Matti Vanhanen Ikealla höystettynä!

Heissan everybody taas pitkästä aikaa!

On taas menty niin Ziuh ja Wiuh sekä töissä että "vapaa-ajalla", että hyvä kun kotona nukkumassa ehtii käydä! Viime lauantaina kävi Neiti Vanhimmainen laulaa luikauttamassa pari muun tytön kanssa yhdessä "herrojen" tilaisuudessa, jossa mukana menossa oli myös ex-pääministerimme Matti Vanhanen.

Ikeassa piipahdettiin sitten sunnuntaina ja Neiti Keskimmäinen sai viimeinkin kauan himoitsemansa 4 x 4 Kallax -hyllyn. Ja näin pienellä saatiin uutta, ison tytön ilmettä hänen huoneeseensa. Vielä kun saataisiin pois vaaleanpunaiset sydäntapetit, niin alkaa näyttää hyvältä.

Jos ei muutamia murheita, esim. Poitsun koulunkäynnissä olisi, niin elämä suorastaa hymyilisi. Onhan se koulun alku vaikeaa, kun on osannut lukea neljän vanhasta, osaa kirjoittaa ja matematiikkakin on turhan helppoa. Mutta kun oma rima on liian korkealla ja uuden oppimisen kohdalla on jarru päällä ja pettymysten sieto on matala, niin eihän se hyvä yhdistelmä ole. Mielenkiinnolla seurataan, mitä koulunkäynnin asiantuntijaryhmän kanssa saadaan aikaan... Tosin, pakko ajatella niin, että jos nyt jokin asia on huonosti, huonomminkin voisi olla. Sillä ajatuksella pääsee pitkälle.

Ja onhan tässä tulossa mukavaakin, ihan minulle itselleni, ettei aina tarvitse elää lasten kautta. Syysloman koittaessa muutaman viikon päästä, painetaan yhden hyvän ystävän kanssa Tallinnaan aikuisten lomalle. Mitä sitten pitääkään sisällään... Se jää nähtäväksi. Ennen, toivottavasti rentouttavaa lomaa, pitää vielä Neiti Vanhimman kanssa käydä tutustumassa MAHDOLLISEEN tulevaan opinahjoon ja käydä tilaamassa rippikuvat. Ja eiköhän samalla reissulla käydä myös kiinalaisessa, kun viime kerralla Neitikin pääsi sushin makuun.

Pitäisi taas opetella ottamaan kuvia ja videoita ja laittaa niitä teidänkin iloksi, mutta koska itse INHOAN kuvattavana olemista, ei tule paljon itsekään kameraa käytettyä.

Jaahas, alkaa makuuhuoneesta kuulua sängyn hento kutsu ja vielä pitää YKSI juttu tehdä, sitten voin sanoa hyvää yötä kaikille ja tavataan taas, kun Hepan arjesta löytyy jotain postattavaa.

-Hepa-

TREFFIT x 2 (OSA 2)

Kesti kaksi viikkoa ennen kuin Bruce sai moottoripyörän maalausta vaille valmiiksi ja ne olivat elämäni pisimmät kaksi viikkoa. En ole koskaan ollut niin enkelimäisen kiltti kuin tuona aikana ja olin saanut jo muutaman arvosanankin nousemaan.

Rakastin sitä, kun sain olla katsomassa ja auttamassa pyörän valmistuksessa ja kun Bruce oli lisännyt siihen renkaat, sain istua sillä ja kokeilla kahvoja. Se oli minulle sopivan kokoinen, huomioiden myös sen, että kasvaisin vielä lähivuosina.

-Kun täytät kuusitoista, Bruce sanoi kiinnittäen nahkaiset kahvat ohjaustankoon, -suunnittelen sinulle auton, jota ajaa.

Se oli huima ajatuskin, mutta siihen oli vielä aikaa, joten ajattelin vain päivää, jolloin pääsisin ajamaan moottoripyörälläni.

Torstaihin mennessä Bruce sanoi viimeistelevänsä pyörän, ja silloin oli enää odotettava maalin kuivumista. Nyt oli vasta torstai ja viikko tuntui ikuisuudelta.

-Voinko kokeilla sitä huomenna, ennen kuin maalaat sen? kysyin toiveikkaana auttaessani Brucea siivoamaan roskia ja työkaluja.

Hän epäröi.

-Tuota, ei huomenna.

-Siinä ei olisi märkää maalia silloin, yritin kiihkeästi, sillä minä halusin, halusin, halusin niin kovasti kokeilla sitä.

-Ei huomenna, olen menossa ulos syömään silloin.

-Tulenko mukaan? kysyin.

-Et, menen, hm, yhden tytön kanssa.

-Niin kuin treffeille, vai?

-Joo, treffeille, Brucella tuntui olevan kiire laittaa kaikki työkalut paikalleen.

-Vicki Valen kanssako? kysyin. Hän oli yksi vaalea nainen, jonka kanssa tiesin Brucen joskus olleen ulkona.

-Ei, tuota, Selinan kanssa.

-Mitä! huusin. –Sen lutkan!

-Richard! Bruce huusi takaisin ja melkein maistoin saippuan maun suussani.

-Sen jälkeen, mitä hän sanoi minulle, tapaat hänet taas! En voi uskoa korviani.

-Selina ei ole hyvä lasten kanssa, Bruce totesi.

-En ole lapsi, olen teini-ikäinen, väitin.

-Sitten hän ei ole hyvä teini-ikäisten kanssa. Melkein teini-ikäisten.

-Hän on hyvä vain yhdessä asiassa, mutisin.

-Richard Grayson, haluatko että viimeistelen pyörän kuntoon vai et?

-Haluan, mutta en siedä häntä. Hän on häijy ja ilkeä ja hän vihaa minua.

-Siksi me menemmekin ulos, emmekä jää tänne, Bruce huokaisi. –Se on vain illallinen ja sinä voit hengailla täällä Alfredin kanssa, voitte tilata pizzaa tai jotain ja saat katsoa elokuvia. Lauantaina voin opettaa sinua vähän ajamaan.

En voinut väitellä hänen kanssaan, hän olisi voinut niin halutessaan ottaa pyörän kokonaan minulta pois ja minä todella halusin oppia ajamaan sillä, joten en sanonut mitään. Mutta ei ollut reilua, että Bruce lähti illaksi ulos ja jätti minut kotiin. Bruce oli päivisin Wayne Enterprice’ssa, minä koulussa ja öisin Batman oli ulkona, joten usein en nähnyt häntä kuin iltaisin. Olisin halunnut perjantai-iltana katsella elokuvia yhdessä hänen kanssaan.

Tai jos hän kerran meni ulos ja jos Alfredkin menisi ulos, olisi hienoa olla yksin kartanolla. Silloin voisin syödä jäätelöä niin paljon kuin haluaisin, voisin katsella K-13 elokuvia ilman, että Bruce kelaisi pois parhaita kohtia tai voisin rullaluistella sisällä, koska Alfred ei olisi silloin kotona sanomassa, että siitä jäi jälkiä lattiaan. Mutta he molemmat olivat sitä mieltä, etten voinut vielä jäädä illaksi yksin kotiin, vaikka tiesin Barbara Gordoninkin olevan yksin kotona, kun isänsä oli yön töissä.

Päätin tehdä omia suunnitelmia seuraavaksi illaksi.

Kun tulin koulusta kotiin seuraavana päivänä, perjantaina, en sanonut kenellekään tai siis Alfredille mitään. Bruce tuli kotiin vasta kello 18, sanoi vain hei, ja meni sitten huoneeseensa vaihtamaan työpukunsa illallispukuun.

Ennen seitsemää olin olohuoneessa ja vihdoin sain katsoa televisiota, kun kotiaresti oli päättynyt, mutta käänsin ääntä hiljemmalle, kun kuulin hänen puhuvan Alfredille.

-Ok, me olemme Chamberlé’ssa, kuulin Brucen sanovan. –Minulla on kännykkä ja puku mukana, jos tulee ongelmia. Palaan ehkä puolenyön aikoihin. Mikäli menee myöhään, katso että Dick menee nukkumaan viimeistään yhdeltätoista.

-Tietenkin, sir.

Pyöritin silmiäni. Tiesin, että Bruce aikoi harrastaa seksiä Selinan kanssa tänään, eipä ollut isokaan yllätys. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun minun piti olla nukkumassa ennen kuin Bruce palasi treffeiltään ja useimmiten Bruce ei silloin ollut aamullakaan kotona ja Alfred väitti hänen lähteneen aikaisin töihin. Joo, niin varmaan – tiesin kyllä, että Bruce oli yötä tiedät-kyllä-kenen luona. En tiedä, miksi Bruce ja Alfred halusivat pitää sen salaisuutena; Bruce oli olevinaan playboy, etteivät ihmiset saisi syytä epäillä hänen olevan Batman, mutta ei hän huijaa ketään täällä kartanossa.

Katselin kun hän ajoi pois Ferrarilla, suljin sitten television ja jätin viestin pöydälle, josta Alfred löytäisi sen tullessaan luokseni myöhemmin, saatuaan työnsä tehdyksi. Sitten hiivin hiljaa huoneeseeni hakemaan, mitä tarvitsin. Minulla oli posliininen säästöporsas, johon minun piti laittaa osa viikkorahoistani, säästöksi tulevaisuutta varten. Hitot tulevaisuudesta, minä ansaitsisin silloin paljon enemmän rahaa!

Rikoin säästöpossun ja sulloin taskuuni muutamia viiden dollarin seteleitä ja joitakin kolikoita. Ulkona oli jo melko kylmä, joten etsin takkiani. Mutta tietenkään mikään muu takki ei ollut yläkerrassa huoneessani kuin, arvaat kyllä, tyhmä, sininen takkini. Murahdin, vedin sen päälleni ja napitin sen kauheat messinkinapit. Luoja, miten se näytti tyhmältä! En kuitenkaan voinut riskeerata mitään. En voinut hakea alakerran vaatekaapista nahkatakkiani, Alfred olisi voinut yllättää minut.

Olisin halunnut ajaa Gothamiin uudella moottoripyörälläni. Halusin todella kovasti, mutta tiesin, että Alfred kuulisi, jos menisin Luolaan. Bruce oli sanonut, etten saisi ajaa sillä ilman lupaa. Jos ajaisin, saisin elämäni selkäsaunan ja Bruce sulattaisi pyörän yhdeksi metallikuutioksi.

Joten, päätin mennä bussilla.

Hiivin ulos kartanon sivuovesta ja pensaita suojanani käyttäen juoksin kohti porttia. Se oli suljettu, mutta tiesin sen vieressä olevan pienen oven avauskoodin. Sain sen auki ja suljin sen ääneti ja lähdin sitten kävelemään alas pimeää tietä. Linja-autopysäkille oli noin puoli kilometriä matkaa ja sille päästyäni piilottelin yhden puun takana peläten, että Alfred oli lähtenyt perääni.

Viesti, jonka jätin, oli aika lyhytsanainen. Olin kirjoittanut: Lähdin ulos. Palaan kello 11. Dick. Joo, tiedän että joutuisin vaikeuksiin kun palaisin, mutta KUKAAN ei ollut sanonut, etten saisi mennä yksin ulos perjantai-iltana ja tämä oli minun juttuni ja aioin pitää siitä kiinni.

Tuntui kestävän ikuisuuden odottaa bussia, mutta kun se lopulta tuli, nousin sen kolme rappusta, maksoin matkan pieneen metallilaatikkoon ja menin vapaalle paikalle istumaan. Ajattelin, jos näyttäisin siltä, että tiesin mitä olin tekemässä, kukaan ei häiritsisi minua ja todellakin, harvat kanssa matkustajat kiinnittivät minuun huomiota matkalla Gotham Cityn keskustaan.

Kello lähenteli kahdeksaa, kun jäin pois pysäkillä ja suuntasin katua pitkin kohti Gordonien taloa. Oli todella pimeää, mutta katuvalot valaisivat vähän. Komissaarin auto oli poissa ja minä kiiruhdin ovelle. Kuulin television äänen, mutta heti kun soitin ovikelloa, ääni vaimeni. Lyön vetoa, että Barbaran isä oli käskenyt häntä olemaan avaamatta ovea iltaisin, kun hän oli poissa ja olemaan hiljaa, jos joku oli ovella. Ei huonoja neuvoja Gotham Cityssä.

-Hei, Barbara, se olen minä, Dick, huusin.

Ovi avautui ja Barbara kurkisti ulos.

-Hei, Dick, hän hymyili ennen kuin alkoi vilkuilla taakseni kadulle. –Missä Bruce on?

-Hän meni treffeille, vastasin pyörittäen silmiäni. –Tulin kysymään, haluaisitko tulla ulos 

kanssani?

Hänen silmänsä laajenivat ja hän näytti hyvin kauniilta. –Siis vain sinä ja minä?

-Joo, ajattelin että voisimme mennä Chamberlé’hen syömään, sanoin.

-Hitsi, se on hieno paikka. Joo, voidaan mennä. Vaihdan vain mekon ensin. Kai he päästävät sinut sisään, kun sinulla on tuo takki.

En ollut ajatellut sitä; ravintolassa olisi tietenkin pukukoodi. Olin iloinen, että olin laittanut tyhmän, sinisen takkini.

