Verinen taistelu

Heipä hei!

Kuka muistaa vielä MÄ:n eli Mielettömän Älmiäisen? Sen noin oravan kokoisen saaliin, minkä Keiju-kissamme meinasi tuoda sisälle syksyllä? Joitain päiviä sitten, kuten muinakin talvina, jolloin on hetkenkin pakkasta, tulee JOKIN sisälle ja rapistelee pikkuisen välikatossamme. Tällä kertaa rapina ei vaan ollut kovinkaan pientä, vaan melkoisten kynsien krapinaa. Sitten, viikko sitten lauantaina, olin saada sydänkohtauksen. Muistui jo mieleeni vanha shetlanninlammaskoirani Ansu, joka ilmeisesti syntymästään asti sairaana olevana, oli TODELLA kipeä pari päivää ennen kuin päivää vaille vuoden ikäisenä kuoli syliini. Kävi nimittäin niin, että Neiti Keskimmäinen tuli aamusella portaita alas ja kysyi, voiko olla mahdollista, että Cilla-koiramme olisi oksentanut verta porrastasanteelle. Minä siinä yritin näyttää ja vaikuttaa tyyneltä, ettei tyttö pelästy ja katsomaan, mitä hän tarkoitti. Ja kyllä, rappusella oli melkoinen laimiska kirkasta verta! Ensi järkytyksestä selvittyäni aloin järkeillä, ettei koiramme vaikuttanut mitenkään kipeältä ja jos se olisi oksentanut verta, se ei olisi niin puhtaan väristä vaan rusehtavampaa. Ei muuta kuin tarkistamaan elukat. Onko haavoja? Ja taas piti järkeillä; jos jommalla kummalla olisi haava tai jotain, verta olisi muuallakin, eikä vain siinä yhdessä paikassa. Loppupäätelmämme oli, että ilmeisesti Iso Peto eli Keiju, oli ottanut nirrin pois hiirentapaiselta otukselta ja onneton uhri oli raadeltu tantereelle. Ja koska kissamme ei aina syö saaliitaan, (viimeksikin Älmiäinen jäi kokonaiseksi), oli Cilla ilmeisesti syönyt loput. Tällaisen kristillisen tasajaon lemmikkimme tekevät muun muassa oravien kanssa. Joka tapauksessa raatoja ei ole asunnostamme löytynyt. Vahvistuksen siitä, että jotain oli syöty saimme seuraavana maanantaina, jolloin löysimme muuta epämiellyttävää; ison ja pienen oksennuksen, joissa oli YÖÖÖÖK! Elämää! Oli lapamatoa ja muuta. Ei muuta kuin molemmille matokuuri ja taas elämä hymyilee. Ja muuten, pari päivää oli välikatossa hiljaista, mutta kuten biologiaa tuntevat tietävät, hiiri jättää jälkeensä hajujäljen, jota seuraten kaverit tulevat perässä. Eilen illalla kuuntelimme taas rapinaa eli seuraavaa saalista odotellessa.

Onhan se aika söpö, mutta ei sen sisälle tarvitsisi pyrkiä. Ja tämä näyttää vielä aika pieneltä kaverilta...

Tällä viikolla on tullut taas mentyä ZIUH WIUH! Maanantaina bongasin siedettävän näköisen ja hintaisen monitoimitulostimen vakioruokakaupastamme, mutta vielä halvemmalla sen sai Isolta Ostarilta eli likka tanssitunniltaan ja tulostinostoksille! Minua on jo pidemmän aikaa ahdistanut, ettei liki 300-sivuinen Bat-stoori vaan katoa bittien taivaaseen, minun tuurillani kun niin voi käydä koska tahansa. Paperiversioon voi luottaa! Torstaina istuimme reilun kaksi tuntia kampaajalla Neiti Keskimmäisen kanssa (tänään muuten Sweet Sixteen!) ja hiukset saivat sinimustan sävynsä. Melkoinen Lumikki mimmistä kuoriutuikin. On nätti, äitikin tykkää! Tanssitunti korvautui torstaina Grease-harjoituksien katseluun. Pientä kritiikkiäkin tuli, mutta vielä pitää lippukin ostaa ja mennä katsomaan uudestaan!

"Lumikki" Hesburgerissa. Iho (ei niin valkea) kuin lumi, huulet (ei näy kuvassa) punaiset kuin veri ja hiukset (sini)mustat kuin eebenpuu.

Viikonloppu alkoi mukavasti Kaverin luona yökyläillessä, sushilla ja tortilloilla herkutellen. Lisäksi tuli tehtyä uusi hankinta, blu ray -soitin. Ehkä turha muuten, mutta kun... heh heh... 60-luvun Batman-sarja boxia ei saa enää kuin blu raynä, ja SEHÄN pitää saada, muuten en ala mitään. Ja saadaan laitteen mukana Netflix takaisin myös alakerran televisioon. Tänään vaivaa pieni närästys, mikä toivottavasti menee ohi huomiseen mennessä, jolloin on tulossa sukulaisille syntymäpäiväkahveille. Niin, mikäli Ukkeli, joka vaihteeksi sairastaa, tokenee hieman sairasvuoteeltaan. Joku lenssupöpö jyllää taas, käyneeköhän taas meidät kaikki lävitse, mene ja tiedä. Ei juuri nyt jaksaisi sairastaa, vasta oli useamman viikon yskä ja korvatulehdus, olisi kiva olla välillä ihan tervekin. Tai ainakin ennallaan.

