Värikästä pääsiäistä!

Tervehdys täältä Ison Ähkyn Äärestä! Kiitos taas äiti-mammalle pääsiäispöydän antimista: valkosipulikatkaravuista, kuhasta, tattirisotosta, lampaasta, valkosipuliperunoista, viineistä, suklaamoussesta ja -munista ja ja ja...

Mahtavan mukava pääsiäispäivä on taas mökillä vietetty ja pitkästä aikaa vain omalla porukalla eli siis isä, äiti, systerin perhe (ilman "häiriötekijöitä") + meidän perhe. Tästä alkaa meidän mökkikausi! Perinteitä kunnioittaen, ruuan jälkeen kaikki kuusi jälkikasvuun lukeutuvaa (iältään 20, 18, 16, ei suinkaan 17, kuten ÄITINSÄ väärin muisti, 15, 13 ja 6) etsivät kaikki yhtä innoissaan "papun" piilottamia ja kartoittamia suklaamunia. Ensi lauantaille isukki lupasi kesvään (ei kirjoitusvirhe) ensimmäisen rantasaunan. Uimasille ei taida hätäisinkään uimarimme vielä päästä, jos jäät ei laiturin päästä pakene. Luvassa on 15 asteen lämpötiloja ensi viikolle, joten kaikki on mahdollista.

Lopuksi vielä kynsitaidetta by meidän Essi.

Iloista loppupääsiäistä ja pääsiäisestä pääsemistä!

-Hepa-

P.s. Enhän minä tietenkään ystäviä, tovereita petä. Vihoviimeiseksi viihteeksi alku uudesta luvusta nimeltä...

Tällaisista pääsiäismunakynsistä à la Essi kuoriutui...

...kuoriutui tällaiset ihanat, keltaiset tipuset

KIPPIS KEVÄÄLLE!

LELUTERRORIA (Osa 1)

Aivoni tuntuivat sumeilta, samoin kuin yrittäessäni herättää itseäni keskellä yötä, muutaman tunnin unen jälkeen. Voihkin hieman, kun yritin saada paksun sumun häipymään ja saisin kirkastettua ajatukseni. Päätäni särki.

-Juuri noin, kuulin äänen sanovan, -kyllä se siitä. Herää, pikkuinen! On aika leikkiä.

Sain silmäni auki ja tunsin täriseväni kauhusta, sillä nyt nuo valkeat kasvot olivat aivan lähellä omiani ja niiden irvokas hymy sai minut kääntämään katseeni pois niistä. Yritin päästä kauemmas hänestä, mutta silloin huomasin kauhukseni, että minut oli sidottu tuoliin, molemmat kädet ja jalat omiin jalkoihinsa.

-Kyllä, kyllä, Jokeri hihkui ja taputti käsiään. –Niin ihanasti sidottu pikkupoika. Avuttomana, valmiina arvostamaan vähän kaikkia Jokerin leluja.

-Päästä minut! Minun piti huutaa, mutta ääneni kuului vain heikkona ja pelokkaana. –Päästä minut heti, Jokeri, tai…

-Tai mitä? Jokeri tanssahteli ostoskärryjen kanssa, joka sisälsi erikokoisia ja –värisiä laatikoita. Nyt hänellä oli yllään vähän sirkustirehtöörin pukua muistuttava asu. Se oli väriltään violetti, housuissa oli liituraidat ja pitkä takki oli mielikuvituksellinen rintapielen kukkineen ja kaulassaan hänellä oli vihreä rusetti.

-Saat katua. Kuulostin säälittävältä ja ääneni oli sortumaisillaan.

-Nääh, olet väärässä. Jokeri näytti iloiselta lähestyessään minua ostoskärryineen. –Pakenin Arkhamista ja tulin suosikkipiilopaikkaani, jossa säilytän kaikkia ihania lelujani. Onko sinulla aavistustakaan, missä piilopaikkani mahdollisesti sijaitsee?

Yritin rauhoittua paniikistani ja ajatella loogisesti. Katselin ympärilleni minkä pystyin tuoliin sidottuna. Raakalautaisessa huoneessa oli hämärää ja pölyisiä hämähäkinseittejä oli joka puolella. Himmeä valo loisti yhden seinän halkeamasta.

-En tiedä, vastasin .

-Voi, sinun täytyy edes arvata, Jokeri vaati. –Jos et arvaa, minun on rikottava uusi leluni jo ennen kuin alamme leikkiä.

