöannoksille, jotka tulevat kalliimmiksi kuin viedä pelkkä vaimo, edes yhtenä päivänä kahdestaan syömään?
- Myös sinä voit keksiä hääpäiväksi jotain mukavaa. Jos vain toinen keksii viedä syömään tai hankkii 10-vuotishääpäiväksi sen häämatkan, joka kymmenen vuotta sitten jäi tekemättä, menee aika yksipuoliseksi. Älä myöskään torju edes kotona nautittua samppanjapulloa vetoamalla remonttitöihin, jotka ehdottomasti pitää tehdä juuri sinä päivänä, vaikka remontti muuten kestäisi vuositolkulla
- Kun olette yhteen menneet ja perheen perustaneet, voitte joskus tehdä jotain tai mennä johonkin perheenä. Se ei aina vaadi matkustamista ympäri maailmaa, kun ihan kotimaassakin ja naapurikaupungissa olisi mukavaa nähtävää ja koettavaa, eikä veisi niin paljon rahaakaan. Ei ole mukavaa (vaikka onkin) aina mennä vain toisen perheen kanssa, ilman omaa.
- Jos toisen pariskunnan, joka on ollut yli 10 vuotta kauemmin naimisissa kuin te ja ovat edelleen kuin vastanaineet, miespuolisko sanoo sinulle suoraan, ettei parisuhde elä, jos sitä ei vaali, kuuntele häntä. Pahimmassa tapauksessa ajat puolisosi toiseen syliin ja miten sitten suu laitetaan. Vai välitätkö siitäkään?
No, tämä vakka on kantensa valinnut, eikä ne uudet kannet tilannetta muuta. Samalla lailla nekin saranat narisee. Ja vaikka sainkin laadittua moisen listan, samanlaisen listan saisi varmasti laadittua toisinkin päin, joten se siitä. Toki tällaisen listan voisi kirjoittaa paperille ja polttaa nuotiossa tai piilottaa pöytälaatikkoon tai sujauttaa pulloon ja heittää sen järveen, mutta tämä blogi on minun pullopostini ja kun lista on nyt tehty ja paha ulos pukerrettu, voin itse aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kaikesta huolimatta rakastan Ukkeli-Kultaa ja uskon hänenkin rakastavan minua. Parisuhteet ovat erilaisia ja tämän on meidän. Aamen.
Jo pidemmän aikaa hieman matalapaineinen oloni parani kummasti, kun tuttavaperheen matkassa olin taas kylpylässä. Nämä pullonokkadelfiinit uittivat kaiken negan itsestään ulkoaltaassa, missä lillusimme niin kauan, että päästä meinasi viimeisetkin järjenhivenet jäätyä. Samoin kokeilimme porealtaassa, miltä perunoista tuntuu kattilassa. Lopulta tunnustelimme turkkilaisessa saunassa, kuinka raskaat olivat jäsenemme. Eihän moinen koppi vastaa kotoista saunaa, ei juuri kiuas sihahtanut, kun sille heitti vettä, mutta ihanan rentouttavaa oli sulkea silmät, kun kaiuttimien vaimea musiikki ja himmeät valot kuljettivat meitä yhä euforisempaan olotilaan...
Ja sitten herätys! Viime kerralla päätin luvun, joka oli nimeltään Viimeinen tarina. Sen piti alunperin olla nimensä veroinen ja joskus vuosia sitten olisin varmaan jättänytkin sen siihen, mutta tänä päivänä Dick kaipasi mielestäni onnellisemman lopun. Siispä kirjoitin vielä yhden luvun ja se on oikeasti viimeinen. Ainakin tätä tarinaa. Uutta olen jo hieman aloittanut, mutta siitä en tiedä kuinka se valmistuu ja valmistuuko lainkaan. Kiitettävästi olette matkanneet läpi yhden pojan kasvutarinan, siis minun version, kiitos siitä. Nyt siis OIKEASTI viimeiseen lukuun nimeltä
UUSI PERHE (OSA 1)
Muutamia vuosia Barbaran katoamisen jälkeen minä hukutin
ikävääni ja yksinäisyyttäni Blüdhavenin poliisina. Päivisin minut tunnettiin
konstaapeli R. Graysonina, öisin, kun en ollut vuorossa, minut tunnettiin
mystisenä sankarina, Nightwing’inä.
