K-18

"Täten julistan kesäkauden avatuksi!"

Näin julisti rakas isäni mökillä eilen, lauantaina 11.4., punaviiniä, ei suinkaan lasissaan, vaan KAHVIMUKISSAAN. No, mökillä ei ole niin nökönuukaa, mistä sitä viiniä juo. Meidän kesäkausi alkaa siitä, kun rantasauna lämpenee ensimmäisen kerran. Ja kyllä, lankoseni pääsi kuin pääsikin uimaan, sillä viimeisetkin jäälautat lähtivät laiturin päästä juuri ennen saunomista. Yksi syy tuolle hassuttelevalle otsikolle on se, että meillähän ei mökillä uimapukuja tai -housuja käytetä...

Toinen syy otsikolle liittyy isäni tapaan puhua mistä tahansa asiasta "selkokielellä". Vai saatteko selkoa, mistä on kyse, jos puheet alkavat näin: "Se mulkku siellä sisällä..." (Hillitöntä naurun räkätystä kuulijakunnassa...) Uusi yritys: "Vastaanottajan perseessä oleva tappi..." (Juu-u, jatka vaan, hyvin menee...) Pääsittekö jyvälle?

Niin kuin lankoni totesi, appiukon jutut on sellaisia, että puolessa välissä unohtaa, mistä oli kyse, mutta jutut on hyviä. Siis kyseessä ei suinkaan ollut se, mikä ensimmäiseksi mieleen tulee, ei suinkaan, vaan SUIHKUN TERMOSTAATIN MEKANISMI. Oli nähkääs niin, että suihkusta emme saaneet juurikaan järvivettä lämpimämpää, sillä termostaatissa oli yllättäen jotain vikaa. Seuraavaa saunakertaa varten termostaatti saadaan toimintakuntoon, toivottavasti. Me muut olemme sen verran viluisia kissoja, ettei ainakaan ennen toukokuun puoltaväliä ole mitään asiaa järveen.

Jos haluaa jostain syystä jatkaa samalla linjalla, löytää Jokerinkin ajatuksista ja puheista monimielisyyttä, mutta toivottavasti lukijakunnassa ei näitä likaisia ajattelijoita ole, kun jatketaan lukua

LELUTERRORIA (Osa 2)

Hän otti kiinni paitani kauluksesta ja alkoi napsia veitsellä irti nappeja. Kun hän oli saanut kaikki napit leikattua irti, hän nosti veitsenkärjellä valkoista t-paitaani ylöspäin ja hänen hengityksensä tuntui paljaalla ihollani.

-Kyllä, hän mutisi. –Tällainen kiva lelu, ei ollenkaan arpia…

Hän kosketti kevyesti vatsaani. Se kutitti vähän ja olin niin hermona ja kosketus oli niin odottamaton, että nauroin ja huusin hysteerisenä.

-Kyllä, kyllä, Jokeri riemuitsi, -niin herkkäkin vielä. Hän tuntee hennonkin kosketuksen.

Hän vaikutti entistä mielipuolisemmalta puhuessaan itsekseen.

-Eikö olisikin hienoa antaa hänen kuolla tuntemasta liikaa. Mutta ei, hitaasti, hitaasti. Sitä hän tarvitsee. Hän haluaa minun olevan hidas…

Hän puhui itsekseen rauhallisella äänellä ja sydämeni tykytys oli tehdä minut hulluksi.

-Mistä aloittaisin? Jokeri tuumaili.

Hän alkoi laskea vasemmanpuoleisia kylkiluitani ja minä kiljuin jokaisen löytämänsä luun kohdalla.

-Niin monta kylkiluuta, Jokeri ravisti päätään. –Sinä et tarvitse niitä kaikkia, et todellakaan. Voit hyvinkin luopua niistä, sanotaan vaikka kahdesta. Sitten voisin alkaa tatuoinnin. Jos sinusta tuntuu, ettet halua enää leikkiä, taputa vain käsiäsi ja me lopetamme.

-Käteni on sidottu erilleen! huusin ja ikävä tunne vatsassani ja sapen maku kurkussani oli saada minut oksentamaan.

-Ne ovat pelisäännöt, Jokeri sanoi. –Minun täytyy noudattaa sääntöjä tai syyllistyisin huijaamiseen. Haluatko että minä huijaan?

-Ei, ei! huusin tuntiessani veitsen viileän terän vatsallani.

Suljin silmäni ja kyyneleet vierivät poskilleni. Hän piti veistä ihollani ja viilsi sillä oikealta vasemmalle, vasemmalta oikealle, ja se sattui, sattui, sattui!

Aloin huutaa, mutta hän vain nauroi mielipuolista nauruaan ja viilsi hitaasti uudelleen.

Bang!

Jokin osui Jokeriin, hän lopetti nauramisen ja kompuroi taaksepäin muutaman askeleen. Minä nostin pääni ja näin tumman hahmon tulleen huoneeseen.