-Okei, sanoin hätäisesti. Suljin mieleni kaikelta muulta ja yritin keskittyä. Ajattele, Dick, ajattele, hoin itselleni. Muistele harjoituksia, joita olet tehnyt Brucen kanssa. Koulutukseeni kuului loogisen ajattelun opettelua. Bruce on laittanut minut suorittamaan erilaisia testejä ja kauhukuvia tilanteista, joihin voisin Batmanin apurina joutua, ja minun on pitänyt selvittää, miten voisin suoriutua niistä. Usein minulla on vaikeuksia hidastaa ja ajatella. Ajattelen aina, että on parempi juosta tai taistella vastaan, mutta Bruce vain pudistaa päätään ja sanoo, että minun on opittava ajattelemaan. Väitän aina, että nämä harjoitukset ovat turhia, mutta Bruce sanoo, etten saa pelata, jos en tee näitä ei-fyysisiäkin harjoituksia.

Nyt jouduin laittamaan aivoni koetukselle. Okei, oli selvää, että paikka oli hylätty. Hämähäkinseitit osoittivat sen, ettei rakennusta oltu käytetty vähään aikaan. Ja seinässä olevasta halkeamasta tuleva valo näytti tulevan korkealta. Se oli tärkeää; vaikka olisi pilvinen päivä, valo yleensä tuli auringosta ja sen suunta kertoi kellonajan ja ilmansuunnan. Voisin aloittaa tästä. Miltä auringonvalo näytti aamulla kun se paistoi ikkunaverhojen läpi huoneeseeni, joka oli kartanon toisessa kerroksessa? Se, mistä valo näytti nyt tulevan, kertoi, että olimme melko korkealla. Jos olisimme alempana, esimerkiksi katutasossa, valo tulisi sisään eri kulmasta.

Jokeri oli tulossa kärsimättömäksi, joten totesin:

-En tiedä, missä tarkalleen ottaen olemme, mutta olemme hylätyssä tilassa, joka ei ole maatasossa, vaan vähintään toisessa kerroksessa, luultavasti korkeammallakin.

-Älykäs poika, Jokeri kehui. –Wayne ei kasvattaisikaan mitään tyhmää kakaraa.

-Mistä tiedät… aloitin.

-Olen nähnyt sinut, Jokeri kuiskasi kuin suuren salaisuuden. –Näin sinut sellistäni, kun miljonääri Bruce Wayne vieraili Arkhamissa. Olit hänen kanssaan.

-Joo, sanoin hitaasti. –Bruce otti minut mukaansa Arkhamiin pari kuukautta sitten.

-Ai jai, sinä olit tuhma silloin, Jokeri pudisti päätään ja hänen silmänsä hohtivat silkkaa hulluutta. –Aioit ilmeisesti tutkia paikkoja yksin, jättäydyit jälkeen muista, mutta herra Wayne tarttui sinua käsivarresta ja raahasi sinut mukanaan, sellini ohi.

Olin unohtanut sen. Muistin nyt, miten olisin halunnut nähdä enemmän vankimielisairaalasta, mutta Bruce vei minut mukanaan tohtori Strangen toimistoon, enkä päässyt näkemään psykopaatteja selleissään. Bruce ei olisi halunnut ottaa minua mukaansa lainkaan, mutta Alfred oli mennyt sinä päivänä käymään sisarensa luona, eikä Bruce tietenkään antanut minun jäädä yksin kotiin.

-Ja nyt olet päätynyt suoraan Jokerin pesään, Jokeri riemuitsi. –Kuinkahan paljon monsieur Wayne on valmis maksamaan saadakseen takaisin hankalan pojan, joka ei kuuntele?

Suunnitteliko hän vaativansa Brucelta lunnaita minusta? Rukoilin sitä, koska sillä välin kun Jokeri laatisi lunnasvaatimustaan, Bruce saisi aikaa ja mahdollisuuden pelastaa minut. Olin ollut Jokerin vankina jo useamman tunnin, päätellen siitä, että halkeamasta tuleva valo oli alkanut hämärtyä. Bruce tiesi jo varmasti, että olin kadonnut.