Yhden iltavuoron jälkeen vedimme pitkää tikkua parini
Jack Johnssonin kanssa siitä, kumpi jäisi tekemään vuororaportin ennen saunaa.
Tarvitseeko minun edes kertoa, kumpi pidemmän tikun sai? Johnssonin viipyessä
raportin teossa, minä rentouduin lauteilla, melkein nukahdinkin.
-Jo se taas myrkyn lykkäsi! Johnsson kajautti saunaan
tullessaan. –Tiedossa on taas ylitöitä, jopa tuplavuoroja.
-Mitä sinä vaahtoat? kysyin, enkä vaivautunut edes
avaamaan silmiäni. Jack oli hieman ylireagoiva. –Mitä on tapahtunut?
-Juttelin yövuorolaisten kanssa. Pääsimme vasta
Deathstrokesta, kun jo saimme uuden maskihemmon riesaksemme. Tyyppi jahtaa
huumekuninkaita ja vaatii heiltä 40-45 % suojelurahoiksi. Jos rahoja ei tipu,
hän antaa lyijymyrkytyksen ja jos diilerit myy alaikäisille, se on
auttamattomasti… Jack teki pistoolin sormistaan… -PUM! Hän sanoo putsaavansa
kaupungin, lopullisesti. Tyyppi on raskaasti aseistettu kahdella AK-47:lla ja
357 Magnumilla.
Avasin tähän asti kiinni olevat silmäni ja odotin jatkoa.
-Hän käyttää punaista maskia ja kulkee mustalla…
-…moottoripyörällä, jatkoin.
-Mistä arvasit? Jack kysyi. –Vai joko olet törmännyt
tyyppiin, joka käyttää nimeä…
-…Red Hood, sanoimme yhdestä suusta.
-Siis tuttu kaveri, Jack totesi.
-Hänen tunnusmerkkinsä ovat veren punainen lepakko, ruskea,
kulunut nahkatakki ja mustat maiharit. Maskin alla hänellä on ruskeat silmät ja
tummat, lähes mustat hiukset, joissa edessä valkoista. Ilman maskiaan hän
polttaa kuin korsteeni. Gothamia riesasi pari vuotta sitten samankaltainen tyyppi. Tämä voi olla sama tai sitten, luultavimmin, matkija.
Nousin lauteilta, minulta oli mennyt kaikki into saunaan.
Painuin siltä istumalta suihkuun, kurkkuani kuristi ja veden virratessa tunsin
kuumien vesien kirvelevän silmäkulmissani. Minun teki mieli iskeä nyrkkini
seinälaattoihin, mutta jätin sen tekemättä. Sen sijaan nojasin otsallani
viileään seinään ja mutisin hiljaa:
-Jason…
Saunatuvan jääkaapissa oli usein näin perjantaisin olutta
ja nyt kaipasin enemmän kuin koskaan kylmää huurteista. Jackin tullessa istuin
edelleen ajatuksissani.
-Et olekaan vielä lähtenyt, Jack ihmetteli.
Yleensä lähdin
liukkaasti iltavuorosta ”yötöihin”.
-Otatko seurakseni toisen oluen?
Nyökkäsin ja ilmeisesti päätellen siitä tahdista, millä
pullo tyhjeni, Jack ehdotti poikkeamista parille poliisien kantapaikkaan, tien
toisella puolella olevaan kulmakuppilaan.
Päästyämme baaritiskille tilasin whiskyn jäillä.
-Mikä mieltäsi painaa, Dickie? Jack kysyi ihmetellen
kuinka nopeasti lasini tyhjeni. Minä harvoin join humalaan asti, mutta tänä
iltana mieleni teki vetää pää täyteen.
-Liittyykö tämä jotenkin siihen Red Hoodin? Tunnetko
hänet paremminkin?
Vastaamatta join lasin tyhjäksi, vinkkasin baarimikolle
ja tilasin tuplawhiskyn. Saatuani juoman join siitä puolet ennen kuin vastasin:
-Hänen nimensä on Jason Todd.
-Mistä tunnet hänet? Jack kysyi.
Join loput ”tuplista”. Aloin humaltua ja vaikka kurkkuani
oli alkanut kuristaa, sain sanottua:
-Hän… oli pikkuveljeni.
-Pikkuveljesi? Eihän sinulla kertomasi mukaan ole
sisaruksia.