Osiossa Hepan Herkut: Tortilla"sushit". Tortillalätyn päällä wasabituorejuustoa, kylmäsavulohta ja ripaus sitruunamehua. Rullalle, suupaloiksi ja ei kun ääntä kohti! Taisivat olla hyviä, näistä sain napattua kuvan, ennen kuin edessä oli vain tyhjä lautanen.

Semmoista tällä kertaa. Loppuun uutta lukua tarinasta, joka on muuten tästä eteenpäin omaa tuotostani, vain "faktat" on viisaampien luomaa. Siksi tuon esiin jokaisen lehden, animaation ja muun lähteen, joka on toiminut innoittajanani.

Näkyillään!

-Hepa- 

OPERAATIO PELASTETAAN BATMAN (OSA 1)

En tiedä kuinka kauan olin tajuttomana. Kun aloin virota ja availin silmiäni, en aluksi nähnyt kuin usvaa. Hiljalleen usva alkoi hälvetä ja usvasta aloin erottaa jotain mustaa. Räpyttelin silmiäni ja musta jokin alkoi hahmottua enemmän ja enemmän. Lopulta luulin tunnistavani hahmon edessäni.

-Batman? Oletko se sinä? Kuinka sinä…?

Näköni kirkastuessa, huomasin, että hahmo oli kyllä pukeutunut kuin Batman, mutta oli selvästi pienemmän kokoinen. Räpyttelin silmiäni nähdäkseni paremmin.

-En valitettavasti ole Batman, mutta jos haluat, voit kutsua minua Lepakkonaiseksi.

Kun katseeni lopulta kirkastui täysin, näin että eräänlaiseen lepakkoasuun pukeutunut hahmo oli liian pieni, jotta häntä olisi voinut kutsua naiseksi. Hahmolla oli suippokorvainen naamio, jonka alta ryöppyi tulenpunaiset, laineikkaat hiukset, mutta lepakkokuvio, joka hänen pukunsa rintamusta koristi, oli kovin… hm… vaatimaton.

-Lepakkonaiseksi? Taidat luvata vähän liikoja, taidat olla ennemminkin LepakkoTYTTÖ. Ja miksi ihmeessä olet pukeutunut noin? Kuka olet?

-Kysyt sinä, joka olet pukeutunut NOIN. Kuka itse olet, Ihmepoika Robin?

-Mikä… Ihmepoika? kysyin.

Lepakkotytöksi ristimäni hahmo löi eteeni sanomalehden, jonka etusivulla virnistin ja tervehdin romubarrikaadin takana töllisteleviä ihmisiä.

-Katso itse. Lehdistö on nimennyt sinut Ihmepoika Robiniksi. Kuka on mystinen nuorukainen, joka sanoo olevansa Batmanin uusi apuri? kuvatekstissä luki. Missä on Batman? huusi otsikko.

-Batman! huudahdin. -Batman on vangittuna Arkhamiin! Kahden päivän päästä tohtori Strange riisuu hänen naamionsa ja kaikki on loppu.

-Tiedän, Lepakkotyttö sanoi. –Löysin sinut  Arkhamin toisen kerroksen kattotasanteelta. Olit ilmeisesti kokeillut lentämistä, huonolla lopputuloksella. Onneksi olit saanut vain lievän aivotärähdyksen. Vuorokauden lepo teki varmasti ihmeitä.

-Vuorokauden! Eli meillä on enää yksi päivä aikaa pelastaa Batman!

-Ja mitä me muka voimme tehdä? Marssimmeko Arkhamin ovelle ja vaadimme Batmanin vapauttamista?

-Meidän on mentävä komissaari Gordonin juttusille. Meidän on paljastettava, mitä 

Arkhamissa touhutaan, mikä tohtori Strange on miehiään ja… voi ei! Gordon ei ole tällä hetkellä kaupungissa. Hän on tyttärensä Barbaran kanssa jossain, en tiedä missä.

-Hänestä ei siis ole apua. Tarvitsemme silti jotain apua, emme pysty saamaan Batmania yksin ulos Arkhamista. Joku, joka…

Alfredistakaan ei olisi juuri nyt apua, ajattelin, hän oli edelleen sisarensa luona, täysin tietämättömänä tapahtuneesta.

-Kissanainen! keksin lopulta. –Meidän on löydettävä Kissanainen! Hän saa auttaa meitä!

-Selina Kyle? Lepakkotyttö totesi suureksi hämmästyksekseni.

-Mistä sinä tuon tiedät?