-Raha on mukavaa, Jokeri totesi. –Kivoja, värikkäitä paperinpaloja, joilla voi hankkia ihania asioita. Mutta tiedätkö mikä muu, kuin lunnasrahojen vaatiminen, on jännittävää? Leikkiminen uusilla leluilla. Joten en vaadi lunnaita kuin vasta päivän, parin päästä, ensin pidämme hauskaa.

Kurkkuni tuntui kuivalta ja silmäkulmiani alkoi poltella. Itkua pidätellen kysyin:

-Minkälaista hauskaa?

-Hauskaa eri muodossa ja koossa, Jokeri hykerteli hieroen käsiään yhteen. Hän meni ostoskärryille, heilauttaen kättään laatikoiden suuntaan kuin esitelläkseen tivolin onnenpyörän palkintoja.

-Ole hyvä, valitse minkä laatikon haluat avata.

-Mitä niissä on? vaadin saada tietää.

-A-a-aa-a, Jokeri heristi sormeaan minulle, -sinun täytyy valita ensin. Viidestä laatikosta… sininen, punainen, violetti, vihreä vai valkoinen? Kahdessa laatikoista on vain yksi lelu, muut kolme laatikkoa sisältävät useamman. Jokaisella lelulla leikimme jonkin aikaa. Valitse kaksi laatikkoa, jotka haluat avata. Kun olet valinnut, näytän mitä ne sisältävät. Valitse viisaasti, poika, tai saatat katua valintaasi.

Vedin syvään henkeä ja hengitykseni värisi kuuluvasti.

-Älä nyt sakkaa! Jokeri varoitti. –Joka minuutti, jonka viivyttelet, lisätään leikkiaikaan.

-Valkoinen laatikko, vastasin nopeasti. Se oli pienin ja päätin valita myös seuraavaksi pienimmän laatikon, -ja sininen.

-Hyvä, hyvä, Jokerin hymy laajeni, kun hän tanssahdellen nosti laatikon kärryistä. –Katsotaanpa, mitä se pitää sisällään.

Hän avasi valkoisen laatikon ja kumartui sen puoleen, vetäen ulos pitkäteräisen veitsen.

Tunsin kylmän hien nousevan otsalleni.

-Ja toinen…, onnellisena tästä vaiheesta, hän avasi sinisen laatikon ja käänsi sen ylösalaisin.

Laatikosta kolisi lattialle rasiallinen valtavia neuloa, sekä normaalia kokoa suuremmat sakset. Laatikossa oli myös paksut, kumipäiset pihdit ja tavallinen sytkäri.

-Voi ei, Jokeri huokaisi. –Toivoin niin liekinheitintä. Voin toki leikkiä näilläkin.

Hän otti sytyttimen ja napsautti siihen tulen, joka nousi melkein puolimetriseksi.

-Se on todella harmillista, hän sanoi pudistaen päätään. –Liekinheitin olisi sopinut tarkoituksiini paremmin. Kaiverrettuani sinuun tatuointeja, on parasta polttaa ne umpeen nopeasti, muuten sotken kaikki ihanat leluni verellä. Mutta toisaalta, voin pestä ne myöhemmin.

Hän laittoi sytyttimen pois, otti taskustaan parin ohuita nahkakäsineitä ja laittoi ne käsiinsä. Tunsin kuinka alahuuleni alkoi vapista.

-Ole kiltti, sain tuskin kähistyä, -anna minun mennä. Lupaan, etten kerro kenellekään, että olet täällä. Anna minun mennä! Tuon sinulle rahaa.

-En halua rahaa… vielä. Haluan leikkiä ensin, Jokeri ärähti.

Hän katsoi rimpuiluani tylsistyneenä ja otti ensimmäisestä laatikosta esiin ottamansa veitsen. Ihaillen sen kiiltävää terää, hän astui minua kohti.

Taistelin henkeni edestä saadakseni auki sidotut käteni ja aloin huutaa:

-Apua! Hän tappaa minut! Apua!

-Shh, shh, Jokeri painoi kätensä suutani vasten. –Ei saa huutaa, ennen kuin leikki on alkanut. Tämä on sääntö.

Hengitin nopeasti nenän kautta ja aloin tuntea pahoinvointia ja huimausta.

-Näin on parempi. Jokeri irrotti kätensä, enkä enää huutanut. –Olemme niin korkealla, ettei kukaan kuule sinua, paitsi linnut. Ja kuten tiedämme, linnut ovat yksinkertaisesti hyödyttömiä, räpyttelevät vain ympäriinsä.