-Kasvattiveli… Bruce toi hänet kotiin, kun olin 15. Jay
oli 12… Tarjoilija! Tuplawhisky!
-Dick, olisikohan syytä hidastaa tahtia? Jack yritti.
-Jay… kuoli, vastasin kiinnittämättä huomiota Jackin
kehoitukseen, -16-vuotiaana. Hänen elämänsä oli vaikeaa alusta asti ja Bruce
pilasi sen lopullisesti. Valkoiset hiukset… Ei sellaista väriä saa mistään
purkista. Tiedäthän, että tarpeeksi paha järkytys voi viedä värin hiuksista.
Jason koki järkytyksistä suurimman, mitä kuvitella saattaa. Kun hän palasi…
Tarjoilija, tupla…
-Dick, lopeta jo! Sinä puhut jo ihan pehmoisia, Jack
pyysi.
Juotuani vielä yhden tuplawhiskyn jalkani eivät tahtoneet
enää kantaa ja Jack sanoi:
-Nyt lähdetään! Minä ajan sinut kotiin.
Jack ei ollut juonut kuin saunaoluen.
Aloin kuitenkin voida huonosti lämpimässä autossa ja
pyysin Jackiä pysäyttämään auton, menisin loppumatkan kävellen raittiissa
ilmassa.
-Hyvä on, Jack sanoi. –Laitan auton parkkiin, saatan
sinut kotiin.
-En tarvitse mitään taluttajaa! kivahdin. –Kyllä minä
aina kotiin löydän.
Niin Jack jätti minut kadunvarteen ja lähdin kävelemään,
hieman horjuen, kotia kohti. Kadulla oli hiljaista, mutta pian takanani alkoi
kuulua askeleita. Humalatilastani johtuen en ollut varma kuulinko oikein vai
takoiko pääni sisällä, joten pysähdyin. Myös askeleiden ääni taukosi.
Lähtiessäni liikkeelle, askeleet palasivat. Pysähdyin. Askeleet taukosivat.
Kävelin eteenpäin, askeleet perässäni. Samassa kuulin sytyttimen sihahduksen ja
tunsin nenässäni tutun tupakan hajun. Kääntymättä ympäri, sanoin:
-Jason…
-Iltaa, konstaapeli Grayson.
-Mitä helvettiä sinä teet täällä? En halua nähdä sinua,
minun pitäisi pidättää…
-Vitut! Jay tuhahti. –Sinä olet sellaisessa kunnossa,
ettet pidättäisi pikkulastakaan.
-Mitä ylipäätään teet Blüdhavenissa? kysyin.
-Alkoi maa polttaa jalkojen alla, plus tuli
likviditeettiongelmia. Täällä on mukavasti rahoittajia ja työsarkaa riittää.
-Jay, palaisit Gothamiin, pyysin.
-”Isän” luo, vai?
-Bruce pystyisi auttamaan sinua. Tarvitset terapiaa
kaiken tapahtuneen jälkeen. Ei ole myöhäistä…
-Kohdallani KAIKKI on myöhäistä. Ja olen sanonut tämän
ennenkin, katsokaakin, että Nightwing ja Batman pysyvät poissa Red Hoodin
tieltä.
-Jay… Päässäni pyöri ja humisi, painoin hetkeksi pääni
alas ja hieroin ohimoitani. Kun nostin katseeni, Jason oli kadonnut.
Siitä illasta lähtien aloin toivoa, etten törmäisi Red
Hoodiin. Miten voisin taistella häntä vastaan, pidättää saati… ampua oman
pikkuveljeni? En törmännytkään Jayhin enää, ennen hänen lopullista kuolemaansa,
mutta törmäsin erääseen toiseen.
Seuraavan iltavuoron jälkeisen saunan saunoin yksin,
sillä Johnsson oli löytänyt Elämänsä Naisen, oli menossa hänen luokseen ja hän
oli käynyt vain pikaisesti suihkussa. Minä makasin lauteilla antaen jokaisen lihakseni
rentoutua. Ollessani puoliunessa, kuulin saunan oven käydän. Aukaisin toisen
silmäni ja hämmennyksekseni näin pyyhkeeseen kietoutuneen Nina Montoyan. Olin
jättänyt oman pyyhkeeni suihkuhuoneeseen, olihan laitoksella naisille, joita oli
vähemmän, eri sauna-ajat. Nostin toisen jalkani ristiin toisen päälle kätkien…
hm… henkilökohtaiset alueet.
