Liukasta laskiaista!

Todella liukasta! Meidän talvi on ollut tänä vuonna ERITTÄIN mielenkiintoinen. Mitä normaaliin talviurheiluun tulee, lähinnä niihin mistä minä mitään ymmärrän eli luisteluun tai hiihtoon, on niitä ollut vaikea harrastaa. Joko on ollut lunta, mutta järkyttävä pakkanen tai sitten leudompaa, niin leutoa, että on vesikeli. Eilen illalla katseltiin, miten lunta tuli mukavasti ihan maahan asti ja päivällä oli paistanut aurinko. Luulimme jo, että tulee kiva keli laskiaissunnuntaiksi. Ja pas...tanmarjat! Aamulla jo vihmoi vettä ja lumi oli sulanut ja taas tiivistynyt jääksi. Jään päällä vettä, tappokeli siis. Oli jäädä yritykseksi mennä nonnalle ja papulle laskiaispastalounaalle. Meni puolisen tuntia nousta autolla kotimäkeä ylös, mutta lopulta se onnistui.

Ja kyllähän se taas iloksi muuttui, kun pääsimme kulinaristiseen ruokapöytään. Vai miltä kuulostaisi: alkupalaksi isot juustolla ja yrteillä täytetyt tortelliinit tattiliemellä, pääruoaksi punaista pastaa anjovis-sipuli-valkosipulimössöllä + pähkinöitä + aurinkokuivattua tomaatti + oliivia + isoja kapriksia sekä "ruokarajoitteisille", mutta maistui muillekin, kermaisella kinkkukastikkeella täysjyväsinapilla ja sinihomejuustolla ryyditettynä. Piste ii:n päällä oli jälkiruoka; salmiakkipastaa lakritsajäätelöllä! Ja tietysti palanpainikkeena hyvät italialaiset puna- ja valkoviinit. Kaivan vielä joskus reseptit esiin ja kokeilen samoja. Yhden asian jättäisin kuitenkin väliin; pasta olisi ostettua, ei itsetehtyä niin kuin nonnalla tänään. Ties vaikka päätyisivät reseptit myös Hepan Herkkuihin!

Tässä Pasta Carponara  ja Ilotytön Pasta , tai mitä niistä on jäljellä

Ja pisteenä ii:n päällä: salmiakkipastaa lakritsajäätelön kanssa!

Tällä viikolla on pohdittu monenlaisia asioita. Sain taas viettää pari päivää kuluneella viikolla "lainalasteni" kanssa ja ihmettelin, miten paljon olivat muuttuneet vakituisen tädin palatessa ja joululomien jälkeen. Ei ollut samoiksi tuntea; puheet olivat välillä TODELLA törkeitä ja puhettakin tuntui olevan vaikea uskoa. Ihmettelin, ihan ääneen, antaako, heille uusi täti, todella heidän käyttäytyä noin. Vastaus oli JOO! Enpä sitä kyllä uskonut, mutta jos niin on niin HUH HUH!

Toinen ihmettelyn aihe liittyi, yllätys yllätys, ruokaan, tällä kertaa koirien herkkupaloihin, joita teeveessäkin mainostetaan. On ties minkä härän, riistan ja metsäkauriin makuisia, mutta välittääkö koira, maistuuko herkut nyt juuri härältä, riistalta tai metsäkauriilta. Tuskinpa vain. No, ne mainoksethan on tehty meitä ihmisiä varten ja koska me emme niitä syö, on aivan sama miltä ne maistuvat. Ja missä muodossa se liha niissä tikuissa on? Otetaan vaikkapa tuo metsäkauris; metsästääkö joku niitä kauriita juuri näitä herkkutikkuja varten vai kasvatetaanko niitä tähän tarkoitukseen. Tuskin, kaiken maailman viherpiipertäjät (anteeks' nyt vaan kaikki viherpiipertäjät) puuttuisi asiaan. Oliskohan kyseessä sittenkin teollinen metsäkaurisesanssi, eihän mitään aitoa tänä päivänä mihinkään laiteta? Ja jos on, mistä tuo esanssi valmistetaan? Hyh, en halua edes ajatella. Loppupäätelmä oli, että taitaa olla melkoista huuhaata koko maut. Yhtä höpö höpöä kuin meidän perjantai-iltaiset, "vähän" väsyneet mietinnät.

