Tervehdys!

Todellakin, tervehtyminen on tapahtunut meillä, parin viikon sairastelun jälkeen. Ensin oli Poitsu muutaman päivän 40 asteen kuumeessa ja flunssassa, viime viikolla aloitti Neiti Keskimmäinen sairastelun ja joutui olemaan hiljaa paikallaan, lääkärin määräyksestä, koko viikon. Perjantai olikin jo sitten yhtä tuskaa, Neiti kun on sen verran Levoton Sielu.

Viikolla on suunniteltu ja vähän valmisteltukin pääsiäistä. Tuskin tulen valmistelemaan sen erikoisempaa pääsiäismenuuta, odotamme kutsua äidin, ruuan ammattilaisen, herkkupöytään. Tänään pyörittelin koko kilosta jauhelihaa kreikkalaisia lihapullia tomaattikastikkeella. Uuni vain meinasin tehdä tenän, mutta syynä olikin Eräs Käppäkoura (siis minä), joka aloin kesken paiston räpläämään kelloa kesäaikaan. Onnistuin vain asentamaan ajastuksen 12 tunnin ja 8 minuutin päähän. Jos ukkoseni ei olisi saanut tätä ajastusta nollattua, ei uuni olisi älähtänytkään ennen sitä. Miltähän kuulostaisi uunin älähdys?

Ja tottahan toki tämäkin Hersyvä Munahuuli (facebookin pääsiäisnimeni!) söi muutaman suklaa-munan. Ensi sunnuntaina onkin tiedossa mökillä munanpiilotusta (eikä sitten yhtään ajatella kaksi-mielisesti!) Meidän lasten 20-vuotias serkku muisti muistuttaa siitä; perinteistä ei lipsuta!

Siinä taisikin olla viikon tärkeimmät. Toki tarkastellaan vielä, mitä tapahtuu Dickeylle, joka sai viimeksi tarpeekseen härnäävistä tytöistä ja epäoikeudenmukaisesta opettajasta.

Hyvää Hiljaistaviikkoa toivottaen

-Hepa-

P.s. Puhelin ja tietsikka ei tänään suostu yhteistyöhön, joten jää maukkaat kuvat lihapullista liittämättä. Toisella kertaa sitten.

JÄRKYTYKSIÄ (OSA 3)

Aloin laahustaa kohti Wayne Tower’ia, jossa Wayne Enterprisen’in pääkonttori sijaitsi, tietäen, että voisin odottaa turvassa siellä. Bruce tulisi sinne selvittyään Jokerista tai voisin myöhemmin soittaa sieltä Alfredin hakemaan tai Lucius Fox tai joku muu voisi viedä minut kotiin. Tiesin, että Bruce olisi raivona, kun olin lähtenyt koulusta kesken päivän, mutta hän ymmärtäisi varmasti, kun kertoisin, mitä Pamela oli sanonut.

Käännyin juuri kadunkulmassa, jossa sijaitsi elektroniikkaliike. Sen ikkunassa, kaikissa kahdessatoista erikokoisessa televisioruudussa, näkyi Jokerin kasvot. Ne olivat hirvittävät, ja katsoin vaistomaisesti poispäin niistä. Luonnollinen reaktio, kun ajattelee noita valkoisia, häiriintyneitä, ikivirneessä olevia kasvoja.

-Neljä tuntia on nyt kulunut, uutistoimittajan ääni kuului lasin takaa, -ja Jokeri on edelleen vapaalla jalalla. Uusia uhreja ei ole löydetty, eikä ryöstöjä ole tehty, mutta kaikki Gothamissa odottavat ja rukoilevat, että Batman löytää Jokerin, ennen kuin vakavia rikoksia ehtii tapahtua.

Vilkaisin kadulle. Gotham oli tumma, vähän pelottavakin paikka yksinäisen pojan kulkea. Viimeaikaisten uutisten vuoksi kaikki tuntuivat kiiruhtavan entistä nopeammin, katsellen alas kylmään asfalttiin, kieltäytyen katsomasta muihin.

Tykkään katsella ihmisiä, ihan kuten kaikki teinit, jotka lintsaavat koulusta; miehiä puvuissaan ja naisia hameissaan tai housupuvuissaan. Nämä ihmiset olivat Batmanin suojeluksessa, kuka tahansa heistä voisi tarvita yöllä turvaa, he TARVITSIVAT Batmania. Ja jonain päivänä minä liittyisin hänen partioonsa.

Rauhallisuus alkoi vallita minussa ja käännyin kadun kulmassa, joka veisi Wayne Tower’lle, valmiina odottamaan Brucea siviileissään.

Yhtäkkiä näin edessäni Jokerin kasvot ja tällä kertaa ne eivät olleet televisiossa. Hän seisoi suoraan edessäni, päällään repaleinen, oranssi Arkhamin haalari. Hänen valkoiset kasvot ikuisine virneineen jähmettivät minut niille sijoilleni. Kaikki ympärillä olevat ihmiset huusivat kauhuissaan, hekin olivat tietysti tunnistaneet hänet heti.

Mutta Jokeri ei edes vilkuillut ympärilleen. Hänen silmiinsä syttyi pahaenteinen vahingonilo, ja hän kysyi huvittuneella äänellä, lähes hihittäen:

-Ja mikäs meillä täällä on?

-Ei mitään, vastasin kuiskaten. -…mikään… Kukaan… Olen juuri lähdössä…

-Näin pian? Jokerin hymy tuntui laajentuvan, vaikka voisin vannoa, että se oli mahdotonta. -Minäpä annan jotain, mikä auttaa sinua rentoutumaan.

Hän veti esiin aseen ja suuntasi sen kasvoihini. Melkein pyörryin sykkeeni noustessa huimiin lukemiin.

-Kauniita unia, Jokeri sanoi ja painoi liipaisimesta.

Aseen piipusta tuprahti vihreä spraysumu. Näin Jokerin huvittuneen virneen, ennen kuin polveni pettivät. Kaaduin eteenpäin ja vajosin täydelliseen pimeyteen.