-Seurasin häntä sen jälkeen, kun Lepakkoauto oli ajanut pommiin. Kissanainen pelastautui katapultti-istuimen avulla ja meni kotiinsa. Näin hänen asuntonsa vastapäätä olevan talon katolta, miten hän riisui pukunsa ja tunnistin hänet Selina Kyleksi. Lähdetään heti, meillä ei ole aikaa hukattavaksi.

Päätäni särki vietävästi, en tiennyt missä olin ja miten pääsisimme liikkumaan mahdollisimman nopeasti. Aika oli todellakin kortilla ja kyseessä oli Gothamin tulevaisuus. Lepakkotyttö tarttui käteeni ja riensimme portaisiin. Pian minulle selvisi, että olimme olleet jonkun kerrostalon vintillä. Pääsimme ulos kenenkään näkemättä ja juuri kun aioin ihmetellä ääneen miten pääsisimme liikkumaan, näin kahden pensaan takana Punalinnun, oman moottoripyöräni.

-Miten… Sinäkö olet ajanut moottoripyörääni? Mutta Batman sammutti sen… jotenkin.

-Äh, se nyt ei ollut temppu eikä mikään saada se liikkeelle. Sen ajotietokone piti vain buutata.

Sen enempää ihmettelemättä, ainakaan ääneen, hyppäsin Punalinnun satulaan ja lupaa kysymättä Lepakkotyttö hyppäsi taakseni ja kietoi käsivartensa ympärilleni. Lähtiessämme liikkeelle hän painautui lujemmin minua vasten. Se tuntui… oudolta ja mukavalta. Vilkaisin sivupeilistä taakseni. Lepakkotytön punaiset hiukset hulmusivat tuulessa ja ne toivat mieleeni Barbaran punaiset kutrit, jotka tyttö oli mennyt pilaamaan leikkaamalla lyhyeksi ja värjäämällä mustaksi. Barbara oli muutenkin muuttunut kovin oudoksi, emme juuri olleet tekemisissä enää. Mystinen Lepakkotyttö sen sijaan alkoi kiehtoa mieltäni entistä enemmän.

Lepakkotytön opastaessa meidät Selinan asunnolle, ryntäsimme ympärillemme vilkuilematta tämän ovelle. Painoin ovisummeria. Selina ei vastannut heti, eikä ovea avattu. Nojasin ovisummeriin ja aioin painaa sitä niin pitkään, että hän avaisi. Lopulta kaiuttimesta kuuluikin naisen väsynyt, hieman soperteleva, vihainen ääni:

-Kuka siellä?

-Selina, täällä on Robin. Ja Lepakkotyttö.

-Lepakko… mikä?

-En aio selittää sinulle tässä. Ole kiltti, avaa ovi.

Ovi aukesi ja pääsimme porraskäytävään. Tietenkin Selina asui kattohuoneistossa, joten menimme hissillä. Päästyämme Selinan asuntoon, ymmärsin miksi hänen äänensä oli kuulostanut niin oudolta. Selina näytti hieman rähjäiseltä ja avatessaan oven, näimme hänen kädessään brandylasin. Selina oli selvästi humalassa.

-Selina, sinun on autettava meitä. Batman on Arkhamissa ja tohtori Strange aikoo paljastaa hänen henkilöllisyytensä ja se on Batmanin loppu, se on Gothamin loppu, se on sinun loppusi, minun loppuni ja …

Selina purskahti itkuun.

-He siis saivat hänet. Sitten Gotham on mennyttä.

Tuijotin Selinaa. Miten ennen niin voimakastahtoinen ja ylpeä nainen voi yhtäkkiä romahtaa noin? Tunsin hänen brandynhuuruisen hengityksen poskellani, kun hän takertui minuun.

-Kaikki on ohi, Selina vaikersi.

-Ei vielä, meillä on vuorokausi aikaa, ennen kuin tohtori Strange palaa, mutta sinun on autettava meitä. Ryhdistäydy nyt, nainen!

-Kaikki on ohi… Tohtori Strange on halunnut saada selville hänen salaisuutensa jo kauan. Hän aikoo paljastaa sen koko maailmalle. Kun Strange saa selville Batmanin henkilöllisyyden, hän julistaa hänet mielipuoleksi. Batman tulee kuolemaan Arkhamissa, huumattuna ja maineensa menettäneenä.

Hänen epätoivonsa tarttui minuunkin ja tunsin kyyneleiden olevan lähellä. Tunsin Lepakkotytön tarttuvan käteeni rohkaisevasti, purin hampaani yhteen ja sanoin lopulta:

-Me vapautamme hänet, joko sinun avullasi tai sitten me teemme sen kaksin.

Selina kulautti lasinsa tyhjäksi, rojahti nojatuoliin ja sopersi:

-Minä en pysty… ei ole aikaa… kaikki on ohi… Hän sulki silmänsä ja vaikutti sammuneen.

-Äh, tuosta meille ei ole mitään apua, Lepakkotyttö kivahti. –Meidän on tehtävä se kahden.