Monella tavalla meitä kuluttajia huijataankin. Mietetäänpä hetki erään kauppaketjun Supertarjousta: ämpärillinen appelsiineja 5:llä eurolla! 10 litran ämpäriin mahtuu noin viisi kiloa appelsiinejä, ehkä vähemmänkin, koska niiden väliin jää ilmaa. Jos muutenkin appelsiinikilon hinta on tarjouksessa noin 1 euro, niin eipä ole kummoinen tarjous. Mutta onhan tarjouksessa mukana ÄMPÄRI (JÄNNÄ muoviämpäri, tietävät he, jotka tietävät mitään sarjasta Pasila). Ja saattaahan siinä appelsiinin tai parin olla jopa voiton puolella. Mistä suomalainen on tunnettu? Suomalainen on valmis vaikka jonottamaan vesi- ja räntäsateessa, jos vain on mahdollisuus saada ÄMPÄRI. No, yleensä noissa ämpäreissä on jotain turhaa krääsää tai sitten noita appelsiineja tai muuta, mutta eräs huoltoasemafirma veti pohjat; tankkaa 30 eurolla ja saat ÄMPÄRIN. Ajatella, yhden euron arvoisen, tyhjän MUOVIÄMPÄRIN (korjaan, JÄNNÄN muoviämpärin.) Hmmmm...

Lauantai-iltana mietimme vielä Neiti Vanhimmaisen kehittelemää uutta sähkömuotoa. Pari lauantai-iltaa on jo mennyt Uuden Musiikin Kilpailun ja tulevien euroviisujen huumassa. Tänä vuonna Vanhimmainen sanoi, että jonain vuonna hänen on päästävä kisoihin paikan päälle, eikä minkään Suomen lipun kanssa vaan sateenkaarilipun. Neidin lempilaulaja on tällä hetkellä Conchita Wurst ja nyt Neiti hehkuttaa Suomen yhtä mahdollista euroviisuehdokasta Cristal Snow'ta. Neitihän ei ole kaveripiirissään ainoa euroviisuhullu, vaan aina UMK:n alkaessa puhelinviestit viuhuu ja mielipiteet lentelee. Sitä vain ihmettelimme Ukkelin kanssa, miten Neidin puhelimen lataus oikein mahtoi onnistua, laturinjohto nimittäin oli kyllä kiinni puhelimessa, mutta toinen pää lojui matolla. Luottiko Neiti kenties "hyppysähköön"? Eihän toki, ilmahan on aina varsin sähköinen ja sitä paitsi hänen puhelimensa ottaa hankaussähköä matosta. Ei siis jää Neitikään sanattomaksi, jos hänelle hieman kuittailee.

Ei muuta kuin patenttia hakemaan hyppy- tai hankaussähköstä!

Huh huh, olipas tämän päiväinen postaukseni melkoista pas... tan jauhantaa (ei saa puhua, eikä kirjoittaa rumia, näin sanoin "lainalapsillekin") Lisää seuraa stoorin muodossa.

Koittakaahan edelleen kestää Hepan Höpinöitä.

-Hepa-

P.s. Olen muuten itsekin syyllistynyt tuohon ämpärin jonottamiseen, mutta ei kerrota kenellekään, eihän!

OPERAATIO PELASTETAAN BATMAN (OSA 2)

Myöhemmin illalla piilottelin yhdessä Lepakkotytön kanssa Arkhamin katolla. Ilman häntä olisin vaipunut epätoivoon Selinan tavoin, mutta tuo Mysteerityttö sai minut jaloilleni ja yrittämään mahdotonta. Meillä oli käytettäviksi kelpaavina apuvälineinä minun väline-vyöstäni tiirikka ja Lepakkotytön vyöstä muutama savupommi. Vain yksi seikka tuotti vielä päänvaivaa; miten pääsisimme sisälle rakennukseen?

-Jos saisimme jotenkin yhteyden… James Gordoniin, Lepakkotyttö sanoi. –Jos saisimme yhteyden häneen ja hänet uskomaan, mitä Arkhamissa todella tapahtuu…

-Jos pääsisin jotenkin pujahtamaan sisään… ohi vartijoiden ja hoitajien…, minä pohdin.

-Jos saisitte avuksenne jotain pientä, kuului takaamme naisen ääni, -jotain, joka mahtuisi livahtamaan sellin kaltereiden läpi.

-Kissanainen! kuiskasimme yhteen ääneen. –Sinä tulit sittenkin apuun!

-En voinut jättää teitä penskoja oman onnenne nojaan, Selina vastasi. –Pienet unoset tekivät hyvää minulle. Ja minulla on mukanani jotain, jota tarvitsette.

Kissanainen nosti esiin kassin ja avasi sen vetoketjun. Kassista kurkisti ulos pieni, musta kissa.

-Tässä on Hekate. Siitä on ollut apua minulle, kun olen aikaisemmin… työskennellyt hämärähommissa. Mitä meillä onkaan? Meillä on tiirikka lukkojen avaamiseen, savupommeja vartijoiden ja hoitajien harhauttamiseen ja meillä on kissa, joka mahtuu sellin kaltereiden lävitse.  