-Batman! Jokeri ulvahti. –Ei, ei, ei, me pelaamme! Et saa tulla mukaan kesken pelin!

-Anteeksi vain, Jokeri, kuulin Brucen sanovan. –Pelisi loppuu tähän!

-Mutta sinä et ymmärrä, Jokeri sanoi hätäisesti. –Aion vaatia lunnaita tästä pojasta, uudesta lelustani. Tämä ipana on Bruce Waynen suojatti ja aion vaatia herra Waynelta kaksi miljoonaa palauttaakseni hänet. Jos annat minun pelata pelin loppuun, saat toisen miljoonan.

-Ei onnistu, Jokeri, sinä palaat Arkhamiin.

-Okei, Batman, voit saada kaikki rahat, mutta ANNA MINUN PELATA.

Jokeri polki jalkaa kuin lapsi, jonka oli lähdettävä kotiin kesken leikin.

Batman otti jotain välinevyöstään ja heitti kohti Jokeria. Musta nuora suhahti ilmassa, pyörähti Jokerin ympäri ja kiskaisi hänet seinää vasten. Nuoran päissä olevat pienet, lepakonmuotoiset piikit pureutuivat syvälle seinään, vangiten Jokerin selkä seinää vasten.

Batman nappasi Jokerilta pudonneen veitsen ja katkaisi sillä köydet jaloistani ja käsistäni. Saatoin nähdä vain hänen suunsa ja leukansa, ja hänen huulensa olivat yhteen puristetut.

-Aikoiko hän kiduttaa sinua, poika? hän kysyi.

-Joo, vastasin hiljaa, nousten varovasti seisomaan. –Laatikoissa olevilla välineillä. Ostos-kärryissä olevissa laatikoissa on lisää tavaraa.

Batman vilkaisi lattialle pudonneita ja laatikoissa olevia esineitä.

-Olet onnekas, kun löysin sinut ajoissa. Uskon, että herra Wayne on hyvin, hyvin huolissaan juuri nyt.

Jokeri yritti vapautua köydestä, muttei onnistunut yrityksessään. Minun jalkani olivat alkaneet vapista ja olin vaipua lattialle.

-Varovasti, Batman sanoi. –Annahan kun autan…

Hän kietoi toisen vahvan käsivartensa ympärilleni, tukien minua, kunnes tunsin jalkojeni taas kantavan. Tunsin hänen vapisevan, en osannut aavistaa, kuinka paljon hän oli pelännyt puolestani.

Katsoin vatsaani. Iholla oli kolme punaista naarmua, joista tihkui muutamia veripisaroita. Tiesin, että kotona Alfred laittaisi naarmuille antiseptistä voidetta ja peittäisi ne isolla laastarilla, kunnes ne paranisivat.

Kuulin sireenien ulvovan ulkopuolella ja se oli kaunein ääni, mitä olin koskaan kuullut.

Batman astui Jokerin luo ja katsoi häneen palavin silmin.

-Älä koskaan enää leiki lasten kanssa! hän sanoi kylmällä äänellä, puristi toisen kätensä nyrkkiin ja suuntasi sen Jokerin leukaperiin. Jokerin takaraivo pamahti seinään ja tämä putosi tajuttomana lattialle.

Kuulin useampia askeleita, ilmeisesti huoneen ulkopuolella olevista portaista. Katsoin Batmaniin huolestuneena. Hän veti vyöltään pienen, metallisen lepakon ja sujautti sen näkyvästi Jokerin taskuun. Näin hän osoitti poliiseille ennen lähtöä, että oli napannut psykopaatin.

-Lähdetään.

Batman potkaisi yhtä seinää. Puunsäleitä lensi ympäriinsä ja kun hän potkaisi uudelleen, seinään puhkesi aukko. Olimme keskenjääneen kerrostalon ties kuinka monennessa kerroksessa, näin Gothamin kaupungin levittäytyvän allamme tummenevassa illassa. Katsoin alas hieman peloissani, mutta Bruce tarttui minuun ja sanoi:

-Pidä tiukasti kiinni!

Laitoin käteni tiukasti hänen kaulaansa, lukiten sormeni, aivan niin kuin olimme usein harjoitelleet kotona Lepakkoluolassa. Mutta nyt oli tosi kyseessä.

Batman astui aukon reunalle ja hyppäsi. Putosin hänen kanssaan, suljin silmäni puristaen entistä lujemmin sormiani toistensa lomaan. Hänen toinen kätensä oli tiukasti kietoutuneena ympärilleni. Olin tehnyt vapaan pudotuksen monta kertaa ennen sirkuksessa, mutten milloinkaan näin korkealta. Sirkuksessa jompikumpi vanhemmistani otti minut kiinni ja harjoituksissa käytimme verkkoa. Nyt alla ei ollut verkkoa, mutta minä luotin Batmaniin. Luotin häneen, luotin Bruceen ja luotin hänen asuunsa.