-Konstaapeli Montoya…
-Konstaapeli Grayson… Nina vastasi hymyillen.
-Enhän häiritse sinua, jos istun tässä hetken? Nina kysyi istuutuen eteeni, alemmalle lauteelle.
-Hm… E-et…, vastasin hieman epäröiden.
-Enhän myöskään hämmennä sinua? hän kysyi pilke
silmäkulmassaan.
Siihen en enää vastannut, mutta kyllä, Nina alkoi hieman
hämmentää minua, varsinkin kääntyessään minuun päin ja alkaessaan jokseenkin
julkeasti kuljettaa katsettaan vartalollani.
-Mistä tämä on tullut? hän kysyi ja kuljetti sormeaan
kostealla ihollani, olkapäältä rintaani asti kulkevalla arvella.
-Veitsi…, vastasin lyhyesti. ”Hämmennykseni” tuntui
kasvavan, en pystynyt liikahtamaankaan, ettei se ilmenisi Montoyallekin.
-Mikäli en hämmennä sinua, sinä kyllä hämmennät minua.
Montako vuotta oletkaan ollut poliisina? Miten sinulla on uudempien arpien
joukossa vanhempiakin?
-Rankka nuoruus, käsitäthän, jengitappeluita…, valehtelin
sujuvasti. –Kasvatti-isäni oli usein helisemässä kanssani. Ja kyllä, sinä
hieman hämmennät minua.
-Vain hieman? Montoya kumartui alemmas puoleeni ja painoi
pehmeät huulensa omilleni. Luoja, mitkä sävärit hän sai aikaan! En ollut ollut
kenenkään naisen kanssa Barbaran jälkeen ja tilani alkoi olla jokseenkin…
tukala.
-Joko hämmennän sinua hieman enemmän? Nina kysyi
hymyillen.
-Montoya… Nina… kyllä. Voisitko… häipyä? En voinut sitä
kauniimmin sanoa.
-Oletko varma? hän kujersi keimailevasti.
Nyökkäsin.
-Hyvä on. Olen tuossa kulmabaarissa, jos muutat mielesi.
Montoya lähti ja kuullessani suihkuhuoneen oven käyvän,
hivuttauduin alas lauteilta ja suuntasin suihkuun, KYLMÄÄN suihkuun. Jo hieman
huvittuneena sanoin itsekseni:
-Alas, poika! Lepo vaan!
Kylmän suihkun jälkeen painuin takaisin lauteilla, mutta
tällä kertaa, varmuuden vuoksi, kiedoin pyyhkeen lanteilleni.
Pian vuoropäällikkö Sean Smith astui löylyhuoneeseen
kysyen:
-Näinkö konstaapeli Montoyan juuri poistuvan täältä?
-Saattoi hän täältä poistua, sir, vastasin ja sain tehdä
tosissani töitä pitääkseni naamani peruslukemilla.
-Grayson, saanko varoittaa sinua? pomo kysyi isällisesti.
–Nina on käynyt läpi melkein kaikki laitoksemme miehet, eikä taida olla jäänyt
kenellekään epäselväksi, että hän on iskenyt silmänsä sinuun.
-Ehkä asialle pitää tehdä jotain, lohkaisin ja nousin
lähteäkseni.
-Mitä suunnittelet? Smith kysyi epäluuloisesti.
-Taidan mennä kulmabaarin yhdelle, vastasin virnistäen.
Teinkin niin ja sinä yönä en mennyt yksin kotiin.
Seurustelimme Ninan kanssa jonkin aikaa, mutta ei meidän suhteesta sen
kummempaa tullut. Ninan jälkeen minä naamioin yksinäisyyteni Brucen tavoin:
aloin pyöritellä useampiakin nuoria naisia, joiden joukossa oli Dinah Lance,
pitkäsäärinen blondi ja kappas vaan, poliisipäällikön tytär, Helena Merlyn,
pieni sähikäinen ja Amanda ”Luciuksen tytär” Fox, älykkö, vain muutaman
mainitakseni.
Minä kaipasin kuitenkin rinnalleni vain yhtä: Barbaraa.
On se vaan niin ihana...
-Hepa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti