Kylmä, kylmä, KYLMÄ!

Eli pakkanen vaan jatkaa paukkumistaan.

Tervehdys vanhat ja uudet lukijat! Niin on pidetty reilut viikon päivät pakkasia lämpimän tietokoneen edessä (tai takana, riippuu siitä, kummalta puolelta pöytää katsoo. Heh Heh! Olipas taas niin hauska juttu, että unohdin nauraa...) Tai ei ihan koko viikkoa. Viime postauksessani surin toimettomuutta ja tylsyyttä, ja se kannatti! Myöhemmin samana päivänä viimeisin pomoni soitti ja kyseli pariksi päiväksi sijaiseksi. Ja minähän menin ja kivaa oli!

Saman viikon perjantaina oli mieleni jo, ainakin hetkellisesti kääntynyt. Saatuani Nuorimmaisen ja myös Neiti Keskimmäisen, joka kerjäsi kyydin kouluun, kouluihinsa, ajattelin siinä hoitaa pari omaakin asiaa, kun kerran kaupungissa olin. Laitoin viestiä myös kotona olevalle Ystävälleni yhdeksän aikoihin ja kyselin, että jos hän olisi hereillä, olisin meidän vakiokahvilassamme jonkin aikaa. Siinä sitten herkuttelin cappuccinon ja aloin rustata ristikoita. Aika leppoisa tapa viettää perjantaiaamu; ei kiire mihinkään. Reilun tunnin päästä Ystävä vastasi viestiini, että on nyt hereillä ja koirankin oli käyttänyt aamupissillä, mutta epäili, että olisin jo palannut maalle metsittymään. En sitten ollutkaan, vaan hän tuli paikalle myös, hoidimme hänenkin juoksevat asiat ensin ja palasimme sitten uudelleen kahville. Mitä luksusta! Kaksi cappuccinoa yhden aamun aikana! Samassa Ystäväni keksi, että lähdetään käymään isossa ostoskeskuksessa, joka on reilun kymmenen kilometrin päässä kotikaupungistamme. Ja mehän lähdettiin, ja siinä sitten menikin mukavasti iltapäivään asti.

Pakkanen on aiheuttanut minulle sen, että varsinkin kasvojen iholla voisi vaikka raastaa porkkanoita. Luojan lykky, sääennustukset ovat luvanneet loppuviikolle lauhempaa ja samoin kovien pakkasten päättymistä. Sopii minulle, talvi on ihan pyllystä!

Kylmää kyytiä on luvassa seuraavassa luvun osassakin. Tietysti, jos lukijoissa on raaemman Batmanin ystäviä, tämä on melkoista pehmoilua. Paljastan tässä omasta harrastuneisuudestani sen verran, että joskus tulevaisuudessa tulevat tapahtumat ovat minulle sitä raainta Batmania, josta pidän, muu menee jo yli. Vaikka uusin elokuvatrilogia onkin loistava ja on hienoa katsella kummipoikani pelaavan Arkhamia ja muita "isojen" Batman-pelejä, on niissä niin upea grafiikka ja hyvät, tutut ääninäyttelijät. Mutta nyt siis

ROBININ ENSILENTO (OSA 2)

ja heippa seuraavaan kertaan!  

-Hepa-

Kiersin levottomana kehää, katsellen sillan toisen pään tuhoa. Puristin hansikkaisiin verhottuja käsiäni tiukkaan nyrkkiin ja taas auki. Miksi Gothamin roistot pitivät niin paljon räjäytyksistä? Mikseivät he voineet tehdä rikoksiaan pienemmällä tuhoamisella?

Yritin käynnistää pyörän uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut, edes näyttöruutu ei herännyt. Tiesin, että oli muitakin siltoja Gotham-joen yli, mutta kiertäminen niiden kautta veisi aikaa ja juuri aikaa minulla ei ollut.

En voinut odottaa enempää. Minusta oli ollut hienoa aloittaa Batmanin apurina, mutta nyt tämä oli mennyt liian vaaralliseksi. Apurin kuului kuitenkin auttaa, kun asiat alkoivat mennä pieleen. Siksi minä olin siellä!

Tutkin nopeasti pyöräni tavaratilan ja löysin kaksi lyhyttä, lähinnä torjuntaan tarkoitettua taistelusauvaa ja muutamia batarangeja. Löysin pukuni vyötäisiltä, takaa, kaksi lenkkiä, joita en ollut aikaisemmin huomannut. Sujautin taistelusauvat lenkkeihin; ne sopivat niihin täydellisesti. Batarangit suljin välinevyöhöni.

Sitten lähdin kulkemaan jäljellä olevaa siltaa pitkin ja asfaltin loppuessa aloin ryömiä teräs-palkkia pitkin. Sillat ovat pelottaneet minua vähän siitä lähtien, kun olin nähnyt osan yhdestä Final Destination –elokuvasta, jossa romahtava silta vei hengen kaikilta sillä olleilta. Seisoin kauhuissani olohuoneen lattialla, kun Bruce palasi Luolasta. Hän nappasi kaukosäätimen ja sulki television sanoen, ettei minun ollut syytä katsella moista hölynpölyä.

Siirsin pelottavat ajatukseni taka-alalle ja ryömin eteenpäin siltapalkilla. Savu oli alkanut jo kokonaan hälvetä, mutta pienempien räjähdyksien ääniä kuului vielä jostain päin kaupunkia. Sireenien ääni kuului jostain kaukaa, mutta arvelin, että poliisit pysyisivät kaukana Banesta, toivoen, että Batman tekisin hänet vaarattomaksi.

Jo pienestä saadut akrobaattitaitoni saivat minut tuntemaan itseluottamusta ja pian saavutinkin sillan kaupunginpuoleisen pään. Kaupungissa vallitseva kaaos aiheutti sen, ettei kukaan ollut kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ennen kuin ehdin autoista, muusta romusta ja mellakkapoliisin kilvistä koostuneelle barrikaadille. Barrikaadin takana oli paljon väkeä, kaupunkilaisia, poliiseja, jopa uutis- ja sanomalehtitoimittajia.

-Kuka sinä olet? yksi poliiseista kysyi.

Astuin lähemmäksi barrikaadia, mutta useat ihmiset huusivat, käskien minua pysähtymään.

-Älä tule tänne, sama poliisi huusi, -muurin etupuolella kulkee sähkö! Kaksi ihmistä on jo mennyt tajuttomaksi! Banen miehet ovat ympäröineet rannan sähköllä, kukaan ei pääse siltä puolelta sisään eikä tältä puolelta pois. Piiloudu jonnekin ja koeta pysyä piilossa siihen asti, kunnes tämä on ohi, pentu!

-En ole mikään pentu, sanoin äänellä, jonka olisin suonut olevan vahvempi. -Olen Batmanin uusi kumppani. Nimeni on Robin.

Kukaan ei sanonut mitään, vallitsi täysi hiljaisuus. Loukkaannuin vähän. En ollut odottanut, että ihmiset olisivat alkaneet hurrata tai jotain, mutta olisin odottanut heidän reagoivan jotenkin. Samassa väkijoukossa välähti kameran salamavalo. Hätkähdin ensin, mutta tajusin sitten, että paikalla oli tietenkin lehtiväkeä. Nastaa, pääsisinköhän näin lehteenkin? Hymyilin ja heilautin kättäni tervehtiäkseni ihmisiä, mutta sitten ryntäsin eteenpäin löytääkseni 

Batmanin, missä kunnossa tahansa. Muutamat kehottivat minua pysähtymään, mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini. Minun oli löydettävä Batman.

Samassa näin hänen astuvan esiin savusta ja hänen kasvonsa hupun alla olivat kuin kiveä. Pysähdyin ja huokaisin helpotuksesta:

-Luojan kiitos, olet kunnossa. Olin seota. Mitä Kissanaiselle tapahtui?

Hän ei vastannut mitään, tuli vain minua kohti. Aloin täristä pelosta, enkä voinut kuin tuijottaa häntä. Hänen kasvonsa... Hänen kasvoissaan oli jotain vialla, en osannut tarkentaa mikä.

Hän puristi kätensä nyrkkiin ja löi samassa minua mahaan niin lujaa, että lyyhistyin maahan. Räjähdysmäinen kipu salpasi hengitykseni.

-Ba-Batman, mitä...? Miksi...? huohotin ja samassa jo huusin silkasta kivusta. Hän tarttui minua hiuksista ja hapuilin käsiini jotain hänen kiskoessaan minua pitkin asfalttia. Pystyin hädin tuskin hengittämään, saati näkemään kyyneleitteni läpi, hänen tarttuessa minua leuasta, pakottaen minut kohtaamaan katseensa.

-Tämä on tarkoitettu lehdistölle, hän sanoi äänellä, joka ei ollut hänen omansa. -Kun he näkevät, kuinka Gothamin tumma ritari tappaa suojattinsa, hän lakkaa olemasta.

Toisella kädellään hän löi minua kasvoihin, niin lujaa, että olin menettää tajuntani. Miksi hän oli yhtäkkiä niin julma, niin väkivaltainen. Aloin katua päätöstäni ryhtyä tähän, kaduin liittymistäni Batmanin ristiretkeen rikollisuutta vastaan.

-Kilju, pentu! Kilju kuin lintu! Hän vaati lyöden minua uudestaan.

Samassa tajusin.

-Savikasvo! Syljin häntä kasvoihin ja veritahra läsähti hänen naamioituneille kasvoilleen. 

Vähät välitin verivanasta, jonka tunsin valuvan leualleni vaan huusin niin kovaa kuin pystyin:

-Se on Savikasvo! Hän ei ole Batman!

Hän tavoitteli minua nyrkillään lyödäkseen minua jälleen, mutta nyt olin varautunut iskuun. Kumarruin ja hän huitaisi pelkkää ilmaa. Potkaisin häntä, ja aloin tavoitella torjuntaan tarkoitettuja taistelusauvojani.

-Mikä hätänä, Savikasvo? yritin virnistää hänelle haljenneella huulellani. –Pelottaako näyttää todelliset kasvosi? Tiedät varmaan, että jokainen joka näkee todellisen minäsi, pitää sinua läjänä limaista paskaa.

Samassa hän alkoi muuttua, pulautti pois Batmanin hahmon ja palautui hiljalleen omaksi itsekseen, savimöykyksi. Tiesin, että hän oli vahvimmillaan omassa olomuodossaan, mutta ainakin ihmiset näkivät hänen todelliset kasvonsa.

Savinen käsivarsi ojentautui minua kohti, mutta minä hypähdin sivuun ja heilautin sauvani häntä päin. Se osui juuri niin kuin Batman oli opettanut ja normaalille ihmiselle isku olisi aiheuttanut suurta kipua, mutta Savikasvon tapauksessa sauvani upposi savisen käsivarren sisään. Hirvittävä virne kasvoillaan hän nykäisi käsivartensa taaksepäin ja menetin sauvan.

-Senkin tyhmä pentu! hän sanoi kurluttavalla äänellä, joka tuli ulos kasvoissa olevasta reiästä, normaalin suun puuttuessa.

-Senkin ruma mutamöykky! heitin takaisin.

Hän tuli uudelleen minua kohti, mutta minä käännyin ja aloin juosta kohti joenrantaa. Juuri ennen kuin ehdin hypätä veteen, tunsin kuinka Savikasvo tarttui minuun. Kaikki voimani ponnistaen hyppäsin kylmään veteen. Vesi oli niin kylmää, että henkeni salpautui. Luulin kuolevani, mutta nähdessäni miten Savikasvo alkoi muuttua liejuksi ja kuullessani hänen huutavan sulaessaan, sain kiinni viimeisistä voimanrippeistä, ja huusin:

-Missä Batman on? Mitä sinä ja Bane teitte hänelle? Kerro, Limakasa!

-Et näe Bat-isiä enää koskaan. Hänet on vangittu Arkhamiin, tohtori Strange lupasi vapauttaa meidät, jos toimittaisimme Lepakon hänelle. Strange aikoo paljastaa hänen henkilöllisyytensä ja se on hänen loppunsa.

Juuri ennen kuin Savikasvo muuttui kokonaan liejuksi joen pintaan, kuulin hänen sanovan:

-Me tapaamme vielä.

Kauhuissani tiedosta, että Bruce oli joutunut Arkhamiin ja Strange aikoi pilata kaiken, uin rantaan. Useat käsiparit auttoivat minut ylös vedestä ja yrittivät pitää minut paikoillani, mutta kuin valtavan adrenaliinipiikin saatuani kykenin pakenemaan.

Yhdessä kadunkulmassa näin nuoren parin suutelevan moottoripyörän satulassa. Sen enempää selittelemättä heitin pariskunnan alas satulasta katuun, käynnistin pyörän ja lähdin ajamaan kohti Arkhamia. Minun oli nähtävä omin silmin, oliko Savikasvo puhunut totta.

Saavuttuani Arkhamin vankimielisairaalalle onnistuin kenenkään näkemättä kiipeämään tuon goottiaikaisen linnakkeen katolle. Yhden sellin ikkunasta näin seinään kahlitun Batmanin ja kauhuissani katselin, kuinka sellissä olevasta kahdesta hoitajasta toinen oli tarttua Batmanin naamioon, ilmeisesti poistaakseen sen.

-Älä tee sitä, Stephen! toinen hoitajista sanoi. –Tohtori Strange palaa kahden päivän päästä ja hän haluaa itse riisua herra Lepakon naamion.

Samassa Batman huomasi minut roikkumassa räystäshirviöstä. Lähes huomaamattomasti hän ravisti päätään ja vaikken sijainniltani nähnytkään kunnolla sisälle selliin, näin hänen katseensa, josta pystyin selvästi lukemaan hänen kieltävän minua yrittämästä mitään. Turha vaiva, minä AIOIN tehdä jotain. Minun oli vapautettava hänet.

Lähtiessäni kapuamaan alas räystäshirviön päältä takaisin katonreunalle, jalkani lipesi.  Otteeni irtosi hirviöstä ja tunsin putoavani. Juuri kun olin huutamaisillani, iskeydyin johonkin kovaan ja menetin tajuntani.