Maan syöksyessä vastaamme, Batman levitti puvun siivet hidastamaan pudotusta ja laskeuduimme hallitusti jalkakäytävälle. Useita poliisiautoja oli pysäköitynä hieman kauempana, ja näin komissario Gordonin juoksevan meitä kohti, hieman hengästyneenä harmaassa puvussaan, puristaen kädessään radiopuhelinta.

-Batman? hän sanoi kysyvästi.

-Jokeri on sisällä, vaarattomana, Batman rauhoitti hänet.

-Ja mitä herra Grayson teki siellä? Gordon vilkaisi minua.

-Jokeri aikoi vaatia hänestä lunnaita, Batman vastasi tiukalla äänellä,+ –mutta hän aikoi kiduttaa poikaa ensin.

James Gordon kalpeni.

-Onko hän loukkaantunut? Onko kukaan ilmoittanut vielä mitään Bruce Waynelle?

-Herra Grayson ei ole loukkaantunut ja haluaisin itse viedä hänet Waynen luo.

-Totta kai, se käy kyllä, Gordon sanoi. Hänen radiopuhelimensa räsähti.

-Komissario? kuului ääni puhelimesta.

-Niin? Gordon vastasi.

-Saimme hänet.

Gordon sulki linjan selvästi helpottuneena.

-Kiitos taas, Batman! Tiedossa oleva palkkio…

-Antakaa se Gothamin yhteiskoululle, Batman sanoi. Hän nosti kätensä ja pieni tarttumakoukku ampaisi ylös viereisen talon harjalle. Batman tarttui jälleen minuun ja nousimme köyden mukana katolle.

Tulimme alas kapealle kujalle. Sen päästä meitä kohti lähestyi Lepakkoauto, jonka Batman oli kaukokutsunut.

-Sisään, Batman komensi.

Tottelin, istuin penkkiin, hän sulki oven ja varmisti, että turvavyöni, joka ei ollut samanlainen kuin tavallisessa autossa, oli turvallisesti kiinni.

-Bruce…, aloitin epäröiden. Brucen yksisanaisuus ei luvannut hyvää. Taisin olla jälleen pulassa; olin lähtenyt koulusta kesken päivän, lähtenyt, vaikka Bruce oli sanonut, että Jokerin paon vuoksi hän itse tai Alfred tulisi hakemaan minut.

Hän pudisti päätään.

-Batman nyt. Ja me emme keskustele.

Hän poisti Lepakkoauton automaattiohjauksen ja se starttasi renkaat ulvahtaen. Yleensä rakastin ajelua Lepakkoautolla. Se oli niin nopea ja toivoin aina, että joskus voisin ajaa sillä. Kerran Brucen ollessa töissä ja Alfredin ollessa kiireinen, hiivin alas Lepakkoluolaan, menin autoon ja leikin ajavani sillä. Tietenkin Luolassa on kameroita ja Bruce huusi minulle, että yöllä sellainen leikkiminen olisi vaarallista.

Vaikka auto olikin nopea, kotimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Kun vihdoin pääsimme sisään Lepakkoluolaan, olin jo turtana vallitsevasta hiljaisuudesta. Batman astui ulos autosta, otti hupun päästään ja tunsin oloni vähän paremmaksi, kun näin kokonaan Brucen kasvot. Hän hieraisi tummia hiuksiaan, jotka olivat kosteat hiestä oltuaan pitkään hupun alla.

-Bruce-herra, löysittekö…? Alfred ryntäsi luolaan. –Dick-herra!

Alfred melkein juoksi luokseni ja näytti siltä, että hän tulisi halaamaan minua, silmät kyynelissä. Mutta hän laittoikin vain kädet hartioilleni, tutkien minua tarkkaan vammojen varalta. Hän huomasi veritahrat t-paidallani.

-Siis ”vain pieni” naarmu? Alfred katsoi Bruceen kysyvästi.

-Joo, Bruce vastasi lyhyesti, huulet yhteen puristettuina.

-Kuulin poliisiradiosta, että Jokeri oli saatu kiinni ja palautettu Arkhamiin, mutta pelkäsin, että se kaikki oli liian myöhäistä.

-Sinä, mene kylpyyn! Bruce komensi minua. –Alfred paikkaa sinut sen jälkeen.

Tottelin, ja hetken päästä istuin kylpyammeessa, yrittäen hillitä vapinaa, joka oli alkanut uudelleen. Olin päässyt turvaan Jokerilta, mutta muistin, miltä tuntui olla sidottuna käsistä ja jaloista, minkälaista kauhua tunsin Jokerin nauraessa mielipuolista nauruaan. Arvelin myös, että Bruce tulisi vielä läksyttämään minua tottelemattomuudestani. 

Tällaista tällä kertaa. Seuraavaan kertaan!

-Hepa-