Niin me sidoimme pienen pussin Hekaten kaulapantaan ja minun ja Lepakkotytön ihmetykseksi Selina kuiskutteli hetken kissan korvaan ja sitten se ampaisi matkaan. Näimme sen pujahtavan sisälle Arkhamiin ja olisin todella halunnut nähdä mitä siellä tapahtui.  Meidän oli kuitenkin pysyteltävä visusti piilossa silmiltä ja valvontakameroilta kattotornien takana. Jotain kuitenkin näimme ja se mitä näimme, oli pysäyttää sydämeni. Vankimielisairaalan pihaan kaarsi tuhatta ja sataa ajava auto, josta nousi ulos tohtori Hugo Strange.

-Missä sellissä hän on? kuulin hänen kyselevän.

Jäimme henkeä pidätellen odottamaan mitä tuleman piti. Osaisiko Hekate etsiä sellin, jossa Batman oli? Ehtisikö Batman vapautua ennen Strangen saapumista?

Vallitsi täydellinen hiljaisuus. Lopulta aukeni ullakkoikkuna ja näimme helpotukseksemme Batmanin tulevan siitä ulos. Olin huudahtaa ja rynnätä hänen luokseen, mutta Selina tarttui minua käsivarresta ja nosti sormen huulilleen.

Batman oli juuri ehtinyt katonharjalle, kun myös Strange kiipesi ulos ikkunasta. Hänen päänsä kääntyili kuin vieterin päässä hänen etsiessään katseellaan paennutta saalistaan. Hän kiipesi myös harjalle. Hieman pyylevänä ja selvästi kiipeilyyn tottumattomana hän huojui hetken hakien tasapainoa.

-Voit ehkä vapautua kahleista kuin paraskin Houdini, Strange sanoi lähestyen epävarmoin askelin Batmania, -mutta et voi paeta sitä tosiasiaa, että minä tiedän!

-Hugo! Pysy siinä missä olet! Älä liiku! Batman huusi.

-Vai luulet sinä vielä pystyväsi käskemään minua! Hugo Strangen ääni oli yhtä aikaa ivallinen ja raivokas. –Etkö ala pikku hiljaa ymmärtää, että paljastan koko maailmalle, että olet B… AAAAHH!!

Aluksi kauhuissani siitä, että Strange ilmeisesti oli saanut selville Batmanin henkilöllisyyden ja aikoi paljastaa sen, sitten siitä, että näimme hänen jalkansa lipeävän katon harjalta. Kaameasti huutaen hän putosi alas kohti varmaa kuolemaa. Odotin Batmanin toimivan ja pelastavan hänet batarangin ja köyden avulla, mutta hän ei hievahtanutkaan.

Strangen maatessa selvästi hengettömänä Arkhamin pihakivetyksellä, alkoi hälinä. Vartijoita ja hoitajia riensi pihalle ja suuret valonheittimet valaisivat koko alueen.

-Se oli merkki meille; me häivymme. Ei kannata jäädä selvittelemään tapahtumia tänään, mutta huomenna James Gordon saa täydellisen selonteon. Ei ole aikaa myöskään enempiin kiitoksiin, mutta minun on kiitettävä teitä kahta. Ilman teitä, en tiedä…

-Meitä KOLMEA, minä keskeytin. –Ilman Lepakkotyttöä emme mekään olisi tässä.

-Ketä? Batman kysyi epäuskoisesti.

-Lepakkotyttöä, hänhän on… Katselin ympärilleni, mutta Lepakkotytöstä ei näkynyt jälkeäkään. Kissanainen näytti taas oikean luontonsa, hän vain iski minulle silmää.

-Taidat olla väsynyt ja vähän ylirasittunut. Lähdetään kotiin ja nukkumaan. Ja Selina, Batman sanoi Selinan pyöritellessä autonsa avaimia, -minä ajan. Hän ilmeisesti haistoi vielä alkoholin Selinan hengityksessä.

Minä ajoin moottoripyörälläni ja Bruce ajoi Selinan kotiin. Ajaessani ihmettelin, mihin Lepakkotyttö oli kadonnut niin nopeasti ja niin äänettömästi.

Päästyämme kotiin, Lepakkoluolaan, minä jo haukottelin makeasti.

-Käy vaihtamassa vaatteesi ja mene nukkumaan ennen kuin kaadut suorilta jaloilta, Bruce kehotti.

Palatessani Bruce oli tietokoneella. Hän ei vielä ollut vaihtanut, mutta oli poistanut hupun.

-Bruce? Mitä sisällä Arkhamissa tapahtui?

Bruce kertoi lyhyesti, miten Hekate oli pujahtanut hänen selliinsä ja miten hän oli nähnyt pussin sen kaulapannassa. Kissa oli kiivennyt hänen olkapäälleen ja Brucella oli ollut sen verran liikkumavaraa, että oli saanut avattua toisen kahleensa, mutta avatessa vapautuneella kädellään toista, oli Hugo Strange syöksynyt selliin ja poistanut Batmanin naamion. Järkyttyneenä tunnistaessaan hänet Bruce Wayneksi, entisen lääkärikollegansa Thomas Waynen pojaksi, tohtori oli rynnännyt käytävään. Samaan aikaan Bruce oli saanut toisenkin kahleen auki ja naamionsa paikoilleen. Savupommien avulla Bruce oli estänyt Hugon matkan päästä kertomaan eteenpäin tietoaan. Ullakon kattoikkunasta hän oli päässyt ulos katolle ja Strange oli tullut perässä. Lopun me kaikki tiesimmekin.

-Ja nyt, hyvää yötä, Dick!

-Yksi juttu vielä, Bruce. Miksi et tehnyt mitään pelastaaksesi häntä? Sinun periaatteesihan on, ettei ketään tapeta.

-Hugo Strange teki itse oman päätöksensä. En tehnyt mitään sen eteen, että hän putosi, enkä tehnyt mitään hänen pelastamisekseen. Strange valitse itse kohtalonsa.

-Ok. Hyvää yötä.

Nousin hissillä yläkertaan, mutta en vielä mennyt nukkumaan. Jäin istumaan kirjaston nojatuoliin; minun piti vielä kysyä Brucelta yhtä asiaa, joka askarrutti mieltäni.

Heräsin tuntiessani ravistuksen olkapäässäni.

-Herätys, senkin jääräpää, kuulin Brucen sanovan hellästi. –Eikö omassa sängyssä olisi parempi nukkua?

-Joo, mutisin, niskani olikin jo hieman jäykkä. Samassa muistin, miksi olin jäänyt odottamaan häntä.

-Bruce, uskotko siihen, mitä Selina kertoi kuolemastaan ja miten kissat herättivät hänet henkiin ja kuinka hän jotenkin muuttui kissaksi itsekin?

-Hmm… enpä tiedä. Mutta mikäli Selina tuntee elämänsä mielekkääksi kissamaisena Kissanaisena, mikä minä olen häntä siitä arvostelemaan?

Bruce pörrötti huvittuneena hiuksiani ja sanoi:

-Ja nyt, lopultakin; hyvää yötä, Dick! Aurinko nousee parin tunnin kuluttua.

Yritykseni virnistää epäonnistui leukoja repivään haukotukseen.

-Hyvää yötä, vastasin ja nyt todellakin painuin pehkuihin.

Aamuyön tunteina näin unta punatukkaisesta, arvoituksellisesta Lepakkotytöstä.

Seuraavana päivänä Batman meni tekemään lupaamansa täydellisen selonteon Arkhamin, myös aikaisemmista, tapahtumista. Hänen tietonsa aiheuttivat sen, että lähes koko Arkhamin henkilökunta vaihdettiin ja Hugo Strangen pahimmat kätyrit joutuivat vastaamaan tekemisistään oikeudessa. Yksi vaihdettuun henkilökuntaan kuuluvista oli hieman hajamieliseltä vaikuttava psykiatri Harleen Quinzel, jonka myöhemmät edesottamukset tulivat Batmanille ja Robinille tutuiksi.

Muuta kerrottavaa minulla ei oikeastaan olekaan Brucen ja minun, Batmanin ja Robinin ensimmäisistä vuosista. Voimakaksikkona (tämäkin oli lehdistön antama nimitys) jatkoimme toimintaamme rikollisuuden torjujina. Minun voimani ja taitoni kehittyivät päivä päivältä. Joskus näimme myös vilauksen punakutrisesta Lepakkotytöstä (sittemmin Brucekin uskoi hänen olevan oikea, eikä väsyneen apurinsa mielikuvituksen tuote) ja kiperän paikan tullen saimme apua häneltä. Emme onnistuneet selvittämään kuka hän on, mutta en milloinkaan unohda hänen kallisarvoista apuaan operaatiossa, jossa pelastimme Batmanin Arkhamista.

Brucena ja Dickinä meillä alkoi olla vähemmän… hm… erimielisyyksiä. Aloin vähitellen tottua ja hyväksyä sen, että Bruce saneli mitä tehdään, koska tehdään ja miksi tehdään. Jätin usein yöpartiointeja väliin joko omasta päätöksestäni tai hänen niin vaatiessa. Keskityin todella paljon koulunkäyntiin, suoritin yläasteen aikana useita lukion kursseja ja koko lukion suoritin jo 17-vuotiaana. Se oli hyvä, sillä niihin aikoihin tapahtui jotain, mikä tuhosi paljon Brucen ja minun väliltä. Ennen sitä tapahtui muutakin mullistavaa. Yksi mullistus esiintyi erään uuden perheenjäsenen muodossa, pojan, jonka tulimme tuntemaan nimellä…

Jaa-a, kukahan olisi... ;) ?