-Tule sisään siksi aikaa, kun vaihdan mekon ja laittaudun vähän. Barbara päästi minut sisään ja vei minut pieneen keittiöön.

-Haluatko jotain juotavaa? Barbara kysyi kuin paraskin talon emäntä. Hän katsoi jääkaappiin. –Täällä on Colaa ja Spriteä. Kumpaa? hän kysyi.

-Colaa, vastasin. Tuntui hieman hämmentävältä olla kaksin Barbaran kanssa ja suuni tuntuikin aika kuivalta. Barbara otti kaapista korkean lasin ja kaatoi juoman siihen.

-Ole hyvä ja ole kuin kotonasi sillä aikaa kun käyn siistiytymässä. Ei kestä kauaa, tyttö sanoi ja jätti minut yksin keittiöön. Katselin ympärilleni, mutta pieni keittiö oli pian nähty ja hiippailin sitten cokislasini kanssa olohuoneeseen. Se ei ollut murto-osaakaan meidän olohuoneestamme, mutta se oli kodikas. Barbaralla kesti mielestäni kauan, olin jo juonut lasini tyhjäksi ja ajattelin voisinko kaataa itse toisen lasillisen. Hetken emmittyäni kaadoin toisen lasillisen ja toivoin, että tytöllä ei kestäisi enää kovin kauaa.

Pian Barbara tulikin huoneestaan. En ole varma, mutta leukani taisi loksahtaa auki kun näin hänet. Hän oli pukeutunut nättiin, tummansiniseen mekkoon ja kaikki hänen punaiset hiuksensa oli kiinnitetty poninhännälle kivannäköisellä hiussoljella. Hänen silmänsä näyttivät isommilta ja tummemmilta ja hänen huulensa kiilsivät. Hän kantoi olkapäällään pientä, mustaa laukkua.

-Valmista, voimme lähteä.

Kun astuimme ulos ovesta, hän kysyi yllättyneenä:

-Missä Alfred on? Eikö hän ajakaan meitä?

-Ei, tulin yksin. Yritin vaikuttaa viileältä ja rennolta. –Bussilla.

-Hitsi, Barbara ravisti päätään ja tirskahti. –Bruce tulee niin repimään sinut kappaleiksi.

-Eikä tule, väitin harmistuen. –Jos hän saa mennä ulos tyhmien naisten kanssa, miksen minäkin saisi?

-Kiva, kiitti, Grayson, Barbara tiuskaisi.

-Älä viitsi, Gordon, et sinä ole tyhmä, minä vakuutin. –Olet fiksuin tyttö, jonka tunnen. Ja jos 

Brucea ei lasketa, olet fiksuin tuntemani ihminen.

-Okei, minä annan ”tyhmä nainen” –kommenttisi anteeksi, Barbara hymyili. –Ovatko nämä treffit? hän kysyi.

-Kyllä kai. Tunsin kuinka poskiani alkoi kuumottaa. –Tahdotko sinä, että nämä ovat?

-Olet niin idiootti, Barbara julisti. –Chamberlé on vain kolmen korttelin päässä. Voimme kävellä sinne.

-Ok, vastasin.

-Jätin isälle viestin. Tietenkin palaan kauan ennen kuin hän tulee kotiin, mutta kaiken varalta. Ja minulla on kännykkä laukussa jos hän soittaa.

-Hienoa, nyökkäsin. Minun piti koko ajan ajatella, mitä Bruce tekisi missäkin tilanteessa, jos aioin selvitä kunnialla illasta ja ensimmäisistä treffeistäni.

Barbara lukitsi vielä ulko-oven avaimellaan ja sanoi sitten:

-Valmista. Lähdetäänkö, herra Grayson?

-Lähdetään, neiti Gordon. Nielaisin, kun lähdimme yhdessä kävelemään katua pitkin kohti ravintolaa.

Kun olimme kävelleet vaitonaisina ensimmäisen korttelin, Barbara tuli lähemmäksi minua ja otti kiinni kädestäni. En tiennyt mitä tehdä, joten pidin myös häntä kädestä. Aloin miettiä jo, mihin olin itseni laittanut.

Kun olimme kävelleet vähän matkaa näin, sanoin:

-Sinä olisit tietenkin halunnut limusiinikyydin. Pahoittelen, että joudut kävelemään. Eihän sinulla ole kylmä?

Barbara kielsi, eikä mennytkään kauaa kun olimme jo Chamberlén ovella.